Kalevi Sorsa -säätiö

Tutkijat haastavat puolueet ekologiseen jälleenrakentamiseen

Jaa
IPCC:n ja Suomen ilmastopaneelin tänä syksynä julkaistut selvitykset ovat olleet karua luettavaa. Ilmastopolitiikassa on paljon kirittävää sekä globaalisti että Suomessa, jotta lämpeneminen saadaan pysäytettyä Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti 1,5C asteeseen. Minkälainen talouden rakennemuutos Suomessa tarvitaan tavoitteen saavuttamiseksi?

Viimeistään uusimpien tutkimustulosten valossa on selvää, että ilmastotavoitteiden mukaiset toimenpiteet vaativat aktiivista talouspolitiikkaa, jonka keskiössä on ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen. Kalevi Sorsa -säätiö ja BIOS-tutkimusyksikkö saattavat kaksi puoluejohtajaa ja tutkijat keskustelemaan ilmasto- ja talouspolitiikan suhteesta.

- llmastonmuutoksen hillitsemiseksi hiilipäästöjä ilmakehään on vähennettävä nopeasti, mutta tämän lisäksi on poistettava ilmakehästä valtavia määriä hiiltä, toteaa tutkimusprofessori Jari Liski Ilmatieteen laitokselta.

- Yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kannalta suotuisan elinympäristön säilyttäminen vaatii järjestelmätason muutosta. Suomella on kaikki edellytykset vastata haasteeseen, mutta se vaatii toisen maailmansodan jälkeiseen jälleenrakennukseen verrannollista ekologista jälleenrakennusta, toteaa BIOS-tutkimusyksikön talouteen ja kulttuuriin erikoistunut tutkija Paavo Järvensivu.

- Tämä vaatii uudenlaista tavoiteorientoitunutta toimintaa julkiselta sektorilta. Hyvää tässä on se, että ekologisen jälleenrakennuksen avulla voitaisiin samalla kertaa ratkaista maaseudun työllisyysongelmia, pitää huolta, että osaamisemme vastaa tulevaisuuden haasteisiin ja vähentää päästöjä ripeässä aikataulussa, Järvensivu jatkaa.


Minkälaisella politiikalla SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto vastaavat tutkijayhteisön heittämään haasteeseen?

Vastaukset kuullaan seminaarissa, joka järjestetään Balderin Salissa Senaatintorin laidalla (Aleksanterinkatu 17) 22.11.2018. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tilajärjestelyjä ja tarjoiluja varten pyydämme ennakkoilmoittautumisia. Puhujat ovat lehdistön käytettävissä klo 11.15-11.30 - myös ennakkoon voidaan sopia haastatteluajasta.

Ohjelma:
8.45 Tarjolla kahvia
9.00 Kaisa Penny (Kalevi Sorsa -säätiö): Ilmastonmuutos ja politiikan innovaatiot
9.10 Jari Liski (Ilmatieteen laitos): Ilmastotieteen asettamat haasteet ilmastopolitiikalle
9.30 Paavo Järvensivu (BIOS-tutkimusyksikkö): Yhteiskunnan ekologinen jälleenrakennus
9.50 Pekka Haavisto (Vihreät): Vihreiden talouspolitiikka ja ilmastonmuutos
10.10 Antti Rinne (SDP): SDP:n talouspolitiikka ja ilmastonmuutos
10.30 Paneelikeskustelu
11.15 Tilaisuus päättyy


Lisätietoja: Kaisa Penny, Kalevi Sorsa -säätiö, 040 7217212 ja Paavo Järvensivu, BIOS-tutkimusyksikkö, 040 7378485.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kalevi Sorsa -säätiö
Siltasaarenkatu 18-20c
00530 Helsinki

http://www.sorsafoundation.fi

Kalevi Sorsa -säätiö on sosialidemokraattinen ajatuspaja. Säätiö rakentaa tilaisuuksissaan ja julkaisuissaan siltoja tutkijayhteisön, tiedotusvälineiden, kansalaisjärjestöjen ja päättäjien välille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kalevi Sorsa -säätiö

Tutkimusraportti: Osinkoverotusta uudistamalla voisi kertyä vuosittain 800 miljoonaa euroa lisää verotuloja11.4.2024 07:30:00 EEST | Tiedote

Kalevi Sorsa -säätiön tänään julkaisema tutkimusraportti esittelee yhdeksän erilaista mallia Suomen osinkoverotuksen uudistamiseksi. Laboren laatimat laskelmat osoittavat, että uudistus voisi tuoda vuosittain jopa 800 miljoonaa euroa lisää verotuloja. Progressiivisella osinkoveromallilla on mahdollista kohdistaa vaikutukset valtaosin suurituloisimalle prosentille suomalaisista.

Ennakkotieto: Uusien laskelmien mukaan osinkoverotuksen muutokset voisivat vahvistaa julkista taloutta merkittävästi8.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Torstaina 11.4. julkaistava tutkimusraportti esittelee yhdeksän erilaista veromallia Suomen osinkoverotuksen uudistamiseksi. Se sisältää myös tutkimuslaitos Laboren tekemät laskelmat muutosten vaikutuksista. Raportti on ensimmäinen kattava selvitys, jossa arvioidaan erilaisia vaihtoehtoja Suomen listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoverotuksen ongelmien ratkaisemiseksi. Ongelmat on nostettu esiin kymmenissä tutkimuksissa ja asiantuntijaraporteissa. Viimeksi niiden korjaamista esitti tammikuussa Talouspolitiikan arviointineuvosto.

Ennakkotieto: Yhteisövero kohdistuu tuloluokkiin epätasaisesti Suomessa29.1.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Torstaina 1.2. julkaistava tutkimusraportti arvioi yritysten voitoista perittävän yhteisöveron kohdistumista eri tuloluokkiin tilastoaineiston perusteella. Kyseessä on ensimmäinen selvitys yhteisöveron tulonjakovaikutuksista Suomessa. Raportti sisältää myös tutkimuskatsauksen yhteisöverosta sekä suosituksia yritysverotuksen uudistamiseksi. Vuoden alusta Suomessakin käyttöön otettu yhteisöveron 15 prosentin globaali alaraja kasvattaa sen merkitystä julkisen talouden kannalta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye