Suomen ASH ry

Tupakkaverolain muutos suitsisi nuorten tupakointia

Jaa
Hallituksen esitysluonnos tupakkaverolain muuttamisesta on erittäin tarkoituksenmukainen ja tervetullut. Siinä voitaisiin kuitenkin kiinnittää vielä enemmän huomiota nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön loppumiseen, toteaa kansanterveysjärjestö Suomen ASH ry.

Tutkimusten mukaan tupakkaveron korottaminen on tehokkain keino ehkäistä nuorten tupakointia ja sillä voidaan myös edistää aikuisten tupakoinnin lopettamista. Tästä syystä hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetut säännölliset ja asteittaiset tupakkatuotteiden veronkorotukset ovat tervetulleita.

- Hintapolitiikka on yksi keskeisistä tupakkatuotteiden käyttöä vähentävistä tekijöistä. Tupakkaveron asteittainen korottaminen siten, että vaikutus näkyy myös tuotteiden hinnassa, tukee myös viime vuonna voimaan tulleen tupakkalain tavoitteita, toteaa Suomen ASH:n hallituksen puheenjohtaja, professori ja kansanedustaja Pekka Puska.

Puska pitää hyvänä sitä, että tavallisia savukkeita halvempiin pikkusikareihin kohdistuisi jatkossa sama verorasitus kuin savukkeisiin. Muista tupakkatuotteista poiketen sikareiden kulutus on kasvanut tasaisesti.

Suomen ASH toivoo, että myös sähkösavukkeiden nesteiden veroa nostettaisiin jatkossa asteittain. Sähkösavukkeiden käyttö on maailmalla lisääntynyt erityisesti nuorten keskuudessa. Suomessa päivittäinen käyttö on yleisintä 16-18-vuotiaiden poikien joukossa, mutta heidänkin osuutensa on vielä alle kaksi prosenttia.

- Nikotiinin vakavien terveyshaittojen ja sen aiheuttaman voimakkaan riippuvuuden vuoksi kaikkien savuttomien tupakka- ja nikotiinituotteiden leviäminen tulisi estää myös verotuksellisin keinoin. Nyt on oikea hetki toimia, koska nuorten sähkösavukkeiden käyttö on vielä suhteellisen vähäistä, eli verotuksellisilla ratkaisuilla voidaan rajoittaa tuotteiden houkuttelevuutta myös tulevaisuudessa, Puska huomauttaa.

Tupakointi vähenee, verotulot kasvavat

Suomen valtio sai vuonna 2016 tupakkaverosta verotuloja 975 miljoonaa euroa. Verotuotto on kasvanut koko 2000-luvun ajan, vaikka tupakointi on vähentynyt.

14-18-vuotiaista nuorista tupakoi päivittäin enää seitsemän prosenttia, aikuisista 13 prosenttia. Tupakoinnin yleisyys on puolittunut neljässäkymmenessä vuodessa.

- Tupakoinnin väheneminen on vaatinut järjestelmällistä tupakkapolitiikkaa. Tupakoinnin lopettamisen tuessa meillä on vielä paljon parannettavaa, vaikka siinäkin on jo lähetty tomerammin liikkeelle. Tupakkapoliittisia toimia, muun muassa veronkorotuksia, tarvitaan edelleen, jotta hyvä kehitys ei pysähdy, toteaa Suomen ASH:n toiminnanjohtaja Mervi Hara.

Maailmanpankki on todennut, että tupakan hinnan korottaminen verotusta nostamalla ehkäisee tupakoinnin aloittamista, lisää tupakoinnin lopettajien määrää sekä lopettamisyrityksiä ja vähentää myös väestöryhmien välisiä terveyseroja.

- Suomessa koulutusryhmien väliset terveyserot ovat pysyneet ennallaan 1990-luvun lopulta 2010-luvulle saakka ja ovat edelleen suuret. Tupakoinnin lopettaminen ja savuttomuus vaikuttavat keskeisesti näihin terveyseroihin. Valtaosa tupakoijista haluaisi lopettaa ja siksikin säännölliset veronkorotukset ovat perusteltuja, Hara huomauttaa.

Valtiovarainministeriö on pyytänyt eri tahoilta lausuntoa 18.8. mennessä koskien luonnosta hallituksen esitykseksi laiksi tupakkaverosta annetun lain muuttamisesta.

Lisätiedot:

Suomen ASH:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Puska
p. 040 771 5571, pekka.puska@eduskunta.fi

Suomen ASH:n toiminnanjohtaja Mervi Hara
p. 050 460 2324, mervi.hara@suomenash.fi

Lisätietoja valtiovarainministeriön sivuilla (mm. Suomen ASH:n lausunto)

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Suomen ASH ry
Suomen ASH ry
Kornetintie 6 A
00380 Helsinki

http://www.suomenash.fi

Suomen ASH ry

Suomen ASH ry (Action on Smoking and Health) on valtakunnallinen kansanterveysjärjestö ja tupakkapolitiikan asiantuntija.
Tavoitteemme on savuton Suomi.

www.suomenash.fi Twitter: @SuomenASH
Slideshare: SuomenASH Instagram: suomenash

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ASH ry

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye