ManpowerGroup

Tutkimus: Osaajapula on pahin 15 vuoteen

Jaa
Osaajapula on globaalisti korkeimmillaan 15 vuoteen. Lähes 70 % työnantajista kertoo vaikeuksistaan löytää tarvittavaa osaamista.
  • Vakavin osaajapula on suuryrityksissä. 74 % osaajapulasta kärsivistä yrityksistä on yli 250 henkilöä työllistäviä suuryrityksiä.
  • TOP 5 eniten osaajapulasta kärsiviä tehtäväalueita ovat: logistiikka, teollisuus ja tuotanto, tietotekniikka, myynti ja markkinointi sekä hallinto- ja tukipalvelut.
  • Pandemian myötä tarve pehmeille taidoille, kuten resilienssille ja yhteistyökyvylle on jatkanut kasvuaan.

ManpowerGroupin vuosittaisessa Talent Shortage Survey -tutkimuksessa tänä vuonna tuli esille työnantajien ja työntekijöiden osittain vastakkaiset arvostukset.

Työntekijöiden suurin huoli liittyy omaan terveyteen. Seuraavaksi eniten pelätään, että työelämä palaa entiselleen ja työpaikoille joudutaan palaamaan eikä saavutettua joustavuutta pystytä säilyttämään.

  • Työntekijöistä 90 % pitää tärkeimpänä työpaikkansa säilymistä.
  • 80 % haluaa parempaa työ- ja yksityiselämän tasapainoa.
  • 43 % uskoo, että perinteinen työviikko on tullut tiensä päähän.

Työnantajista 69 % odottaa, että henkilöstö palaa kokoaikaisesti työpaikalle. Työnantajat tarjoavat kuitenkin enemmän joustomahdollisuuksia, kuten joustavia työaikoja, etä- ja lähityön yhdistelmää, joustavia työaikoja, työn jakamista tai useita paikkavaihtoehtoja työn tekemiselle.

Osaajapula ratkaistaan yritysten ajattelutavan muutoksella

Käsitteellisesti osaajapula on syytä erottaa työvoimapulasta. Markkinoilla voi olla työvoimaa ja tarjontaa työvoimasta, mutta jos työvoiman osaaminen ei kohtaa tarvetta, joka yrityksillä on, puhutaan osaajapulasta. Ja tämän haasteen ratkomiseen meidän on löydettävä oikeat työkalut ja menetelmät.

”Osaajapulan taklaaminen edellyttää ajattelutavan muutosta yrityksissä kolmesta eri näkökulmasta. Ensiksi yritysten on löytääkseen ja säilyttääkseen parhaan osaamisen opittava tarkastelemaan tilannetta työntekijän näkökulmasta ja ymmärrettävä, mitä työuransa eri vaiheissa olevat työntekijät oikeasti haluavat. Toiseksi yritysten on kannettava entistä enemmän vastuuta henkilöstönsä kehittämisestä. Kolmanneksi yritysten tulee ottaa koko työvoiman potentiaalista kiinni vastavalmistuneista kokeneisiin konkareihin”, sanoo ManpowerGroup Suomen toimitusjohtaja Matti Kariola.

Muuttuneessa tilanteessa organisaatioiden ja johtajien on löydettävä ratkaisuja ja laajennettava keinovalikoimaa valmistautumalla uuteen todellisuuteen. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. panostusta osaamisen kehittämiseen, joustavuuden ja tasapainon huomioimiseen kaikissa työntekijäryhmissä, työterveys- ja turvallisuusajattelu päivittäminen kattamaan niin fyysisen kuin henkisen hyvinvoinnin sekä henkilöstön ja organisaation resilienssin vahvistamiseen.

Lisää tutkimustuloksia osaajapulasta

MapowerGroupin vuosittaiseen Talent Shortage-tutkimukseen osallistui 42 000 työnantajaa (EMEA:n alueella 25 000 vastaajaa). Tutkimuksessa työnantajia pyydetään arvioimaan haasteita täyttää avoinna olevia tehtäviä, vaikeimmin täytettäviä tehtäväkokonaisuuksia sekä puutteita hakijoiden osaamisessa. Lisäksi se kartoittaa työnantajat, jotka ilmoittavat vaikeuksistaan täyttää avoinna olevia tehtäviä sekä millaiset tehtäväkokonaisuudet ovat vaikeimmin täytettäviä ja millaisia puutteita hakijoiden osaamisesta löytyy. Tutkimus antaa myös tietoa työnantajien näkemyksistä siitä, miten tiettyjen alojen osaajapulaan vastataan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Matti Kariola, toimitusjohtaja
ManpowerGroup Oy
matti.kariola@manpowergroup.fi
p. +358 40 824 0117


Henna Karjalainen, markkinointi- ja viestintäjohtaja
ManpowerGroup Oy
henna.karjalainen@manpowergroup.fi
p. +358 50 575 9197

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ManpowerGroup
ManpowerGroup
Porkkalankatu 20
00180 HELSINKI

020 1700 100https://www.manpowergroup.fi

ManpowerGroup® on henkilöstö- ja työvoimaratkaisujen sekä ulkoistettujen palveluratkaisujen asiantuntija, kehittäjä ja tuottaja. Yhtiö työllistää joka päivä 600 000 ihmistä eri osaamisalueilla ja toimialoilla 80 maassa. Manpower®, Experis® sekä Talent Solutions palvelevat 400 000 asiakasorganisaatiota tarjoamalla niiden muuttuviin työvoimatarpeisiin kattavan valikoiman HR-ratkaisuja – henkilöstövuokrauksesta rekrytointiin ja uramuutospalveluihin sekä ulkoistettuihin palveluratkaisuihin. Pohjoismaissa ja Baltiassa yhtiö on markkinajohtaja. Olemme sitoutuneet monimuotoisen ja yhdenvertaisen työelämän edistämiseen.

Vuonna 2021 pääsimme 12. kerran World’s Most Ethical Companies® -listalle. Lue lisää toiminnastamme ja palveluistamme osoitteessa www.manpowergroup.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ManpowerGroup

ManpowerGroup Suomen ja Baltian toimitusjohtajaksi nimitetty Minna-Stina Korpela18.12.2023 12:30:10 EET | Tiedote

ManpowerGroup Suomen ja Baltian toimitusjohtajaksi on nimitetty Minna-Stina Korpela. Korpela on toiminut ManpowerGroup Suomen ja Baltian toimintojen väliaikaisena toimitusjohtajana 1.7.2023 lähtien. Hän tuli ManpowerGroupiin Suomen ja Baltian talousjohtajaksi 12.9.2022. Korpelalla on pitkä ja kansainvälinen työkokemus talous- ja johtotehtävistä, mukaan lukien Pohjoismaiden ja Suomen talousjohtajan tehtävistä ALD Automotivessa ja talousjohtajan tehtävistä Nobinalla.

Työmarkkinabarometri ja osaajapulatutkimus: Työnantajilla positiiviset työllistämisaikeet samaan aikaan helpottavan osaajapulan kanssa12.12.2023 09:00:00 EET | Tiedote

Synkistä talouden näkymistä huolimatta työnantajien työllistämisaikeet vuoden 2024 ensimmäisellä kvartaalilla eivät ole taantuneet negatiiviksi. Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi tammi-maaliskuulle 2024 on +29 prosenttiyksikköä. Laskua edelliseen kvartaaliin on 4 prosenttiyksikköä, mutta nousua 3 prosenttiyksikköä vuoden takaisesta. Samaan aikaan tehdyn osaajapulatutkimuksen mukaan suomalaisten työnantajien vaikeudet löytää tarvitsemaansa osaamista ovat helpottaneet. Uusimman tutkimuksen mukaan 58 %:lla on vaikeuksia löytää tarvitsemaansa osaamista. Edellisessä mittauksessa peräti 81 % työnantajista kertoi vaikeuksistaan löytää tarvittavaa osaamista. Globaalisti 75 % työnantajista raportoi osaajien löytämisen haasteista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye