Työterveyslaitos

Tutkimus: Nuoret kokevat enemmän työssä tylsistymistä ja ahdistusoireilua verrattuna vanhempiin – työpaikoilla huomio työn merkityksellisyyteen

Jaa
Nuorilla aikuisilla korostuu työssä tylsistyminen ja ahdistusoireilu verrattuna vanhempiin työntekijöihin. Nuoret myös kokevat vähemmän työn merkityksellisyyttä ja työn yhteensopivuutta omien arvojen, osaamisen ja toiveiden kanssa. Ikäryhmien erot ahdistus- ja masennusoireilussa kuitenkin kapenivat vuosien 2021 ja 2022 välillä.

Työterveyslaitoksen mediatiedote 16.1.2023

Työterveyslaitoksen Työstä mieltä ja mielenterveyttä -tutkimushankkeessa seurattiin nuorten aikuisten (24–35-vuotiaat) ja vanhemman väestön (36–66-vuotiaat) työhyvinvoinnin ja mielenterveyden kehitystä kesän 2021 ja 2022 välillä.

Nuorten työhyvinvoinnissa ja mielenterveydessä ei tapahtunut suuria muutoksia. Nuoret kokivat vanhempia enemmän työssä tylsistymistä ja ahdistusoireilua koko seurannan ajan.

Vanhemmilla työntekijöillä taas työkyky parani ja työssä tylsistyminen kasvoi. Heillä krooninen väsymys väheni ja henkinen etääntyminen työssä kasvoi. Ikäryhmien erot ahdistus- ja masennusoireilussa kapenivat.

Nuorten naisten tilanne huolestuttavampi verrattuna nuoriin miehiin

Nuorilla naisilla työkyky parani ja krooninen väsymys väheni seurannan aikana. Myönteisestä kehityksestä huolimatta he kokivat nuoria miehiä enemmän työuupumusoireilua ja vakavaa ahdistusoireilua.

Nuorista naisista todennäköisesti työuupuneita oli 10,8 % kun taas miehillä vastaava osuus oli 2,9 %. Naisista vakavaa ahdistusoireilua koki 9 % kun taas miehistä vastaava osuus oli 3,5 %.

Nuorilla miehillä taas työn imu heikkeni ja henkinen etääntyminen työssä kasvoi.

– Tutkimuksessa työhyvinvointia ja mielenterveyttä tarkasteltiin sekä myönteisestä että kielteisestä näkökulmasta. Hyvä mielenterveys ei ole vain oireiden puuttumista, vaan siihen liittyy esimerkiksi kokemukset pärjäämisestä ja tyytyväisyys oman elämän nykytilaan, tutkija Jie Li Työterveyslaitoksesta sanoo.

Vähäisempi merkityksellisyys ja yhteensopivuus työssä haastavat nuorten työhyvinvointia

Tutkimuksessa nuoret raportoivat vanhempia työntekijöitä vähemmän työn merkityksellisyyttä sekä työn yhteensopivuutta omien arvojen, osaamisen ja toiveiden kanssa. Nuoret myös raportoivat vanhempia enemmän tekevänsä sosiaalista vertailua, eli pärjäämisen, omien kykyjen ja saavutusten vertailua muihin. Nämä ilmiöt ovat yhteydessä heikentyneeseen työhyvinvointiin.  

Sen sijaan nuoret kokivat vanhempiin työntekijöihin verrattuna parempaa työllistettävyyttä, mikä on yhteydessä parempaan työhyvinvointiin. Kokemus omasta työllistettävyydestä koostuu omista kyvyistä, verkostoista ja kokemuksista, jotka auttavat löytämään työtä.

– Näihin tutkimuksessa tunnistettuihin kokemuksiin ja ilmiöihin kannattaa kiinnittää työpaikoilla huomiota, sillä niihin vaikuttamalla on mahdollista parantaa työhyvinvointia ja mielenterveyttä. Keinoja voivat olla esimerkiksi työn tuunaamisen mahdollistaminen sekä reilu kohtelu ja päätöksenteko, erikoistutkija Janne Kaltiainen sanoo.

Koronarajoitusten kielteinen vaikutus nuorilla yleisempää

Tutkimus tuotti myös havaintoja koronarajoitusten vaikutuksesta ja turvallisuuden tunteen heikentymisestä johtuen muun muassa Ukrainan sotatilanteesta. Koronarajoitusten kielteinen vaikutus työhyvinvointiin ja mielenterveyteen oli nuorilla hieman yleisempää, kun taas heikentynyt turvallisuuden tunne oli vanhemmille hieman tyypillisempää.

– Ulkoiset kielteiset tapahtumat voivat vaikuttaa mielenterveyteen ja on myös mahdollista, että työssään valmiiksi kuormittuneet kokevat nämä isot kriisit muita voimakkaammin. Samalla tiedämme, että mielekkään työn ja arvostavan työilmapiirin myönteiset vaikutukset ulottuvat työhyvinvointia laajemmin yleiseen hyvinvointiin, tutkimusprofessori Jari Hakanen toteaa.

Lue lisää tutkimuskoosteesta (liitteenä): Nuorten aikuisten työhyvinvoinnin ja mielenterveyden kehitys 2021–2022

Tutkimushanke: Työstä mieltä ja mielenterveyttä – eri sukupolvet työelämän aallokoissa

  • Työterveyslaitoksen Työstä mieltä ja mielenterveyttä -tutkimushankkeessa tutkitaan väestön työhyvinvoinnin ja mielenterveyden kehitystä sekä niihin vaikuttavia yksilöllisiä sekä työ- ja elämäntilanteeseen liittyviä tekijöitä.
  • Tavoitteena on tuottaa ratkaisuja nuorten työhyvinvoinnin, mielenterveyden ja kestävien työurien tukemiseksi.
  • Tutkimuksessa seurattiin nuorten aikuisten (24–35-vuotiaat) ja vanhemman väestön (36–66-vuotiaat) työhyvinvoinnin ja mielenterveyden kehitystä. Tutkimuskysely toteutettiin kesällä 2021 ja jatkokysely kesällä 2022. Tulokset on raportoitu niiden osalta, jotka vastasivat molempiin kyselyihin ja olivat työssä molempina ajankohtina. Nuoria vastaajia oli 541 ja vanhempia 344.
  • Hankkeen sivu: Työstä mieltä ja mielenterveyttä – eri sukupolvet työelämän aallokoissa | Työterveyslaitos (ttl.fi)

Lisätiedot

Tutustu myös

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet

Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fi

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työterveyslaitos
Työterveyslaitos
Topeliuksenkatu 41 b
00250 Helsinki

+35830 474 1https://www.ttl.fi/

Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.

Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.

Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.

Lisätietoja:
Tietoa meistä
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot ja aiemmat tiedotteemme
Aineistopankki (logot, asiantuntijoiden kuvat)

Twitter: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos

Upplevelserna bland den arbetande befolkningen är kraftigt delade25.3.2024 02:00:00 EET | Tiedote

Undersökningen Arbetande Finland lyfter fram att de arbetande personernas upplevelser av sitt eget arbete på många sätt skiljer sig från varandra och återspeglas differentierande på arbetshälsan. Skillnaderna förekommer så väl mellan företagare och löntagare som mellan tjänstemän och arbetstagare. Stillasittande arbete betonas i yrken som högre tjänstemän, liksom även överlånga arbetsveckor.

Työssäkäyvän väestön kokemukset työstä jakautuvat vahvasti25.3.2024 02:00:00 EET | Tiedote

Työn Suomi -tutkimus nostaa esiin, että työssäkäyvien kokemukset omasta työstä eroavat monella tapaa toisistaan ja heijastuvat eriyttävästi työhyvinvointiin. Eroja on paitsi yrittäjien ja palkansaajien myös toimihenkilöiden ja työntekijöiden välillä. Istumatyö korostuu ylemmissä toimihenkilöammateissa, samoin ylipitkät työviikot. Työn fyysinen luonne on puolestaan keskeinen piirre työntekijäammateissa.

Experiences of the working population are divided in Finland25.3.2024 02:00:00 EET | Press release

The Working Finland study highlights how experiences among the working population diverge in many ways and lead to different outcomes in well-being at work. There are differences between entrepreneurs and employees as well as between white-collar employees and blue-collar employees. Sedentary work and overlong work weeks are emphasized among upper white-collar employees, while the physical nature of work is a key feature of blue-collar work.

Rakenteiden sisältämien PAH-yhdisteiden arvioinnissa materiaali, rakenne ja rasitustekijät on tutkittava kokonaisuutena19.3.2024 11:08:50 EET | Tiedote

Tuoreen tutkimuksen perusteella rakennusmateriaalien sisältämät PAH-yhdisteet ovat harvoin sisäilmariski, jos rakenteet ovat ehjät ja ilmanvaihto on kunnossa. Terveydellisesti haitallisia PAH-yhdistepitoisuuksia saattaa kuitenkin syntyä, kun rakenteita lähdetään avaamaan. Rakenteiden sisältämien PAH:ien arvioinnissa onkin tärkeää tutkia päästöriskiksi arvioitu materiaali, rakenne ja siihen kohdistuvat rasitustekijät kokonaisuutena. AFRYn ja Työterveyslaitoksen tekemän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää sisäilmaongelmien ratkaisemisessa sekä korjaus- ja purkutarpeen arvioinnissa.

Personer i arbetsför ålder grupperades på ett nytt sätt – stora grupp- och välfärdsområdesspecifika skillnader i deltagande i arbete12.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Hälsorelaterade faktorer förklarar endast en del av den arbetsföra befolkningens deltagande i arbete, berättar en ny undersökning. Materialet som samlats i tjänsten Arbetslivskunskap erbjuder ny slags information både nationellt och enligt välfärdsområde om hur befolkningen i arbetsför ålder deltar i arbete. Grupp- och områdesspecifika särdrag ger verktyg för att tänka ut åtgärder som kan vidtas för att öka deltagandet i arbete.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye