Tutkimus: Hoitotyön työaikatiedot valottavat korkean työkuorman vaikutusta sairauspoissaoloihin

Hoitajapula on noussut yhdeksi näkyvimmistä merkeistä Suomen terveydenhuollon kriisiytymisestä. Työvoimapuutteen kanssa painiskelevat myös lukuisat muut länsimaat. Etlan ja Työterveyslaitoksen tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin, kuinka työaika- ja hoitotietoa voitaisiin hyödyntää terveydenhuoltohenkilöstön työn kuormittavuuden ja työn vaikutusten arvioinnissa.
Tutkimuksessa tarkastellaan esimerkiksi lyhyiden sairauspoissaolojen riskin yhteyttä työkuormaan sekä miten työkuormat vaihtelevat eri aikoina eri osastojen välillä. Saaduilla tuloksilla voidaan parantaa alan työaikojen suunnittelua sekä vähentää sairauspoissaolojen riskiä, toteaa Etlassa tutkimuksesta vastannut tutkimusjohtaja Tero Kuusi.
‒ Tutkimustuloksiamme voidaan hyödyntää kehitettäessä terveydenhuoltoalan työaikojen johtamismalleja sekä päivitettäessä nykyisiä suosituksia. Keskeinen havaintomme oli, että korkea työkuorma lisäsi sairauspoissaoloriskiä lyhyellä aikavälillä. Tämä tulisikin huomioida, kun päivitetään suosituksia vuorotyön työaikojen suunnittelussa, Kuusi sanoo.
Tutkimuksessa havaitaan, että sairauspoissaolojen riski kasvoi korkean työkuorman vaikutuksesta seuraavan viikon aikana. Työkuorman tuplaantuminen kasvatti sairauspoissaoloriskiä suhteellisesti noin 18 prosenttia. Sen sijaan työkuorman kasvua ei näkynyt systemaattisesti yötyön, työvuorojen tai lyhyiden vuorovälien lisääntymisenä kolmen viikon suunnittelujaksoissa. Merkittävä osa työkuorman vaihtelusta tapahtui kuitenkin työpäivien välillä.
Työkuorman vaihtelu liittyi erityisesti yllättäviin muutoksiin työntekijöiden määrässä. Työaikojen epäsäännöllisyys ja vuorojen pituuden vaihtelu (esimerkiksi mahdolliset lisätyövuorot) lisäsivät työkuormaa ja sitä kautta myös lyhyiden sairauspoissaolojen riskiä.
Sairauspoissaolojen riski on pienempi riittävän pitkillä vuoroväleillä (11 tuntia tai enemmän) ja aamuvuoroissa. Työvuorosuunnittelussa kannattaakin välttää yksittäisiä vapaapäiviä ja työaikojen epäsäännöllisyyttä sairauspoissaolojen riskin pienentämiseksi. Riittävät resurssit ja varahenkilöstö ovat merkittävässä roolissa työkuorman ja siihen liittyvien haittojen hallinnassa.
Tero Kuusi, Martti Kulvik, Mikko Härmä & Annina Ropponen: Tehokkuus ja työhyvinvointi – tiedolla kohti tasapainoista työtä (Etla Raportti 134)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tero KuusiTutkimusjohtaja, ETLA
Puh:041 444 8144tero.kuusi@etla.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Etla: Korkeampi työn tuottavuus on yhteydessä päästöjen nopeampaan vähenemiseen22.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Tuottavuuden kehittäminen ja ilmastonmuutoksen torjunta eivät ole toisiaan poissulkevia tavoitteita. Lisäksi taloudelliset kannustimet ovat yhteydessä päästöjen vähenemiseen, ilmenee tänään julkaistusta Etla-tutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan korkeampi työn tuottavuus kertoo siitä, että yritys on teknisesti edistynyt sekä kykenevä kehittämään ja ottamaan käyttöön uutta energiatehokkaampaa teknologiaa. Näin tuottavuus edistää tai on ainakin yhteydessä hiilikilpailukyvyn paranemiseen ja päästöjen nopeampaan vähenemiseen Euroopassa.
Etlan tutkimuspäällikkö Hanna Virtanen akatemiatutkijaksi16.5.2023 14:23:31 EEST | Tiedote
Etlan tutkimuspäällikkö Hanna Virtaselle on myönnetty Suomen Akatemian nelivuotinen tutkijarahoitus. Virtasen tutkimusaiheet käsittelevät akatemiatutkijana koulutuksen ja kasvun teemoja, joihin hän on perehtynyt jo työssään Etlassa. Akatemian tutkijarahoitus myönnetään tieteellisesti korkeatasoista, vaikuttavaa ja tiedettä uudistavaa tutkimusta tekevälle nuorelle tutkijalle.
Etla: Persoonalla on väliä – itsevarmuus selittää yrittäjäksi ryhtymistä15.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Persoonallisuus on yksi henkilön työmarkkinamenestystä selittävä tekijä ja tuoreen tutkimuksen mukaan erityisesti itsevarmuus selittää yrittäjäksi ryhtymistä. Korkeamman itsevarmuuden omaavat henkilöt siirtyvät tutkimuksen mukaan muita todennäköisemmin palkkatyöstä yrittäjiksi. Itsevarmuus selittää myös menestymistä yrittäjänä. Nyt saadut Suomea koskevat tulokset ovat linjassa myös aiempien tutkimusten kanssa.
Suomen talous jää tänä vuonna palveluiden varaan - teollisuus jarruttaa ja ”näkymät ovat kaksijakoiset”10.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Teollisuuden tuotanto ja rakentaminen supistuvat tänä vuonna vientimarkkinoiden heikon tilanteen ja korkojen nousun vuoksi. Sen sijaan palvelualat jatkavat lievässä kasvussa ja kompensoivat jalostusalojen jarruttamista, käy ilmi Etlan tuoreesta Toimialakatsauksesta. Palvelualat muodostavat Suomen talouden arvonlisäyksestä jo lähes 70 prosenttia. Ensi vuonna myös teollisuuden tuotanto kääntyy varovaiseen kasvuun, mutta rakentaminen pääsee kasvuun kiinni vasta vuodesta 2025 eteenpäin. Myös hotelli- ja ravintola-alalla kasvun odotetaan hidastuvan, kun kuluttajien ostovoima kehittyy heikosti.
Etla: yrityskohtaiseen sopimiseen siirtyminen ei laskenut palkkoja – ” huolet olivat liioiteltuja”25.4.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Yrityskohtaiseen sopimiseen siirtyminen ei ole laskenut palkkoja metsäteollisuudessa eikä ohjelmistoalalla, todetaan tänään julkaistussa Etla-tutkimuksessa. Siirtyminen pois liittotason sopimisesta vaikutti tutkimuksen mukaan vain vähän palkkojen tasoon tai niiden hajontaan. Paperiteollisuuden työntekijöiden kohdalla muutos jopa nosti ansioita. Tulokset ovat linjassa vastaavien Euroopassa tehtyjen tutkimusten kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme