Suomen Vuokranantajat ry

Turun vuokrat nousevat tasaisesti – nousu nopeinta lähiöissä

Jaa
Suomen Vuokranantajien yhteistyössä Vuokraoven kanssa tekemän vuokramarkkinakatsauksen mukaan Turun vuokratason nousu on maan nopeimpien joukossa. Vuodessa vuokrataso on noussut 1,6 prosenttia.

Erityisesti yksiöiden vuokrat ovat kasvaneet nopeasti. Yksiöiden vuokratason kasvuvauhti on ollut nopein sekä yhden (+2,2 %) että viiden (+9,8 %) vuoden tarkastelussa. Seuraavaksi nopeinta kehitys on ollut kaksioissa. Hitaimmin ovat kasvaneet kolmioiden ja isompien asuntojen vuokrat. Turussa keskineliövuokra on 14,23 €/m², joka on noin euron Tampereen tasoa alempi. Turussa vuokra-asuminen on suosituin asumismuoto.

”Turun seudun talous- ja työllisyyskehitys on ollut viime vuosina vahvaa. Telakkateollisuuden uudella tulemisella on ollut iso merkitys. Talouden veto heijastuu myös kasvulukuihin. Turun väkiluku on kasvanut viimeisen neljän vuoden aikana noin 7000 asukkaalla ja kasvun ennustetaan jatkuvan. Suuret kaupunkikehityshankkeet luovat hyvät edellytykset kasvun jatkumiselle. Riskin taas muodostaa erityisesti koronataantuman vaikutukset meriteollisuuteen,” toteaa Ville Valkonen, Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikkö.

Turku jaetaan tilastokeskuksen tarkastelussa neliöhintojen perusteella kolmeen kalleusalueeseen. Erot sekä vuokratasossa että vuokrien kehityksessä ovat ensimmäisen ja toisen alueen välillä pieniä. Sen sijaan Turku 3 -alue, joka käsittää lähiöitä, erottuu selkeästi omaksi alueekseen muusta vuokramarkkinasta. Vuokrataso (12,61 €/m²) on selkeästi alhaisempi. Suhteellisesti vuokrien kasvu on kuitenkin viime vuosina ollut nopeinta Turun kolmosalueella eli lähiöissä.

Korona ei vaikuttanut vuokramarkkinoihin juurikaan. 2020 ensimmäisellä neljänneksellä Vuokraovi.com-sivustolla ilmoitettujen yksiöiden kokonaisvuokran mediaani oli 583 euroa. Vuokrapyynnit olivat keskimäärin välillä 520–645 euroa.

”Vuokrataso määrittyy kysynnän ja tarjonnan perusteella. Turussa kysyntä on todennäköisesti jatkossakin kovaa, kunhan meriteollisuusklusterille ei käy koronan kourissa huonosti. Suuren kysynnän takia asuntotarjonnan lisääminen on ensiarvoisen tärkeää. Kaavoitusta pitää nopeuttaa ja maata tarjota rakentamiseen, jos vuokratason nousua tahdotaan hillitä. Myöskään hoitokuluihin ei pidä luoda painetta, eli esimerkiksi nostaa kaukolämmön hintaa, ” Valkonen kiteyttää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomen Vuokranantajat ry on valtakunnallinen yksityisten vuokranantajien järjestö. Edustamme Suomen yksityisiä vuokranantajia, jotka vuokraavat yli 300 000 asuntoa. Nämä asunnot ovat noin kolmasosa kaikista vuokra-asunnoista ja niissä asuu noin 440 000 asukasta. Suomen Vuokranantajat tarjoaa asiantuntijatietoa vuokrauksesta ja asuntosijoittamisesta ja valvoo jäsentensä etua vuokrasuhteisiin liittyvissä asioissa. Pyrimme jatkuvasti kehittämään analyysi- ja tutkimustoimintaamme, jotta pystymme tarjoamaan entistä parempaa ajankohtaista tilannetietoa ja syvällisempää analyysia vuokra- ja asuntomarkkinoista, asuntosijoittamisesta ja asuntopolitiikasta.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantajan veroilmoituksen aika – muista ilmoittaa pienetkin vuokratulot ja varo Airbnb-sudenkuoppaa26.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Verohallinnon tilastojen mukaan vuokratuloja saa yli 370 000 suomalaista. Esitäytettyjä veroilmoituksia lähetetään parhaillaan kaikille tulonsaajille. Ilmoituksen tiedot vuokratuloista perustuvat joko edellisen vuoden tietoihin tai verovelvollisen itse aiemmin ilmoittamiin tietoihin. Vuokratulojen ilmoittamisen kanssa onkin syytä olla huolellinen vuosittain, sillä pienetkin muutokset on ilmoitettava. Myös lyhytaikaisen vuokrauksen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se saattaa vaikuttaa oman asunnon myyntivoiton verovapauteen, Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah muistuttaa.

Vuokralainen, varo: luvaton remontti voi johtaa isoon laskuun20.3.2024 10:57:28 EET | Tiedote

Uusimmat oikeustapaukset muistuttavat ikävällä tavalla siitä, kuinka keväinen remonttikuume voi käydä vuokralaiselle kalliiksi. Vaasan hovioikeus tuomitsi 22.11.2023 vuokralaisen maksamaan asunnossa luvattomasti tekemistään muutostöistä lähes 18 000 euroa ja sen päälle vielä vuokranantajan yli 30 000 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut. Tapauksessa vuokralainen oli ilman vuokranantajan lupaa vaihtanut asunnon lattian ja remontoinut keittiötä. Muun muassa sähkö- ja putkitöihin liittyneet puutteellisuudet ja niistä aiheutuneet turvallisuus- ja vahinkoriskit oikeuttivat vuokranantajan uusimaan remontin vuokralaisen piikkiin.

Tuore katsaus paljastaa: vuokramarkkinoilla koronan jälkeen kaksi isoa muutosta5.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Suomen Vuokranantajat on yhteistyössä Vuokraovi.comin kanssa analysoinut vuokra-asuntomarkkinoiden kehitystä. Vuokra-asuntojen kysyntä on ennätystasolla, mutta samaan aikaan vuokra-asunnoista on ylitarjontaa etenkin pääkaupunkiseudulla. Vuosi 2023 jatkoi koronapandemian jälkeistä kehitystä – vuokrien nousu vauhdittui ja vuokra-asuntojen markkinointiaikojen lyhentyivät. Vuokra-asuntojen ylitarjonta ei kosketa koko maata.

Yksityisten asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyneet lievään nousuun, uudisasuntoja ostanut verrattain harva19.2.2024 08:15:00 EET | Tiedote

Yksityisten asuntosijoittajien kaksi viime vuotta laskeneet ostoaikeet ovat kääntyneet lievään nousuun, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja 2024 -kyselystä. Ylivoimainen enemmistö yksityisistä vuokranantajista on ostanut vanhoja asuntoja uudiskohteiden sijasta, myös viime vuosina. Valtaosa ei ole korottanut vuokria lainkaan viime vuonna. Kyselyyn vastasi yli 2000 yksityistä vuokranantajaa.

Yksityiset asuntosijoittajat ovat maltillisesti velkaantuneita, haasteet löytää vuokralainen kasvaneet26.1.2024 00:05:00 EET | Tiedote

Valtaosa yksityisistä vuokranantajista on maltillisesti velkaantuneita, sillä jopa 60 prosentilla velkaa ei ole lainkaan tai sitä on alle 50 prosenttia suhteessa sijoitusasunnon arvoon. 93 prosenttia ilmoittaa tavoittelevansa joko pientä tai maltillista riskin ja tuoton suhdetta, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja 2024 -kyselystä. Kyselyyn vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye