MPD

Tuoreet huippujohtajat Mari Walls ja Leena Vainiomäki tuovat uusia näkökulmia Suomen suurimpaan ja tärkeimpään teollisuustapahtumaan – Tampereen yliopisto ja Danske ovat myös innovaattoreita

Jaa

Suomalaisen ja eurooppalaisen teollisuuden huippuvaikuttajat saavat kesäkuussa täyslaidallisen kiintoisia visioita. Kaksi tuoretta huippujohtajaa maalaa MPD-tapahtumassa näkemyksensä innovaation merkityksestä. Tampereen uuden yhdistyneen yliopiston rehtori Mari Walls sekä Dansken Suomen maajohtaja Leena Vainiomäki ovat molemmat kokeneita johtajia, mutta saavat uusissa huipputehtävissään tilaisuuden poikkeuksellisen laaja-alaiseen vaikuttamiseen.

Tampereen uuden yhdistyneen yliopiston rehtori Mari Walls ja Danske Bankin Suomen maajohtaja Leena Vainiomäki ovat puhujina teollisuuden suuressa MPD-tapahtumassa 4.-6.6.2019 Tampereella.
Tampereen uuden yhdistyneen yliopiston rehtori Mari Walls ja Danske Bankin Suomen maajohtaja Leena Vainiomäki ovat puhujina teollisuuden suuressa MPD-tapahtumassa 4.-6.6.2019 Tampereella.

Lehdistötiedote 19.2.2019

Tuhatkunta suomalaisen ja eurooppalaisen teollisuuden keskeistä vaikuttajaa kokoontuu Tampereen Tähtiareenalle 4.-6. kesäkuuta. MPD on Suomen suurin digitaalisen tulevaisuuden teollisuustapahtuma. Ylimmälle johdolle suunnatun tapahtuman teemana on tällä kertaa koko ajan ajankohtaisemmaksi muuttuva ekosysteemitalous. Samalla teollisuusvaikuttajat päivittävät kiinnostavimmat kuulumiset teollisuuden näkymistä ja siitä, mitä innovaatiopolitiikalta nyt odotetaan ja vaaditaan.

”Meidän täytyy ottaa kestävät ratkaisut entistä enemmän huomion keskipisteeksi, myös innovoinnissa. Esimerkiksi merten muoviongelma on suuri ekologinen uhka, mutta samalla myös suuri mahdollisuus uusien kestävien tuotteiden ja liiketoimintamallien kautta. Tämä heijastuu luonnollisesti myös pankkisektorilla – finanssialankin täytyy tarkastella yhteiskunnan ja koko maailman kehitystä aivan eri tavalla kuin vielä vaikkapa 10 vuotta sitten”, linjaa Leena Vainiomäki, Dansken Bankin Suomen maajohtajana puoli vuotta sitten aloittanut huippuosaaja.

Tampereen uuden yhdistyneen yliopiston rehtori Mari Walls katsoo akuuttien haasteiden ohella myös pitkälle tulevaisuuteen. Siihen hänellä on poikkeukselliset edellytykset jo aiemmalla kokemuksellaan kilpailevien tutkimusyksiköiden johtamisesta menestyksellä yhteen.

”Haluan luoda vision siitä, millaista korkeakoulutuksen pitäisi olla 20 vuoden päästä. Tutkimuksen pitää olla innovatiivista, rohkeaa ja yllätyksellistä. Samalla opetukseen ja osaamiseen kohdistuu monenlaisia haasteita nopeasti muuttuvassa maailmassa, niihinkin on haettava älykkäitä ja innovatiivisia ratkaisuja. Erityisesti Suomen huippuyliopistoilla on suuri kansallinen vastuu. Meillä on uudessa yliopistossamme yhteensä jo pitkälti yli 30 tuhatta opiskelijaa, joille on varmistettava parhaat mahdolliset valmiudet rakentaa tulevaisuuden Suomea”, kuvailee Walls uusia haasteitaan.

Innovaatioekosysteemit hyötyvät startupeista

Walls katsoo kesäkuussa Tampereelle kokoontuvaa teollisuutta myös tamperelaisen innovaatioekosysteemin näkökulmasta.

”Tampereella on aivan keskeinen asema Suomen teollisessa osaamisessa, 80 % Suomen teollisuudesta toimii 80 kilometrin säteellä Tampereesta. Suomen teollisuuspääkaupunkina olemme monin tavoin myös Suomen innovaatiopääkaupunki. Tamperehan on ainoana suomalaiskaupunkina kutsuttu maailman tärkeimpien innovaatiokaupunkien High Level Forumiin. Siinä ovat vahvasti mukana sekä yliopisto, kaupunki että teollisuus. Tämä edistää merkittävästi esimerkiksi kiinnostavien startupien ja uusien huippuosaajien saamista Tampereelle”, arvioi Walls.

Vainiomäki uskoo myös vahvasti startupien kasvavaan merkitykseen.

“Startupit tuovat uusia tuulia ja tuoreita näkökulmia myös suuremmille yrityksille ja niiden innovaatioekosysteemeille. On vaarallista tuudittautua siihen, että menestystä voisi ikuisesti rakentaa samoilla toimintatavoilla. Myös finanssialalle syntyy jatkuvasti uusia innovaatioita, joista meidän on oltava kartalla, ja tuemme samalla itse aktiivisesti startupien menestystä. Oma Hub-konseptimme tarjoaa ilmaista apua startupeille heidän tärkeimmissä haasteissaan ja täydentää samalla oman startup-ekosysteemimme, joten kaikki hyötyvät”, iloitsee Vainiomäki.

Laaja-alainen näkemys on tarpeen

MPD-tapahtuman organisaattorit ovat erittäin tyytyväisiä kovan luokan puhujista, joiden näkemykset eivät välttämättä ole teollisuusyleisölle kaikkein tutuimpia.

”On aivan upeaa, että puhujamme edustavat sekä parasta mahdollista osaamista että tuovat esiin erilaisia perspektiivejä. Puhujakaartissamme on tietysti mukana myös kovin mahdollinen teollisuusosaaminen, mutta Mari Walls ja Leena Vainiomäki avaavat varmasti teollisuusväen silmiä tavalla, joka on sekä virkistävä että ehdottoman tarpeellinen. Innovoinnin pitää olla avointa ja ennakkoluulotonta, samaten sitä koskevan korkealaatuisen keskustelun”, painottaa Harri Kulmala, DIMECC Oy:n toimitusjohtaja.

DIMECC on Suomen digitaalisen ja valmistavan teollisuuden innovaatioalusta, MPD:n pääjärjestäjä ja Tampereen teollisuuden edustaja maailman innovaatiokaupunkien High Level Forumissa.

Lisätiedot:

Harri Kulmala, toimitusjohtaja, DIMECC Oy, 040 840 6380, harri.kulmala@dimecc.com   

http://www.mpdays.com/

Avainsanat

Kuvat

Tampereen uuden yhdistyneen yliopiston rehtori Mari Walls ja Danske Bankin Suomen maajohtaja Leena Vainiomäki ovat puhujina teollisuuden suuressa MPD-tapahtumassa 4.-6.6.2019 Tampereella.
Tampereen uuden yhdistyneen yliopiston rehtori Mari Walls ja Danske Bankin Suomen maajohtaja Leena Vainiomäki ovat puhujina teollisuuden suuressa MPD-tapahtumassa 4.-6.6.2019 Tampereella.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

MPD
MPD
info@mpdays.com


http://www.mpdays.com

Manufacturing Performance Days (MPD) on kansainvälinen huipputason B2B-tapahtuma, joka kokoaa yhteen liki tuhat digitaalisen ja valmistavan teollisuuden vaikuttajaa Suomesta ja ulkomailta. MPD 2019 järjestetään 4.-6.2019 Tähtiareenalla Tampereella.

Manufacturing Performance Days (MPD) is an international top level B2B summit bringing together nearly thousand influencers of manufacturing and digitalizing industry from Finland and abroad. MPD 2019 is organized on June 4-6 2019 at Tähtiareena in Tampere, Finland.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MPD

Fresh Top Leaders Mari Walls and Leena Vainiomäki bring New Perspectives to Finland’s Most Significant Industrial Event MPD – Tampere University and Danske are also Innovators19.2.2019 17:16:56 EETTiedote

Top Finnish and European industry influencers will hear a load of forceful visions in June. Two new top leaders will share their views on the importance of innovation in the MPD event. The President and CEO of the newly merged Tampere University, Mari Walls, as well as the Country Head of Danske Bank Finland, Leena Vainiomäki, are both experienced leaders but their new top positions offer them opportunities for exceptionally broad influencing.

Do you want to become a Global Success Story? The World’s Leading Consulting House McKinsey & Company offers a tremendous boost for the Winner of the MPIDEA Competition!29.1.2019 11:06:38 EETTiedote

This is an unbeatable opportunity for innovators and idea generators. The industry’s biggest innovation competition MPIDEA is on and heating up as we speak. The world’s leading consulting firm McKinsey offers the competition’s winner a one-off opportunity to succeed with the help of a growth accelerator. ‘We want to do our share to support the growth of the Finnish economy’, emphasizes McKinsey’s Senior Partner Lari Hämäläinen. The competition is open to all and applications will be accepted until 5th of April.

Haluatko maailman huipulle? Maailman johtava konsulttitalo McKinsey tarjoaa huikean nousukiidon MPIDEA-kilpailun voittajalle28.1.2019 10:43:47 EETTiedote

Ideanikkareille ja innovaattoreille on tarjolla lyömätön tilaisuus. Teollisuuden suuri ideakilpailu MPIDEA on täyttä päätä meneillään ja vauhti vain kiihtyy. Maailman johtava konsulttitalo McKinsey tarjoaa voittajalle palkinnoksi ainutkertaisen mahdollisuuden menestykseen kasvukiihdyttämön avulla. ”Haluamme olla mukana tukemassa kasvua Suomeen”, painottaa McKinseyn partneri Lari Hämäläinen. Kisa on avoin kaikille ja aikaa ehdotusten esittämiseen on aina huhtikuun viidenteen päivään asti.

‘The Engineers of the Future are T-shaped’ - What Does the World’s Leading Industrial Automation Supplier Want from its Future Engineers? Finland’s Greatest Industry Event MPD is the Manufacturing Crystal Ball15.1.2019 11:43:44 EETTiedote

‘Digitalization is impacting everything, including the lives of us engineers. Like the great industrial breakthrough of Ford’s T-model automobile assembly line, success in the future is guaranteed by T-shaped engineers’, predicts the Group CEO of Fastems Corporation, one of the world’s leading industrial automation suppliers. A glimpse into the industrial future is offered at Tampere’s Tähtiareena where Finland’s most important industrial event MPD opens the doors to the future of work.

”Tulevaisuuden insinööri on T-mallia” - mitä teollisuusautomaation maailman huippu Fastems tulevilta superinsinööreiltään haluaa? Suomen suurin teollisuustapahtuma MPD on teollisuuden kristallipallo14.1.2019 12:10:08 EETTiedote

”Digitalisaatio vaikuttaa kaikkialla, eikä vähiten meidän insinöörien elämään. Kun teollisuuden suuri läpimurto aikanaan oli liukuhihnalla tehty Fordin T-malli, niin tulevaisuuden menestyksen takaavat T-malliset insinöörit”, ennustaa teollisuusautomaation maailman kärkeä edustavan Fastemsin konsernijohtaja Tomas Hedenborg. Kesäkuussa Tampereen Tähtiareenalla on tiedossa loikka teollisuuden tulevaisuuteen, kun Suomen tärkein teollisuustapahtuma MPD avaa silmät uudistuvaan työhön.

Global Gurus will be speaking at Finland’s largest industry event, Manufacturing Performance Days, MPD, in Tampere in June 2019 – Superstar Speakers come from Germany and Japan21.12.2018 14:05:28 EETTiedote

Internationally recognized names, Professor Hermann Simon, viewed as Germany’s most influential management expert, and Doctor Kazuo Yano, an AI pioneer from Japan, will be Key Note Speakers at MPD 2019 at Tampere’s Tähtiareena from June 4 to June 6th, 2019. Ecosystem economy, as the theme for Finland’s largest industry event, is particularly current.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme