Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Turun Kirjamessut ja Turun Ruoka- ja Viinimessut siirtyy ensi vuoden lokakuuhun

Jaa
Turun Kirjamessut ja Turun Ruoka- ja Viinimessut siirtyy ensi lokakuuhun Turun Kirjamessut järjestetään seuraavan kerran 1.-3.10.2021 Turun Messukeskuksessa. Turun Messukeskus kertoi aiemmin viime viikolla, että lokakuun alussa järjestettäväksi ajateltu tapahtuma siirretään uuteen ajankohtaan.
Kuva: Jere Satamo
Kuva: Jere Satamo

Koronapandemian aiheuttamien vaikutusten vuoksi tapahtumaa ei voida toteuttaa täysipainoisesti ja Turun Kirjamessujen erityiselle luonteelle sopivasti aikaisemmin. Myös tapahtumajärjestäjän näytteilleasettajille ja ohjelmatuottajille tekemän kyselyn mukaan eniten kannatusta sai siirto vuoden päähän.

Tämän vuoden teemaksi valittu musiikki on pääteema ensi vuoden tapahtumassa. Ajankohtaisteemat julkistetaan vuoden 2021 alussa.

Turun Kirjamessujen kanssa samaan ajankohtaan siirtyy näin myös Turun Ruoka- ja Viinimessut.

Turun Kirjamessut viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan. Tapahtumaan osallistuu vuosittain yli 20 000 kävijää sekä satoja ja esiintyjiä. Tapahtuman yhteisöllinen ja taloudellinen merkitys toimijoille on laaja.

Yhteyshenkilöt

Turun Messukeskus Oy
projektijohtaja Tiina Heiskari
puh. 050 4872015
tiina.heiskari@turunmessukeskus.fi


ohjelmajohtaja Jenni Haukio
jenni.haukio@turunmessukeskus.fi

Kuvat

Kuva: Jere Satamo
Kuva: Jere Satamo
Lataa
Kuva: Jere Satamo
Kuva: Jere Satamo
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Messukentänkatu 9-13
20210 Turku

Vaihde (02) 337 111https://www.turunmessukeskus.fi

Turun Messukeskus Oy on messu- ja näyttelytoimintaa harjoittava palveluyritys, jonka liiketoimintaan kuuluvat messujen ohella tilojen vuokraus erilaisia tapahtumia, kongresseja ja messuja varten sekä näihin liittyvän tekniikan ja osaamisen markkinointi.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Kädentaitomessut Turun Messukeskuksessa tulevana viikonloppuna13.3.2024 10:25:39 EET | Tiedote

Varsinaissuomalaisten käsityön ystävien paljon odottama tapahtuma palaa välivuoden jälkeen Turun Messukeskukseen. Mediapro Messut on järjestänyt kädentaitomessuja Turussa 16 kertaa vuodesta 2004 alkaen ja kaiken kaikkiaan 110 kertaa eri puolilla Suomea. Käsityön arvostus on edelleen korkealla ja käsin tekeminen harrastuksena kasvaa vuosi vuodelta. Turun Kädentaitomessuilla 16.-17.3. on laaja kattaus upeita näytteilleasettajia. Mukana on käsityöläisiä valmiine tuotteineen. Esillä on mm. vaatteita, asusteita, käyttö- ja sisustusesineitä, grafiikkatuotteita, koruja ym. Valmistuotteet ovat kotimaisen käsityön taidonnäytteitä. Messujen väriloistoa edustaa myös esimerkiksi kankaat, langat, askartelutarvikkeet ja muut materiaalit itse tekeville. Harrastajat saavat paljon ideoita omiin luomuksiinsa. Torilla tavataan – nimittäin Taitotorilla. Tapahtuman keskellä olevalla Taitotorilla tapahtuu koko messujen ajan, ja työnäytöksissä pääsee tutustumaan vaikkapa kuvanveistoon, piilosilmukkavirkkauks

Navigate 2024 kokoaa merenkulkualan ja logistiikan ammattilaiset Turun Messukeskukseen29.2.2024 08:10:00 EET | Tiedote

Turun Messukeskuksessa järjestetään Suomen suurin merenkulkualan tapahtuma, Navigate, 15.–16.5.2024. Messut on suunnattu kaikille alan toimijoille laivanrakennuksesta logistiikka-alan yrityksiin. Sisällöltään uudistunut ja monipuolistunut tapahtuma tarjoaa laadukkaan kattauksen kansainvälistä ja kotimaista huippuosaamista. Tänä vuonna keskitytään erityisesti kannattavaan liiketoimintaan ja kestävän kehityksen investointeihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye