Stara

Tutkimuksen mukaan kaikki helsinkiläiset tuntevat Staran

Jaa
Starasta on muutamassa vuodessa kasvanut kaupunkilaisten tuntema ja kunnalliseksi toimijaksi tunnistama rakentamispalveluiden tuottaja. Näin kertoo Taloustutkimuksella teetetty tutkimus, johon osallistui 1 100 iältään 15–69-vuotiasta helsinkiläistä. Tunnettuus on noussut neljässä vuodessa 25 prosenttia ja on nyt täydet 100.
Staran etumiehen Niina Loijaksen lumitöissä kuvasi Aki Rask.
Staran etumiehen Niina Loijaksen lumitöissä kuvasi Aki Rask.

Tutkimuksen mukaan kaupunkilaiset toivovat töiden hoituvan ripeästi ja laadukkaasti, mutta he arvostavat myös kohtaamisia staralaisten kanssa. Vastanneista 49 prosenttia oli kohdannut Staran työntekijän. Yli puolet kohtaamisista, 53 prosenttia, oli ollut erittäin tai melko myönteisiä ja vain neljä prosenttia arvioi ne kielteisiksi.

Avovastausten tarinat paljastavat, että juttuhetkillä on kaupunkilaisille suuri merkitys. Ystävällinen hymy ja työn yksityiskohdista kertominen jäävät mieleen. ”Puiston puita mittaileva henkilö kertoi kysyttäessä mitä tekee ja näytti tietsikalta kuvaa. Aina ovat ystävällisesti vastanneet kyselyihin”, kirjoitti eräs.

– Olen tehnyt paljon tutkimuksia ja Staran saamat avovastaukset ovat poikkeuksellisen runsaita ja lämminhenkisiä kuvauksia. Ne kertovat kaupunkilaisten kiinnostuksesta ja sitoutumisesta Staraan, sanoo Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Sirpa Vinni.

Tutkimuksessa oli muutama avoin kysymys, joiden kautta saatiin tuhansia avovastauksia. Tajusin, etten joudu kovin usein miettimään sitä, mikseivät nämä asiat toimi, joten ilmeisesti Stara hoitaa ne ihan helvetin hyvin, pardon my french”, kuvaili eräs vastaaja. ”Koirankusettajana olen tyytyväinen Keskuspuiston polkujen kunnossapitoon, jopa talvella”, sanoi toinen.

Helsinkiläinen Stara

Annetuista vaihtoehdoista vastaajat liittivät Staraan mielikuvia vastuullisuudesta, luotettavuudesta sekä ympäristöystävällisyydestä. Peräti 88 prosenttia vastanneista koki Staran vahvasti helsinkiläiseksi. Suurin osa kokee Staran luotettavaksi ja vakaaksi – kaupunkilaisten omaksi.

”Hienoa, että kaupungilla on vielä oma rakennustoimija, joka vielä hoitaa hommat hyvin”, luki eräässä avovastauksessa. ”Kaupungin omien työntekijöiden näkyminen kaupungilla luo turvallisuutta”, sanoi toinen.

Kaikilla mittareilla Staran saamat arviot olivat nousseet vuosien 2013 ja 2014 tutkimuksista. Stara sai kaupunkilaisilta kokonaisarvosanakseen 8-. Parantamisen varaa vastaajat näkivät useimmiten työmaiden läpimenoajoissa ja liikennekäyttäytymisessä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäpäällikkö Päivi Seikkula, Stara, paivi.seikkula@hel.fi, puh. 050 428 0516.


Tutkimuspäällikkö Sirpa Vinni, Taloustutkimus, sirpa.vinni@taloustutkimus.fi, puh. 010 758 5246.

Kuvat

Staran etumiehen Niina Loijaksen lumitöissä kuvasi Aki Rask.
Staran etumiehen Niina Loijaksen lumitöissä kuvasi Aki Rask.
Lataa
Etumies Niina Loijas lumitöissä. Vaihtoehto kuvalle 1. Kuvaaja Aki Rask.
Etumies Niina Loijas lumitöissä. Vaihtoehto kuvalle 1. Kuvaaja Aki Rask.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Stara
Stara
Ilmalankuja 2 L, PL 1660
00099 HELSINGIN KAUPUNKI

09 310 17000http://www.stara.hel.fi

Stara on Helsingin kaupungin oma rakentamispalvelu - rakentamisen, ympäristönhoidon ja logistiikan moniosaaja. Pidämme Stadista huolta 1 500 työntekijän voimin. Liikevaihtomme on 200 M€. www.hel.fi/stara

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Stara

Staran lumensulatuskokeilut jatkuvat Helsingissä – tuloksena puhdasta hiekoitushiekkaa ja vähemmän lumenajosta syntyviä päästöjä1.3.2024 10:20:25 EET | Tiedote

Helsinki hakee lumensulatus- ja puhdistuskokeiluilla tehokkaita ja ympäristöystävällisiä tapoja lumen käsittelyyn etenkin ahtaan kantakaupungin alueella. Kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara aloitti lumensulatus- ja puhdistuslaitteen käytön jälleen helmikuun lopulla Jätkäsaaren Saukonlaiturissa. Tänä vuonna Stara etsii erityisesti tapoja lisätä lumensulatuksen tehoa ja nopeutta.

Staran ensilumikisassa arvuutellaan tällä kertaa, milloin lumi sataa urbaaniin Helsinkiin10.10.2023 11:44:06 EEST | Tiedote

Ensilumikisa on nyt varsinainen citylumikisa. Nyt arvuutellaan päivää, jolloin Staran aura-autoja tarvitaan kantakaupungin ja sen ympäristön lumitöihin. Tänä talvena kisassa seurataan aurattavan lumen ilmestymistä alueelle, johon Staran katuhoidon työt keskittyvät vuoden 2024 loppuun mennessä. Tällöin Stara toimii pääosin Kehä ykkösen eteläpuolella, aiempaa kolmanneksen pienemmällä alueella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye