Aalto-yliopisto

Tutkijat mallinsivat uudenlaisen maailmankaikkeuden kvanttitietokoneella

Jaa
Kvanttimekaniikan perusoletusten vastaisesti kvantti-informaatio ei säilynyt kubiteilla suoritetuissa operaatioissa. Tutkijat saattoivat myös muuttaa kubittien kvanttilomittuneisuuden astetta muokkaamalla vain yhtä kubittia.
Tutkijat käyttivät tutkimuksessaan kubitteja eli kvanttitietokoneen bittejä. Kuva: KVANTTI-tutkimusryhmä, Aalto-yliopisto.
Tutkijat käyttivät tutkimuksessaan kubitteja eli kvanttitietokoneen bittejä. Kuva: KVANTTI-tutkimusryhmä, Aalto-yliopisto.

Atomitason kohteiden käyttäytyminen perustuu kvanttifysiikassa matemaattisiin yhtälöihin, joita kutsutaan hermiittisiksi Hamiltonin operaattoreiksi. Ne ovat olleet lähes sadan vuoden ajan kvanttifysiikan kivijalka. Viime aikoina teoreetikot ovat kuitenkin ymmärtäneet, että tätä perustaa on mahdollista laajentaa hyödyntämällä operaattoreita, jotka eivät ole hermiittisiä.

Nämä kvanttifysiikan uudet yhtälöt kuvaavat maailmankaikkeutta, jolla on aivan omat erityiset sääntönsä. Esimerkiksi tietyillä muuttujilla on ominaisuus, jota kutsutaan pariteetti-aika (PT) -symmetriseksi järjestelmäksi. Ominaisuuteen sisältyvä ajan käännön symmetria tarkoittaa, että jos valo voi kulkea yhteen suuntaan, sen on voitava kulkea myös vastakkaiseen suuntaan. Näin esimerkiksi peiliin katsoja voisi ajan suunnan kääntämällä nähdä peilikuvan sijaan itsestään todellisen maailman version.

Uudessa tutkimuksessaan Aalto-yliopiston dosentti Sorin Paraoanun johtama tutkijatiimi mallinsi kvanttitietokoneen avulla uudenlaisen maailmankaikkeuden, joka käyttäytyy näiden uusien mallien mukaan. Tutkijatiimiin kuuluivat tutkijatohtori Shruti Dogra Aalto-yliopistosta sekä Artem Melnikov Moskovan MIPT-instituutista ja Terra Quantum -yrityksestä.

Tutkijat käyttivät tutkimuksessaan kubitteja eli kvanttitietokoneen bittejä ja saivat kokeellisesti aikaan tuloksia, joita kvanttimekaniikassa ei aiemmin ole pidetty mahdollisina. Tutkimus laajentaa ymmärrystä kvanttimekaniikan rajoista.

Ensimmäinen tulos oli, että perinteisen kvanttiteorian vastaisesti kvantti-informaatio ei säilynyt tietyissä kubiteilla suoritetuissa operaatioissa. Tämä voi auttaa selittämään vielä ratkaisemattomia ongelmia, kuten Stephen Hawkingin mustien aukkojen informaatioparadoksia eli sitä, mitä tapahtuu informaatiolle, kun kappale putoaa mustaan aukkoon.

Tutkijat tarkastelivat myös kahta toisiinsa lomittunutta kubittia. Kvanttilomittumisen ansiosta toisistaan etäällä olevat kubitit ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Einstein kutsui tätä hiukkasten väliseksi haamuvuorovaikutukseksi. Perinteisessä kvanttifysiikassa kahden hiukkasen välisen lomittumisen astetta ei voi muuttaa kajoamatta molempiin hiukkasiin. Uusien mallien valossa tutkijat saattoivat sen sijaan muuttaa kubittien lomittuneisuuden astetta muokkaamalla vain yhtä kubiteista, mitä ei kvanttifysiikassa ole aikaisemmin pystytty osoittamaan.

”Kvanttitietokoneet ovat nyt kehittyneet riittävän pitkälle, että niillä voidaan kokeellisesti testata matemaattisia ja epätavanomaisia teorioita. Tämän tutkimuksen valossa Einsteinin ennustama hiukkasten välinen haamuvuorovaikutus saa entistä vaikeammin ymmärrettäviä ulottuvuuksia”, sanoo Sorin Paraoanu.

Useat viime aikoina kehitetyt optiset tai mikroaaltoihin perustuvat kvanttilaitteet toimivat uusien mallien mukaan. Nyt julkaistu tutkimus voi tarkoittaa, että näitä laitteita voitaisiin simuloida kvanttitietokoneella.

Aallon tutkimusryhmä on osa kansallista huippuyksikköä Quantum Technology Finland QTF. Tutkimuksessa on hyödynnetty kansallista OtaNano-tutkimusinfrastruktuuria.

Linkki artikkeliin

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sorin Paraoanu (englanniksi)
Vanhempi yliopistonlehtori
Aalto-yliopisto
sorin.paraoanu@aalto.fi
puh. 050 344 2650

Kuvat

Tutkijat käyttivät tutkimuksessaan kubitteja eli kvanttitietokoneen bittejä. Kuva: KVANTTI-tutkimusryhmä, Aalto-yliopisto.
Tutkijat käyttivät tutkimuksessaan kubitteja eli kvanttitietokoneen bittejä. Kuva: KVANTTI-tutkimusryhmä, Aalto-yliopisto.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye