Kiinteistömedia Oy

Turvallisin mielin hallitustyöhön

Jaa

Lupauduitko taloyhtiön hallitukseen, mutta et oikein tiedä, mitä toimenkuvaan kuuluu ja miten taloyhtiön toimintaa pyöritetään? Ei hätää, uutuusopas Taloyhtiön hallituksen ABC (Kiinteistöalan Kustannus) selvittää kootusti kaiken tarvittavan, jotta pääset alkuun. Oppaan luettuasi osaat tehdä päätöksiä, seurata taloudenpitoa, opastaa osakkaita kunnossapitotöissä, ottaa kantaa energiansäästöön ja paljon muuta. Kun kokonaisuus on hallussa, on paljon helpompaa lähteä hankkimaan myös lisätietoa.

Hallitus on paljon vartija

Hallitustyöskentelyn laadukas hoitaminen vaatii monenlaista osaamista: hallituksen jäsenen on tunnettava perusasiat esimerkiksi taloyhtiön päätöksenteosta, taloudesta ja tekniikasta. Lain mukaan hallituksen tehtävänä on ”huolehtia yhtiön hallinnosta ja siitä, että kiinteistön ja rakennusten pito sekä muu toiminta järjestetään asianmukaisesti”. Hallituksen tulee myös ”huolehtia, että taloyhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty”.

Hallitus vastaa isosta kokonaisuudesta, mutta hallituksessa pärjätäkseen ei tarvitse olla juridiikan, talouden tai tekniikan ammattilainen, vaan tärkeintä on aktiivisuus ja kiinnostus taloyhtiön toimintaa kohtaan. Hallituksella on suuret vaikutusmahdollisuudet taloyhtiössä tehtäviin ratkaisuihin, joten työ on palkitsevaa ja mielenkiintoista.

Tietoa on saatavilla

On aivan luonnollista, ettei kaikilla hallituksen jäsenillä ole ennestään tietoa esimerkiksi siitä, miten taloyhtiön tekniset järjestelmät toimivat tai miten korjauksia taloyhtiössä tehdään. Pohjatietojen puutetta ei tarvitse hävetä tai peitellä, vaan asioista kannattaa ottaa rohkeasti selvää:

"Taloyhtiön hallitustyöhön osallistuminen ei saa olla kiinni siitä, osaako vaikkapa jotain tekniikan alaa. Kokemukseni mukaan hallituksiin hakeutuu fiksuja ihmisiä, joilla on kyky hakea tarvitsemaansa tietoa", toteaa Arto Kemppainen, joka työskentelee LVI-asiantuntijana Kiinteistöliitto Uusimaassa.

Avuksi uusille ja vanhoille hallituksen jäsenille Kemppainen on yhdessä lakimies Kirsi Ruudun (Kirsi Ruutu Oy) kanssa juuri julkaissut oppaan Taloyhtiön hallituksen ABC, josta löytyvät nopeasti yksistä kansista ne asiat, joihin jokainen hallituksen jäsen tulee toimikautensa aikana ainakin törmäämään. Helppolukuinen ja runsaasti kuvitettu opas antaa taloyhtiön hallituksen jäsenelle perustiedot taloyhtiön toiminnasta ja auttaa hallitusta toimimaan oikein tehtävässään.

Hallituksen valta ja vastuu

Hallituksella on tehtävässään paljon valtaa valmistellessaan päätöksiä yhtiökokoukselle, toimiessaan yhteistyössä isännöinnin kanssa ja tehdessään hallitukselle kuuluvia päätöksiä. Hallitus esimerkiksi valitsee isännöitsijän, tekee kunnossapitotarveselvityksen ja ohjaa kunnossapidon suunnittelua, laatii talousarvion, kutsuu koolle yhtiökokoukset, järjestää talkoot ja niin edelleen.

Hallituksella on tärkeä tehtävä myös seuratessaan taloyhtiön rahankäyttöä: mihin rahaa menee, riittävätkö vastikkeet, onko tiedossa isoja menoja tai korotuksia, mistä kenties voitaisiin säästää ja missä taas säästetään väärässä paikassa. Arvioinnissa on hyvä tuntea paitsi hyödykkeiden ja palveluiden kustannustaso myös se, miten erilaiset tekniset järjestelmät, kuten lämmitys ja ilmanvaihto, toimivat ja miten niitä voidaan ohjata optimaaliseen suuntaan.

Valta ja vaikutusmahdollisuudet tuovat mukanaan aina myös vastuun. Ensinnäkin hallitus vastaa päätöstensä järkevyydestä ja seurauksista toisille osakkaille. Isoimmat päätökset tehdään toki yhtiökokouksessa. Lisäksi taloyhtiön hallituksessa toimimiseen liittyy vahingonkorvausvastuun ja ääritapauksessa jopa rikosvastuun riski. Vahingonkorvausvastuuseen voivat johtaa tehtävien laiminlyönti tai huolimaton hoitaminen taikka tahalliset virheet ja väärinkäytökset. Tätä ei pidä kuitenkaan säikähtää, vaan normaali huolellisuus riittää, ja pienellä perehtymisellä on helppo ohjata sekä omaa toimintaansa että valvoa muiden toimintaa.

Kirjan sisältö

Taloyhtiön hallituksen ABC (Kiinteistöalan Kustannus) kertoo tiiviisti ja selkeästi keskeiset jokaisen hallitusjäsenen tarvitsemat tiedot taloyhtiön hallinnosta, taloudesta ja tekniikasta. Kirjassa on kattava kuvitus. Kirjan sisältö on tiivistettynä seuraava:

  • Asunto-osakeyhtiön toimintaan vaikuttavat säännökset ja sopimukset
  • Päätöksenteko ja kokoukset taloyhtiössä
  • Taloyhtiön talous
  • Kunnossapitovastuu
  • Osakkaan remontit
  • Kiinteistön kunnossapito
  • Lämmitysjärjestelmät
  • Vesijohtojärjestelmät
  • Viemärijärjestelmä
  • Ilmanvaihtojärjestelmät
  • Sadevesi- ja salaojajärjestelmät.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
Arto Kemppainen, LVI-asiantuntija, Kiinteistöliitto Uusimaa, arto.kemppainen@ukl.fi
Kirsi Ruutu, lakimies, Kirsi Ruutu Oy, kirsi@kirsiruutu.fi
Maria Kangasluoma, liiketoimintajohtaja, Kiinteistöalan Kustannus / Kiinteistömedia Oy, maria.kangasluoma@kiinteistomedia.fi.

Lisätiedot ja arvostelukappaleet: maria.kangasluoma@kiinteistomedia.fi

Kuvat

Taloyhtiön hallituksen ABC -etukansi
Taloyhtiön hallituksen ABC -etukansi
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistömedia Oy
Malmin asematie 6
00700 HELSINKI

075 757 8591https://www.kiinteistomedia.fi

Kiinteistömedia Oy (Kiinteistöalan Kustannus) on Suomen Kiinteistöliiton omistama, alan johtava kustannusyhtiö, joka tuottaa kiinteistöalan kirjallisuutta, lomakkeita, verkkopalveluita ja -kursseja. Julkaisemme myös Suomen Kiinteistölehteä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömedia Oy

Ammattimaisen avainpalvelun ABC -opas tiivistää nykyaikaisen avain- ja tunnistehallinnan5.8.2020 15:01:06 EESTTiedote

Ammattimaisen avainpalvelun ABC -opas (Kiinteistömedia Oy) on tehokas ja tiivis kokonaisuus, joka soveltuu kaikille avain- ja tunnistehallinnan parissa työskenteleville henkilöille sekä oppimateriaaliksi ammatilliseen koulutukseen. Mirva Viljakaisen kirjoittama opas sisältää käytännön ohjeita ja mallinnuksia erilaisten avainten käsittelyyn, hallintaan ja säilytykseen.

Yhtiökokous onnistuu myös etänä2.6.2020 09:17:08 EESTTiedote

Kevät on vilkasta yhtiökokousten aikaa taloyhtiöissä, mutta tänä keväänä fyysisiä kokouksia ei ole kokoontumisrajoitusten vuoksi voitu järjestää. Ratkaisuina ovat olleet kokouksen siirtäminen odottamaan parempia aikoja ja kokouksen järjestäminen etäyhteyksin. Nyt kun etäkokoustamisen makuun on monessa taloyhtiössä päästy ja perusasiat opeteltu, on hyvä tilaisuus ottaa etäosallistuminen pysyväksi osaksi taloyhtiökokoustamisen keinovalikoimaa. Etäkokouksen järjestämisessä opastaa uusi Etäkokoukset taloyhtiössä -kirja (Kiinteistöalan Kustannus).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme