Tuska-festivaali

Tuska-yleisö hamstrasi laastaria, salaattia ja olutta – REDIn kävijämäärä nousi 91 prosenttia

Jaa
Pohjoismaiden suurimman metallifestivaalin Tuskan ja kauppakeskus REDIn ennennäkemätön yhteistyö siivitti osapuolet hurjiin kävijälukemiin.
Kuva: Joonas Brandt
Kuva: Joonas Brandt

Tuska teki viime kesänä historiaa siirtämällä ensimmäisenä suomalaisena festivaalina sisäänkäyntinsä kauppakeskukseen. Suvilahden tapahtuma-alueen kylkeen kohonnut REDI otti hevarit avosylin vastaan, ja kauppakeskuksen kävijämäärä nousi 91 % tavallisesta kesäkuun viikonlopusta. Myös Tuska juhli yleisöennätystä 43 000 kävijällään.

Tuska-viikonloppuna REDIssä paukuteltiin esimerkiksi oluen myyntiennätyksiä. K-Supermarket Redi nousi ketjunsa kärkeen yli 25 000 litran olutmyynneillään. Tavallisesti kaupan 20 myydyimmän tuotteen joukkoon ei mahdu ainuttakaan alkoholituotetta, mutta festivaalin aikana niitä kipusi kärkeen seitsemän. Myös useat tupakkatuotteet loppuivat kesken.

Panimomyynnin lisäksi myös salaattibaarin myynti kaksinkertaistui. Ruokatuotteiden ja nautintoaineiden ohella myyntihiteiksi nousivat aurinkorasva ja laastarit, joiden myynti kasvoi yli 50 %.

”Tuska-kävijän ravintoympyrä näyttäisi muodostuvan kaljasta, tupakasta ja salaatista. Hevariahan pukee mustan lisäksi vain kalmanvalkeus, joten aurinkovoiteesta on iso apu, ja laastareilla paikkaillaan akuutit pittiruhjeet ja niittivyön hankaumat”, myhäilee Tuskan festivaalijohtaja Eeka Mäkynen.

”Vaikka kaljaa juodaan tosissaan, niin järjestyshäiriötä Tuskassa on tasan nolla”.

Tänä kesänä REDIin siirtyy jopa Tuskan lipuntarkastus

Tuskan teettämän Sponsor Insightin kävijäkyselyn mukaan 79 % festivaalivieraista saapui vuonna 2019 tapahtumaan REDIn kautta. Kyselyn mukaan 64 % koki uuden reitin parantavan festivaalialueen saavutettavuutta ja 95 % koki julkisen liikenteen yhteydet hyväksi tai erittäin hyväksi.

Tuska-festivaalia juhlitaan Suvilahdessa 26.–28.6.2020, ja lipunmyynti muun muassa Faith No Moren ja Kornin tähdittämälle festivaalille on käynnistynyt erittäin vilkkaasti. REDI toimii taas porttina Tuskaan, ja tällä kertaa kauppakeskuksesta löytyvät ihan kaikki porttitoiminnot lipunmyynnistä lipuntarkastukseen ja rannekkeenvaihtoon asti. Suvilahden festivaalialueelle ei siis erikseen enää jonoteta, vaan porteista kävellään suoraan REDIssä vaihdettu ranneke kädessä sisään.

Tuskaisasta tunnelmasta pääsee nauttimaan jo ennen festivaalia, kun Tuska tuo taas pop-upinsa REDIin maaliskuun lopussa. Myös REDIn vuokralaisten kanssa on tarkoitus tehdä syvempää yhteistyötä, ja toiveena onkin synnyttää kokonaan uusia palvelukonsepteja.

”Festariväki on synkästä musiikkimaustaan huolimatta iloinen ja odotettu porukka REDIssä. Tuska onkin Suomen ensimmäinen festari, jossa metrolla pääsee suoraan portille asti ja vieraille on tarjolla kaikki kuviteltavissa olevat palvelut”, kauppakeskusjohtaja Aleksi Salminen kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Festivaalijohtaja Eeka Mäkynen, Tuska
p. 050 344 4789, eeka@fme.fi


Kauppakeskusjohtaja Aleksi Salminen, REDI
p. 044 2359 960, aleksi.salminen@redi.fi

Kuvat

Kuva: Joonas Brandt
Kuva: Joonas Brandt
Lataa
Kuva: Anniina Nissinen
Kuva: Anniina Nissinen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tuska-festivaali
Kaikukatu 2 C 15
00530 Helsinki

https://www.tuska.fi/

Tuska on Helsingin Suvilahdessa vuosittain järjestettävä kolmipäiväinen metallifestivaali. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tuska-festivaali

Tuska 2024: Pendulum Live ja Parkway Drive pääesiintyjiksi – myös Dimmu Borgir, Suburban Tribe, Turmion Kätilöt, Ghøstkid ja Luna Kills lisätty ohjelmaan30.11.2023 09:00:00 EET | Tiedote

Helsingin Suvilahdessa 28.-30.6.2024 juhlittava Tuska-festivaali on viimeistellyt pääesiintyjäkattauksensa, kun Pendulum Live ja Parkway Drive liittyvät jo aiemmin julkaistun Bring Me The Horizonin arvokkaaseen seuraan. Vuosituhannen alkuvuosina Australian Perthissa perustettu Pendulum on yksi maailman kirkkaimmista elektronisen musiikin tähdistä, joka on tunnettu estottomasta ja ennakkoluulottomasta genrejen yhdistelystä, aina drum & bassista vaihtoehto-rockin kautta metalliin. Pendulum on perinteisesti ollut monelle “portti” metallin ja elektronisen musiikin välillä, suuntaan ja toiseen. Pendulum Live -nimellä toimiva, live-instrumenteilla höystetty bändimuotoinen kokoonpano on siirtynyt vahvasti raskaan musiikin tielle, kuten tuore Bullet For My Valentinen kanssa julkaistu “Halo”-biisi todistaa. Toinen nyt vahvistunut Tuskan 2024 -pääesiintyjä on Australian Byron Baysta tuleva maailman suurimpiin metalcore-nimiin kuuluva Parkway Drive. Yhtye on noussut festareiden pääesiintyjäluokka

Tuska 2024 julkaisee lisää artisteja: Bad Omens, Zeal & Ardor, Tarot, Sonata Arctica, Warmen ja lukuisia muita7.11.2023 10:59:00 EET | Tiedote

Helsingin Suvilahdessa 28.-30.6.2024 juhlittava Tuska-festivaali on julkaissut lisää ensi kesän esiintyjiä. Pakan päällimmäisenä esitellään amerikkalainen metalcore -sensaatio Bad Omens, joka on ehdottomasti yksi tämän hetken halutuimpia nimiä raskaan musiikin kentällä. Muita vahvistuneita uusia bändejä ovat black metallia ja vanhoja amerikkalaisia orjalauluja yhdistelevä Zeal & Ardor, todellinen Suomihevin pioneeri, Marko Hietalan tähdittämä Tarot, kansainvälisen melodisen metallin kärkinimi Sonata Arctica, ex-COB-kiipparisti Janne Wirmanin kipparoima ja äskettäin nahkansa luonut Warmen, metalcoren ja post-hardcoren parissa remuava saksalainen Annisokay, vaihtoehtometallin elektronisella modernilla laidalla taiteileva ruotsalainen Solence, mahtipontinen sinfoninen metalliakti Beyond The Black Saksasta, katalonialainen alternative metal -yhtye Ankor, spurgumetallin kärkinimi Rytmihäiriö sekä black metal -superkokoonpano I Am The Night. Vahvistuneet Tuska 2024 -esiintyjät: Bring Me The

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye