Intrum Oy

Tutkimuksen mukaan raha pitää useita pariskuntia yhdessä

Jaa
Ystävänpäivä on yksi vuoden romanttisimmista päivistä, mutta Intrumin teettämän tutkimuksen mukaan monet eurooppalaiset jatkavat huonoa parisuhdettaan taloudellisten syiden ajamina.

Tutkimuksen tulos on karu ja kaikkea muuta kuin romanttinen. Intrumin vuosittaiseen kyselyyn vastasi yli 24 000 kuluttajaa 24 Euroopan maasta. Heistä keskimäärin 17 prosenttia sanoo, että heidän taloudellinen tilanteensa on ollut syynä siihen, miksi he eivät ole päättäneet parisuhdetta.

Maiden välillä suuria eroja Euroopassa

Ranskassa, Espanjassa ja Isossa-Britanniassa luvut olivat hieman eurooppalaista keskiarvoa korkeampia. Ranskassa 23 %, Espanjassa 21 % ja Isossa-Britanniassa 19 % vastaajista kertoi talouden pitävän heitä kiinni parisuhteessa.

Suomessa 14 prosenttia vastaajista sanoi taloudellisen tilanteen pitävän heitä kiinni parisuhteessaan. 12 prosenttia suomalaisista kertoo taloudellisen tilanteen vaikuttaneen heidän parisuhteensa kariutumiseen.

Virossa sen sijaan 83 prosenttia vastaajista oli eri mieltä siitä, että talous pitää pariskuntia yhdessä, eurooppalaisten vastausten keskiarvon ollessa 67 prosenttia. Virolaisista vain kahdeksan prosenttia oli väittämän kanssa samaa mieltä.

Kun tuloksia tarkastellaan sukupuolijakauman mukaan, miehet sanovat naisia useammin taloudellisten murheiden estäneen heitä lopettamasta parisuhdetta: 18 prosenttia (miehet) versus 15 prosenttia (naiset).

”Tämä on hyvin todellinen aihe monessa parisuhteessa”, sanoo Tukholmassa asuva pyskologi ja kirjailija Björn Hedensjö. ”Kyvyttömyys hankkia omaa asuntoa on joskus riittävä syy, miksi ihmiset jatkavat parisuhdetta. Epätasainen tulonjako kotitalouden sisällä voi myös vahvasti vaikuttaa parisuhteen dynamiikkaan, mistä saattaa syntyä monenlaisia parisuhdepulmia”.

Useampi kuin joka seitsemäs kertoo rahan olevan eron syynä

Toisaalta, joka seitsemäs eli 14 prosenttia vastaajista kertoo, että taloudelliset ongelmat ovat olleet heidän parisuhteensa päättymisen syynä. Vastaukset vaihtelivat eri ikäryhmien välillä.

Henkilökohtainen talous vaikuttaa vähemmän 65 vuotiaiden ja sitä iäkkäämpien pariskuntien parisuhteissa. Seitsemän prosenttia tämän ikäryhmän vastaajista sanoo, että taloudelliset syytä ovat vaikuttaneet parisuhteen päättymiseen. Ikäryhmissä 18-24 -vuotiaat ja 25-34 -vuotiaat lähes joka viides, eli 18 prosenttia vastaajista kertoo, että raha on ollut parisuhteen päättämisen syynä. Edelleen, useampi miehistä kuin naisista oli samaa mieltä väittämän kanssa: 17 prosenttia versus 12 prosenttia.

Kaiken kaikkiaan, joka neljäs henkilö kertoo, että rahahuolet ovat läsnä heidän parisuhteessaan. Asiantuntijan näkemys vahvistaa tuloksen: ”En olisi hämmästynyt, vaikka luku olisi ollut korkeampikin”.

Ammattilaisten neuvot

Miten ihmisten tulisi sitten suhtautua taloudelliseen epätasapainoon, joka aiheuttaa niin paljon ongelmia?

”Paras neuvoni on, että kannattaa välttää täydellistä taloudellista riippuvuutta kumppanista”, sanoo Hedensjö. ”Taloudellinen riippuvuus sujuu usein alkuun kitkatta, mutta se ei ole vakaan ja onnellisen parisuhteen resepti pitkällä juoksulla”.

Intrum-konsernin brändi- ja viestintäjohtaja Anna Fall lisää: ”Useimmille velkaantuminen on hankala tilanne, joka vaikuttaa ihmissuhteisiin. Intrumilla keskustelemme erilaisissa elämäntilanteissa olevien asiakkaidemme kanssa päivittäin”.

”Meidän päätehtävämme on auttaa ihmisiä selviytymään veloistaan, ja suosituksemme on ottaa meihin yhteyttä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta voimme löytää nopeasti ratkaisut ja ehkäistä taloudellisten haasteiden vaikutukset parisuhteeseen”.

Lataa Intrumin kuluttajien maksutaparaportti täältä: www.intrum.fi/raportit

Lisätietoja: Leena Rindell, viestintäpäällikkö, Intrum Oy
Puhelin: +358 50 376 1124, shäköpostiosoite: leena.rindell@intrum.com

Intrumin maksutapatutkimus perustuu kyselyyn, joka toteutettiin yhtä aikaa 24 Euroopan maassa syyskuussa 2018, ja johon vastasi 24 398 kuluttajaa. Tutkimuksen tarkoituksena on muodostaa kuva eurooppalaisten kuluttajien jokapäiväisestä elämästä, heidän kuukausittaisesta kulutuskäyttäytymisestään ja kyvystään hoitaa henkilökohtaista talouttaan. Tutkimustuloksia on täydennetty Intrumin yli 100-vuoden kokemuksella ja näkemyksillä luotonhallintatoimialasta.

Katsoaksesi videon lähteestä dreambroker.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.ECPR raha vaikuttaa parisuhteeseen

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Intrum Oy
Intrum Oy
Hitsaajankatu 20
00811 Helsinki

09 229 111http://www.intrum.fi

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 24 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2022 liikevaihto oli 19,5 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Maksuviiveiden määrä laskenut, mutta konkurssien aalto kasvaa4.1.2024 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden 2023 viimeiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 5,6 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Suomen talous on kuluneen vuoden aikana ollut taantumassa ja se näkyy yritysten maksuvaikeuksissa. Lasku on suhteellisesti pienintä pienissä yrityksissä. Maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut lähes koko maassa. Suhteellisesti eniten maksuviiveitä on suhdanneherkillä majoitus- ja ravitsemisalalla sekä rakennusalalla. Konkurssien määrä on ollut merkittävässä kasvussa verrattuna aiempiin vuosiin.

Tutkimus: Yli puolet suomalaisista kuluttaa yhtä paljon kuin ansaitsee ja 22 prosenttia elää yli varojensa20.11.2023 08:54:28 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan 75 prosenttia kuluttajista sanoo kuluttavansa kuukaudessa joko yhtä paljon kuin saa tuloja tai elävänsä yli varojensa. Niillä 22 prosentilla vastaajista, joiden menot ylittävät tulot, ylitys on keskimäärin 226 euroa. Peräti 31 prosentilla kuluttajista ei ole lainkaan säästöpuskuria odottamattomien kulujen varalle. Hyvä uutinen on, että 40 prosentilla on säästöjä pahan päivän varalle vähintään kahden kuukauden palkan verran.

Tutkimus: Suomalaisten asenteet laskujen maksamiseen muuttumassa17.11.2023 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalainen kuluttajien maksutapatutkimus paljastaa, että kuluttajien asenteet ajoissa maksamiseen ovat muuttumassa. Suomessa 43 prosenttia kuluttajista on jättänyt yhden tai useamman laskun maksamatta ajallaan viimeisen vuoden aikana. Neljännes tuntee aiempaa vähemmän syyllisyyttä laskun maksamatta jättämisestä. 68 prosenttia sanoo, ettei ostaisi yritykseltä, jonka uskovat käyttävän vaikeaa taloustilannetta hyväkseen.

Yritysten maksuviiveet kääntyneet laskuun, konkurssien määrä kasvaa5.10.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden kolmannelta vuosineljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 7,8 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Vuosi sitten energian hinnan voimakas nousu lisäsi selvästi maksuviiveellisten yritysten määrää. Laskua on lähes koko maassa ja valtaosalla toimialoista. Poikkeuksena tukku- ja vähittäiskaupan ala, jossa maksuviiveellisten yritysten määrä on kasvanut hieman. Rakennus- ja kiinteistöalalla maksuviiveellisten yritysten määrä on säilynyt lähes samalla tasolla, mutta alan ahdinko näkyy konkurssien määrän jyrkkänä kasvuna.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye