Turku Energia

Turku Energia -konsernin tulos parani edellisvuodesta – panostuksia uusiutuvaan energiaan jatkettiin

Jaa
Turku Energia -konsernin liikevaihto ja liikevoitto nousivat edellisvuoteen verrattuna. Lämmin vuosi vaikutti sekä sähkön että lämmön kysyntään. Sähkönkulutus laski Suomessa 1,5 % ja Turussa 0,9 % edellisvuoteen verrattuna, kaukolämpöä myytiin 3,1 % edellisvuotta vähemmän. Turku Energia jatkoi panostuksiaan uusiutuvaan energiaan ja hankki lisää uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua energiaa osakkuusyhtiöidensä kautta. Sähkön ja lämmön toimitusvarmuus säilyi edelleen hyvällä tasolla.

Turku Energian henkilöstömäärä kasvoi 67 henkilöllä vuoden 2019 alussa, kun Naantalin voimalaitoksen käyttö- ja kunnossapitoliiketoiminta siirtyi Turku Energialle liiketoimintakaupan myötä. Turku Energia keskittyi myös tuote- ja palvelutuotantonsa kehittämiseen ja etenkin aurinkoenergian ja sähköautojen latausasemien kysyntä kasvoi merkittävästi.

– Vuotta 2019 määrittää muutama merkittävä onnistumisemme: käyttö- ja kunnossapitoliiketoimintamme laajentuminen, ja sitä kautta mahdollisuutemme entistä optimoidumpaan kaukolämmön tuotantoon ja jakeluun, hankintamme uusiutuvan energian lisäämiseksi tuotannossamme, tuote- ja palveluvalikoimamme edelleen kehittäminen sekä asiakastyytyväisyytemme ja toimitusvarmuutemme säilyminen edelleen tutkitusti huipputasolla. Tekemiemme investointien ja ratkaisujen ansiosta uusiutuvien energianlähteiden määrä on kasvanut viime vuosina merkittävästi ja tämän vuoden lopussa enää 10 % kaukolämmöstä tuotetaan kivihiilellä, toteaa Turku Energian toimitusjohtaja Timo Honkanen.


Tammi–joulukuu 2019

  • Turku Energia -konsernin liikevaihto oli 276,8 milj. euroa (2018: 258,7 milj. euroa).
  • Konsernin liikevoitto oli 18,5 milj. euroa (15,2 milj. euroa).
  • Konsernin varsinaiset investoinnit olivat 15,3 milj. euroa (25,2 milj. euroa) ja ne kohdistuivat verkostojen siirtokyvyn sekä sähkö- ja lämpöverkostojen toimintavarmuuden parantamiseen ja ylläpitämisen.
  • Sähköä siirrettiin oman verkkoalueen asiakkaille 1503 GWh (1517 GWh) ja muille verkonhaltijoille 479 GWh (489 GWh).
  • Sekä sähkön että lämmön toimitusvarmuus oli vuonna 2019 erinomaisella tasolla. Siirtoasiakasta kohden laskettu keskeytysaika oli 10 min 18 sekuntia. Lämmön asiakasta kohden laskettu keskeytysaika oli keskimäärin 48 minuuttia.
  • Kaukolämpöä myytiin 1897 GWh (1958 GWh).
  • Uusiutuvalla energialla tuotettiin 61 prosenttia (50 %) hankitusta lämmöstä.
  • Turku Energian yritysasiakkaat ovat EPSI Ratingin tekemän Sähkön vähittäismyynti -tutkimuksen mukaan toimialan tyytyväisimpiä ja kuluttaja-asiakkaiden osalta Turku Energia sijoittui kärkikolmikkoon.
  • Turku Energian hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 1 333,34 euroa/osake eli yhteensä n. 20 milj. euroa

Avainluvut

 

1.1. – 31.12.2019

1.1. – 31.12.2018

Liikevaihto, milj. euroa

276,8

258,7

Liikevoitto, milj. euroa

18,5

15,2

% liikevaihdosta

6,7

5,9

Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja, milj, euroa

23,3

23,2

Varsinaiset investoinnit milj. eur

15,3

25,2

Omavaraisuusaste, %

41,6

39,6

Oman pääoman tuotto, %

12,9

13,5

Sijoitetun pääoman tuotto, %

10,0

10,3

Taseen loppusumma, milj. euroa

376,7

391,0

Henkilökunta keskimäärin

339

282

 Tilikauden keskeiset tapahtumat

Turku Energia laajensi käyttö- ja kunnossapitoliiketoimintaansa ostamalla TSE:n Naantalin voimalaitoksen käyttö- ja kunnossapitoliiketoiminnan Fortumilta. Liiketoiminta siirtyi Turku Energialle 1.1.2019. Liiketoimintakaupan myötä Turku Energian henkilöstömäärä kasvoi 67 henkilöllä.

- Turku Energian toistaiseksi suurin aurinkovoimalahanke valmistui Meyer Turun telakalla syyskuussa. Turku Energia ja Finnwind Oy toimittivat Meyer Turun telakalle 1584 aurinkopaneelin aurinkovoimalan. Voimalan tuottama sähkön määrä vastaa lähes 200 kerrostaloasunnon vuotuista sähköntarvetta ja vähentää yli 100 tonnia hiilidioksidipäästöjä vuodessa.

- Turku Energian tuulivoiman tuotanto kasvoi noin 35 GWh:lla eli 20 000 kerrostaloasunnon tai 2 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosittaista sähkönkulutusta vastaavan määrän osakkuusyhtiönsä, Suomen Hyötytuuli Oy:n tuulipuistohankkeiden myötä. Tuulisähkön osuus Turku Energian omasta kokonaisvuosituotannosta kasvoi noin 23 prosenttiin.

- Turku Energia ja Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy Vaso laajensivat energiakumppanuuttaan ja Turku Energia toimitti Vaso:lle sähköautojen latausasemia.

- Turku Energia haki yhteistyössä Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n kanssa toimenpidelupaa kahdelle Koroisten alueelle porattavalle, noin 7000 metriä syvälle lämpökaivolle geotermistä laitosta varten.

- Turku Energian osakkuusyhtiö Turun Seudun Energiantuotanto Oy tehosti Naantalin voimalaitoksen energiantuotantoa rakennuttamalla monipolttoaineyksikön yhteyteen savukaasulauhduttimen. Lauhdutin lisää kaukolämmön tuotantotehoa 30 prosenttia eli 60 megawattia (MW) monipolttoaineyksikössä lisäämättä kuitenkaan polttoaineiden kulutusta. Savukaasulauhduttimella tuotettu lämpö korvaa pääosin aiemmin kivihiilellä tuotettua lämpöä, ja vastaa vuositasolla noin 600 kerrostalon kuluttaman lämmön määrää.

- Turku Energia laajensi tuote- ja palveluvalikoimaansa tuomalla markkinoille mm. Ekotakuu Lämpö -palvelun, jolla asiakas voi ostaa 100 % uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua kaukolämpöä.

Näkymät tulevaisuuteen

Turku Energia -konsernin liiketoiminnan tuloksen arvioidaan edelleen olevan hyvällä tasolla vuonna 2020. Energian kysynnän arvioidaan pysyvän vakaalla tasolla Turun seudulla talouden suhdanteista ja lämpötilojen vuosittaisista vaihteluista riippuen. Sähkön markkinahinnan arvioidaan pysyvän lähivuodet haastavalla tasolla, mikä rasittaa sähköntuotanto-osuuksien kannattavuutta.

Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n Naantalin voimalaitoksen kaksi kivihiilikäyttöistä vanhinta yksikköä suljetaan pysyvästi 1.7.2020. Vuoden 2020 lopussa kivihiilen osuus kaukolämmön polttoaineissa on enää 10 prosenttia. Investointipäätöksiä uusista lämmöntuotantoyksiköistä päästäneen tekemään vuoden 2020 aikana. Turku Energia jatkaa asiakkaiden tarpeisiin ja kysyntään vastaavien uusien tuotteiden ja palvelujen kehittämistä lämmitysmarkkinoille.

Lue Turku Energian vuodesta lisää 8.4.2020 julkaistavasta vuosikertomuksestamme ja vastuullisuusraportistamme.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Turku Energia
Turku Energia
Teollisuuskatu 40
20520 Turku

https://www.turkuenergia.fi/

Turku Energia -konserni kuuluu Suomen suurimpien energiayhtiöiden joukkoon. Liikevaihtomme vuonna 2019 oli 276,8 miljoonaa euroa. Turku Energiassa työskentelee noin 340 ammattilaista. Turku Energia on Varsinais-Suomen johtava sähkön ja lämmön myyjä ja siirtäjä. Toimintaamme kuuluu myös energiaverkostojen ja energiatuotantolaitosten kehittäminen, rakentaminen ja ylläpitäminen sekä sähköisen liikenteen kehittäminen Turun seudulla. Toimitamme ympäristöä, elämänlaatua ja kilpailukykyä parantavia energiapalveluita 130 000 taloudelle ja yritykselle. Asiakaslupauksemme on "Olemme lähellä, näemme kauas". Olemme mukana rakentamassa hiilineutraalia Turkua. Uusiutuvilla energianlähteillä tuotetun energian määrä on vuoden 2020 lopussa jo 70 %. www.turkuenergia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turku Energia

Tilinpäätös 1.1.–31.12.2023: Turku Energia –konserni saavutti hyvän tuloksen, asiakastyytyväisyys kehittyi myönteisesti ja panostuksia uusiutuvaan energiaan jatkettiin7.3.2024 07:03:31 EET | Tiedote

Turku Energia -konsernin tulos parani merkittävästi edellisvuodesta ollen 24,4 miljoonaa euroa. Konsernin positiivisen tuloksen mahdollisti edellisvuotta parempi kaukolämmön tulos ja Turku Energia Sähköverkot Oy:n hyvä tulos. Sähkönmyynnin tulos oli vuonna 2023 raskaasti tappiollinen. Myös sähköntuotannon liiketulos oli tappiollinen. Turku Energian päästökehitys jatkui laskevana, uusiutuvien energianlähteiden osuus kasvoi edelleen kaukolämmössä, toimitusvarmuus säilyi sähkössä ja lämmössä erinomaisella tasolla ja asiakastyytyväisyys parani edellisvuodesta. Energiankulutus laski Turku Energia Sähköverkkojen alueella edellisvuodesta, kuitenkin maltillisesti, vain 0,4 prosenttia.

Turku Energia investoi sähkökattilaan – Sweco valittu projektiin kumppaniksi12.12.2023 10:38:50 EET | Tiedote

Turku Energia lisää hiilineutraalia kaukolämmöntuotantoaan investoimalla sähkökattilaan. Investointi tukee Turku Energian tavoitteita siirtyä fossiilisista polttoaineista kohti uusiutuvaa energiantuotantoa. Projekti toteutetaan EPCM-mallilla, johon kumppaniksi on valittu Sweco. Sähkökattilan arvioitu valmistumisaika on vuoden 2026 alussa. Rakennusluvan hakeminen on parhaillaan käynnistymässä.

Turku Energia kuvaa koko kaukolämpöverkkonsa lämpökameralla helikopterista käsin 25.11.– 27.11.2023 välisenä aikana24.11.2023 10:25:12 EET | Tiedote

Turku Energia toteuttaa jälleen kaukolämpöverkkonsa teknisen kuntokartoituksen helikopterilennolla lämpökameroiden avulla. Kuvaus tehdään 25.11. – 27.11.2023 välisenä aikana, säävaraus huomioiden koko Turku Energian kaukolämpöverkon alueella Turussa, Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa. Kuvauksista saattaa aiheutua ajoittaista meluhaittaa etenkin Härkämäen alueelle, jossa sijaitsee helikopterin lähtö- ja nousupaikka.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye