Turkulaiset tukevat Ukrainaa urkukonsertilla

Petri Hollmén sai ystävänsä Jarmo Paunun kanssa idean taksin takapenkillä: he haluavat auttaa Ukrainan pakolaisia ja niin varmasti moni muukin.
Miehet päättivät konkretisoida auttamishalunsa ja järjestää tavallisuudesta poikkeavan urkukonsertin Mikaelinkirkossa. Monessa mukana oleva Hollmén sai Paunun kanssa mukaan myös Sibelius-Akatemiassa opiskelevan muusikon Kristian Saarisen. Tarvittiin kaikkien kaverusten kontaktit ja kokemus, jotta tapahtumasta saatiin totta.
Saarisen johdolla Sibelius-Akatemiassa opiskelevien ammattilaisten kanssa rakennettiin Urut soivat Ukrainalle -konsertti, jonka ohjelmistoon on koottu musiikin tähtihetkiä popista rokkiin – urkuklassikoita unohtamatta. Urkumusiikkia täydennetään kanteleella ja laululla.
Uruilla akustista lumovoimaa
– Koko konsertti on rakennettu urkujen ympärille. Uruilla voi soittaa tosi hiljaa tai tosi kovaa. Poikkeuksellista on se, että äänen tuottamiseen ei suoraan käytetä sähköä, vaan kaikki ääni on akustista, kertoo Saarinen.
Muut soittajat ja esiintyjät on asemoitu urkujen sijainnin mukaan niin, että musiikkielämys penkeillä istuville sointuu täydellisesti. Tämä ei siis ole perinteinen urkukonsertti valitun musiikin tai tekniikan mukaan.
– Esitystä kuvataan kahdella eri kameralla ja se näytetään screenillä kirkon etuosassa. Moderni konsertti perinteisessä paikassa huomisen hyväksi, kiteyttää Hollmén.
Tavoitteena 25 000 euron hyväntekeväisyyspotti
Kaikki mukaan lähtevät musiikin ammattilaiset, tapahtuman järjestäjät ja tukijat antavat panoksensa konsertin eteen veloituksetta, joten lipunmyyntituloista päätyy täydet sata prosenttia lyhentämättömänä Ukrainan pakolaisten hyväksi. Apu kanavoidaan http://hätäapu.fi/ukraina -toimijoiden kautta.
Tavoite on kunnianhimoinen, mutta saavutettavissa: jos tuhat turkulaista ostaa 25 euron pääsylipun, saadaan 25 000 euron apu lyhentämättömänä perille.
Lahjoittaa voi myös tukilipun avulla. Tukilippu ei oikeuta sisäänpääsyyn, mutta sen summa lisätään lyhentämättömänä lahjoitussummaan.
Lippujen myynti: www.lyyti.in/Ukrainakonsertti
Lisätiedot:
Kristian Saarinen, kristian@eurea.fi, puh. 0400 441 292
Petri Hollmén, petri.hollmen@lyyti.com, puh. 040 173 7777
Urut soivat Ukrainalle -konsertti
Paikka: Mikaelinkirkko
Aika: 17.5.2022 klo 18:30, ovet avautuvat kello 17:30
Esiintyjät:
Kristian Saarinen (urut)
Marianne Montonen (sopraano)
Johannes Pessi (baritoni)
Aurora Visa (kantele)
Hyväntekeväisyysjärjestelyissä esiintyjien lisäksi mukana ja tukena
Antti Ranki Photography
Eurea Oy
Idea Group Oy
Kuja Media Oy
Lyyti Oy
Mikaelinseurakunta
Painotalo Painola
Taxi Class
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Idea Groupissa työskentelee lähes 30 viestinnän, tapahtumien ja markkinoinnin asiantuntijaa. Yritys on perustettu vuonna 2021, kun pitkän linjan toimijat Viestintätoimisto Telegraafi ja tapahtumatoimisto Tapahtumallinen yhdistivät osaamisensa. Toimistomme sijaitsevat Helsingissä ja Turussa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Idea Group
Jalo & Jalo och danska BMS bildar ett samriskföretag – Genom arrangemanget skapas ett av Europas största höjdliftföretag31.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Jalo & Jalo, det ledande nordiska företaget specialiserat på höjdliftar, bildar ett samriskföretag med danska BMS. Nya JaloBMS erbjuder stora höjdliftar till telekommunikationssektorn, energisektorn samt vindkrafts- och byggindustrin, och är kraftigt inriktat på den internationella marknaden. Båda företagen äger 50 procent av samriskföretaget.
Jalo & Jalo ja tanskalainen BMS perustavat yhteisyrityksen – Järjestelyssä syntyy yksi Euroopan suurimmista nostolava-autoyrityksistä31.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden johtava nostolava-autoihin erikoistunut yritys, suomalainen Jalo & Jalo sekä tanskalainen BMS perustavat yhteisyrityksen. Uusi JaloBMS tarjoaa suurten nostolava-autojen palveluja telealalle, energiasektorille sekä tuulivoima- ja rakennusteollisuuteen ja suuntautuu vahvasti kansainvälisille markkinoille. Molemmat yritykset omistavat yhteisyrityksestä 50 prosenttia.
Merivaaralle miljoonatilaukset Ruotsista23.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaisen Lojerin tytäryhtiö Merivaaran OpenOR-leikkaussaliohjausjärjestelmä on saavuttanut menestystä Ruotsin sairaaloissa. Ruotsin tytäryhtiö Merivaara AB on voittanut yli 90 prosenttia kilpailutuksista, joihin se on osallistunut OpenOR-järjestelmän kanssa. Räätälöitävän järjestelmän hyödyt on onnistuttu Ruotsissa tuomaan kokonaisvaltaisesti esiin ja käyttöön.
Kaarean uudeksi toimitusjohtajaksi Miika Markkanen20.4.2023 12:55:55 EEST | Tiedote
Kaarea Oy:n uutena toimitusjohtajana aloittaa 1.6.2023 Miika Markkanen. Nykyinen toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi ilmoitti maaliskuussa jättävänsä tehtävänsä 31.5.2023 alkaen.
Tuoreet tulokset vahvistavat suomalaisen Faronin bexmarilimab-syöpälääkkeen tehoavan akuutin myelooisen leukemian hoidossa17.4.2023 12:35:54 EEST | Tiedote
Faron Pharmaceuticals raportoi tänään uusia tuloksia neljässä yliopistollisessa sairaalassa käynnissä olevasta bexmarilimabin BEXMAB-tutkimuksesta. Faronin kehittämää bexmarilimabia tutkitaan akuutin myelooisen leukemian (AML) hoitoon potilailla, jotka eivät saa apua nykyisestä standardihoidosta. Akuutti myelooinen leukemia on monimuotoinen pahanlaatuinen veritauti, jossa luuytimen myelooisten valkosolujen esiasteet alkavat jakaantua hallitsemattomasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme