Kumiteollisuus ry

Turvallisuuskampanjan voitto Nokian Raskaille Renkaille

Jaa

Nokian Raskaat Renkaat voitti vuoden 2018 turvallisuuskampanjan erittäin hienolla tuloksella 125 havaintoa. Havainnointiin osallistuivat sekä työntekijät että toimihenkilöt.

Tuotannon toimihenkilöt ovat tehneet havainnointia jo usean vuoden ajan, mutta kansainvälisenä työturvallisuuspäivänä 27.4. havainnointiin osallistuivat myös esim. myynti- ja markkinointitoimihenkilöt. Kokeneet havainnoijat toimivat ensikertalaisten työpareina.

”Olemme tehneet paljon työtä henkilöstön turvallisuusosaamisen kehittämisen suhteen yhteistyössä kaikkien henkilöstöryhmien kesken, ja olen tämän työn tuloksesta erittäin tyytyväinen. Turvallinen työympäristö toimii perustana henkilöstötyytyväisyydelle ja menestyvälle liiketoiminnalle. Haluamme jatkossakin kiinnittää huomiota turvallisuusosaamisen kehittämiseen ja kannustaa koko kumiteollisuutta toimimaan edelläkävijänä näiden asioiden esille tuomisessa”, kertoo Nokian Raskaiden Renkaiden toimitusjohtaja Manu Salmi.

Vuosittainen turvallisuuskampanja on paitsi osa kansainvälistä työturvallisuusviikkoa, myös keskeinen tapa nostaa esiin teollisuuden hyviä turvallisuuskäytäntöjä osana jokapäiväistä työntekoa.

”Osana laajempaa kemianteollisuutta, kumiteollisuudelle on erittäin tärkeää kiinnittää huomiota turvallisuusosaamisen tärkeyteen sekä toimialana että yksilötasolla. Panostamme toimialana turvallisuusosaamisen kehittämiseen jo oppilaitosyhteistyön kautta opintovaiheessa ja myöhemmin se on luonnollinen osa jokaista työpäivää. Haluamme, että jokainen pääsee terveenä kotiin”, korostaa Kumiteollisuus ry:n toimitusjohtaja Sami Nikander.

Turvallisuuskampanjan palkinto luovutettiin Nokian Raskaiden Renkaiden henkilöstölle 5.6.2018 Nokialla.

Yhteistyössä: 
Kumiteollisuus ry, Teollisuusliitto ry, Ammattiliitto Pro ry, Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, Työturvallisuuskeskus 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kumiteollisuus ry
Sami Nikander, sami.nikander@kemianteollisuus.fi, puh. 040 567 4413.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kumiteollisuus ry
Kumiteollisuus ry
Eteläranta / PL 4
00131 Helsinki

09 172 841http://www.kumiteollisuus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kumiteollisuus ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme