Rakli ry

Turkuun suunnitteilla moderni, monipuolisen palvelun matkakeskus

Jaa
Turun asemanseudun kehittämissuunnitelmat etenevät. Kaupungin uuden matkakeskuksen palvelutarjontaa ja toteutusta on ideoitu RAKLIn ja Turun kaupungin klinikalla kevään aikana. Linja-autoaseman ja Logomon väliin suunnitellaan modernia palvelukeskusta. Tavoitteena on yhdistää sujuvat liikkumisen ratkaisut, monipuolinen palvelutarjonta sekä keskustan kehityksen tukeminen. Klinikka suositti, että hankkeen valmistelua varten perustetaan yhteenliittymä.

Työpajoissa todettiin, että Turun uudeksi maamerkiksi suunniteltuun matkakeskukseen sopisi laaja kattaus julkisia ja yksityisiä palveluja. Vetovoimaa luomaan tarvitaan viihtyisyyttä, ja myös hotellin rakentaminen nousi keskusteluissa esiin. Kokonaisuuden pitäisi yhdistyä luontevasti kaupungin nykyiseen keskustaan. ”Matkakeskus on merkittävä kehitysaskel Turun keskustalle. Kaupunginosat radan molemmin puolin yhdistyvät ja kaupunki saa uuden portin. Arvioin, että ensimmäiset asiakkaat voisivat astua keskukseen vuonna 2024”, visioi toimialajohtaja Jouko Turto

Sujuvaa liikkumista

Matkakeskuksella on tärkeä rooli liikenteen solmukohtana. Uuden matkakeskuksen valmistuessa palvelut ovat tältä osin varmasti jo aivan uudella tasolla, kun digitaaliset ratkaisut ja liikenne palveluna -ajattelu kehittyvät edelleen. ”Turun asemanseudun kehittämissuunnitelmissa yhdistyvät perinteiset liikkumisen muodot raide- ja ajoneuvoliikenne sekä kevyt liikenne, höystettynä uusilla, digitalisaation tuomilla mahdollisuuksilla. Oman haasteensa hankkeelle tuovat tarvittavat uudenlaiset rahoitus- ja toteutusmuodot sekä mahdollinen kiinteistöyhtiö”, sanoo projektipäällikkö Heidi Mäenpää Liikennevirastosta.

Rajoitteita alueen kehittämiselle asettavat ratapihan toiminnallisuuteen liittyvät vaatimukset, esimerkiksi vaarallisten aineiden kuljetukset. Tahtoa ratkaisujen löytämiseen kuitenkin on, ja ajankohta ratapihan kehittämisen kokonaisarvioille on nyt mitä parhain. Käynnistymässä on selvitystyö uuden, tunnin juna -yhteyden luomisesta Turun ja Helsingin välille, mikä aiheuttaa muutostarpeita myös ratapiha-alueelle.

Kotiläksyt tekemällä kiitettävään lopputulokseen

Asemanseutujen kehittäminen on ajankohtaista eri puolilla Suomea. Valtio on solminut kaupunkiseutujen kanssa kasvusopimuksia, jotka painottavat kunkin alueen vahvuuksien kehittämistä edelleen. Myös valtion ja suurimpien kaupunkien välisissä MAL-sopimuksissa on sovittu siitä, miten asemanseutujen rakentamis- ja tiivistämispotentiaalia hyödynnetään, ja niitä vahvistetaan hyvin saavutettavina asumisen, työpaikkojen ja palveluiden keskittyminä ja sujuvien matkaketjujen mahdollistajina.

Klinikkatyön lopputuloksena ehdotetaan, että Turun matkakeskushankkeen valmisteluun perustettaisiin yhteenliittymä, joka antaisi hankkeelle ”yhdet kasvot”, ottaisi kokonaisvastuun sen aktiivisesta edistämisestä ja toimisi kilpailutuksen ja toteutuksen valmistelijana. ”On erittäin tärkeää selvittää lähtötiedot huolella, jotta tavoitteet ja linjaukset asetetaan realistisesti. Liiketoimintasuunnitelma tarvitaan, jotta viitteet suuruusluokasta ja taloudellisesta yhtälöstä saadaan kohdilleen”, painotti johtaja Mikko Nousiainen RAKLIsta klinikan loppuseminaarissa.

Innostusta hankkeen kehittämiseen on kiinteistö- ja rakentamisalalla runsaasti. ”Ideoita heiteltiin klinikan työpajoissa avoimesti keskusteluun, ja kokonaisuus hahmottui mukavasti. Suurimmat haasteet ovat houkuttelevan palvelucocktailin muodostaminen sekä kokonaisuuden taloudellisen toteutettavuuden varmistaminen”, Mikko Nousiainen summasi.

RAKLIn klinikoilla kehitetään kiinteistö- ja rakentamisalan toimintaa käytännön tapausten kautta. Työpajatyöskentelyyn kutsutaan mukaan hankkeen kannalta keskeiset tahot, jotka yhdessä etsivät parhaita ratkaisumalleja ja toteutusta. Matkakeskus Turkuun -klinikalle osallistui edustajia 22 organisaatiosta. Klinikan tilasivat Turun kaupunki, Liikennevirasto, Senaatti-kiinteistöt ja VR-Yhtymä.

Yhteyshenkilöt

Mikko Nousiainen, johtaja, RAKLI, puh. 040 525 8440
Jouko Turto, toimialajohtaja, Turun kaupunki, puh. 050 558 9536

Tietoja julkaisijasta

Rakli ry
Rakli ry
Annankatu 24
00100 Helsinki

http://www.rakli.fi/

Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakli ry

Hallituksen kaavailema kiinteistöveron nosto heikentää entisestään kiinteistö- ja rakentamisalan suhdannetta22.8.2023 09:03:38 EEST | Tiedote

Hallituksen aikomus korottaa maapohjan kiinteistöveron alarajaa 1,3 prosenttiin on tuomassa kylmää vettä niskaan kaikille kiinteistönomistajille. Raklin tekemän vaikutusarvion perusteella esimerkiksi Helsingissä tai Espoossa sijaitsevan asuin-, toimisto- tai liikekiinteistön kiinteistöverokustannus voi nousta lähes 15 prosenttia. Ammattimaisia kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustavan Raklin mukaan mahdollinen korotus heikentää entisestään alan suhdannetilannetta.

Rakennus- ja purkujätteistä halutaan hyödyntää uudelleen vähintään 70 prosenttia10.8.2023 07:15:00 EEST | Tiedote

Suomessa syntyy vuosittain noin 1,6 miljoonaa tonnia rakennus- ja purkujätettä, josta vain noin puolet päätyy hyötykäyttöön. Ilmastotavoitteiden kiristymisen myötä rakennus- ja purkumateriaalien rooli rakentamisen ohjauksessa korostuu. Kansallinen tavoite on hyödyntää uudelleen vähintään 70 prosenttia syntyvästä purkujätteestä. Kestävän purkamisen green deal edistää tätä tavoitetta.

Energiatehokkuussopimus kirittää kiinteistöalaa – energiaa on säästetty 335 000 kerrostaloasujan vuotuisen sähkönkulutuksen verran27.6.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Kiinteistöala on tehnyt kuluvan energiatehokkuussopimuskauden aikana lähes 6500 energiatehokkuustoimenpidettä ja näin saavuttanut huiman 469 gigawattitunnin vuotuisen energiansäästön. Tämä vastaa 335 000 kerrostaloasujan vuosittaista sähkölaskua. Sopimuskausi päättyy vuonna 2025 ja ala toivoo uudelta hallitukselta jatkoa energiatehokkuussopimukselle.

Rakli: Hallitusohjelma huomioi laajasti rakennetun ympäristön tarpeet ja luo näkyvyyttä tulevaisuuteen19.6.2023 14:24:12 EEST | Tiedote

Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on tyytyväinen siihen, kuinka hallitusohjelma huomioi rakennetun ympäristön tarpeet ja luo näkyvyyttä sekä ennustettavuutta tulevaisuuteen. Hallituksen sitoutuminen sääntelyn keventämiseen sekä prosessien ja lupakäytäntöjen sujuvoittamiseen on tervetullutta ja tarpeellista. Rakli muistuttaa tulevaa hallitusta siitä, että hallitusohjelmaa toimeenpantaessa on tärkeää osallistaa alan toimijoita parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye