Mastercard

Tutkimus osoittaa: “ylimääräisen pelaajan tuki” jalkapallofaneilta voi auttaa joukkuetta voittamaan

Jaa

Helsinki, 24.5.2018 – Liverpoolin ja Real Madridin välisen Mestarien liigan finaaliottelun lopputuloksen saattavat ratkaista joukkueen kannattajat tulevana viikonloppuna. Mastercardin teettämän tutkimuksen mukaan kannattajien kannustushuudot voivat parantaa jalkapallojoukkueiden suorituskykyä jopa ylimääräisen pelaajan verran. Myös pelaajien oma asenne vaikuttaa ottelun lopputulokseen.

Ylimääräinen pelaaja on arvokas. Kun pelaajat kuulevat ja näkevät kannustuksen hurrauksina, lippuina ja huiveina, voi se parantaa kykyä ponnistella jopa kahdeksan prosenttia. Kun kentällä on yksitoista pelaajaa, tämä vaikuttaa ylimääräisen pelaajan verran.

Ensimmäinen Euroopan laajuinen tutkimus kertoi myös pelaajien juhlimisen vaikuttavan voitonmahdollisuuksiin. Tutkimustiimi havaitsi tavan juhlia onnistumisia vaikuttavan mahdolliseen voittoon tai tappioon.

  • 82% kädet levittävistä pelaajista pelasi voittajajoukkueessa
  • 79% molemmat kätensä nyrkkiin puristavista pelaajista pelasi voittajajoukkueessa
  • 77% maalinteon jälkeen rintaansa pullistavista pelaajista pelasi voittajajoukkueessa

Tutkimusdata osoitti, että halailevan, ylävitosia vaihtavan ja fyysisessä vuorovaikutuksessa olevien joukkueiden voiton todennäköisyys oli 50 prosenttia suurempi. Jos pelaajat eivät juhlineet menestystään, niin 49 prosenttia näistä pelaajista pelasi häviävässä joukkueessa.

Tutkimuksen mukaan esimerkiksi Christiano Ronaldon “power pose” -asento maalienteon jälkeen johti todennäköisimmin joukkueen voittoon. Tutkijoiden mukaan pelaajien kannattaisi röyhistää rintaansa,viedä mahdollisimman paljon tilaa kentältä, nostaa pää ylös ja levittää jalkoja vähintään hartioiden leveydelle juhliessaan maaleja.

Pelaajille hymyilevät kannattajat voivat myös vaikuttaa paljon joukkueen suorituskykyyn. Tutkimuksen mukaan hymyilevät ihmisten saivat urheilijat ponnistelemaan täysillä jopa 12 prosenttia pidempään kuin ne, jotka näkivät kielteisiä ilmeitä.

“Vaikka monet asiat tapahtuvat ilman kosketusta, joukkueiden fyysinen vuorovaikutus menestyksen hetkellä voi ratkaista lopputuloksen pelikentällä. Mastercard on tämän kauniin lajin ja sen kannattajien ylpeä kumppani. Olemme juhlineet UEFAn Mestarien liigaa yli 20 vuotena, ja odotamme kuinka näemme jotakin korvaamatonta Kievin finaalissa 26. toukokuuta”, markkinointijohtaja Jeannette Liendo Mastercardista kertoo.

 @MastercardEU

#StartSomethingPriceless

 Lisätietoa:

Viestintätoimisto Cocomms
Vesa Valonen, puh. 040 7054262, vesa.valonen(at)cocomms.com

Tietoja julkaisijasta

MasterCard
MasterCard (NYSE: MA),www.mastercard.com, on teknologiayhtiö globaaleilla maksuteollisuusmarkkinoilla. Meidän maksujenkäsittelyverkostomme on maailman nopein. Yhdistämme kuluttajia, rahoituslaitoksia, kauppiaita, hallituksia ja yrityksiä yli 210 maassa ja alueella. MasterCardin tuotteet ja ratkaisut tekevät arjesta ‒ ostoksista, matkustamisesta, yrityksen pyörittämisestä ja taloushallinnosta ‒ kaikille yhä helpompaa, turvallisempaa ja tehokkaampaa. Seuraa meitä Twitterissä @MasterCardNews, liity keskusteluumme Beyond the Transaction -blogissa ja tilaa uutiskirjeemmeEngagement Bureau.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mastercard

Mastercardin syksyn Lighthouse FINITIV 2023 -kumppanuusohjelmaan viisi edistyksellistä finanssiteknologia-alan yritystä Suomesta7.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Mastercardin Lighthouse FINITIV -ohjelma on käynnistynyt 11. kerran. Syksyn ohjelmassa mukana on 15 poikkeuksellista finanssiteknologia-alan startup-yritystä Ruotsista, Suomesta ja Liettuasta. Ohjelma pyrkii kasvattamaan ja tukemaan jo ennestään aktiivista ja kasvavaa startup-yhteisöä näissä maissa. Tällä kertaa painopistealueita ovat esimerkiksi taloudellinen lukutaito, verkkokaupan maksut, lohkoketjumaksut, petosten estäminen ja henkilökohtainen taloudenhoito. Mastercardin ohjelma tukee innovaatioita ja kumppanuuksia sekä vertikaalisesti sijoittajien, pankkien ja muiden yrityskumppaneiden kanssa että horisontaalisesti ohjelmaan osallistuvien startupien ja varhaisvaiheen kasvuyritysten kesken. Mastercardin Lighthouse -ohjelman osallistujat syksyllä 2023: Suomi Starcart ratkaisee verkkokaupan ongelman siitä, miten ostaa tavaroita helposti ja halvalla. Se on kuin verkkokaupan Booking.com. Narvi Payments tarjoaa pankkitoimintaa palveluna keskikokoisille kasvuyrityksille. PayUp on mobiili

Mastercardin Lighthouse MASSIV -kumppanuusohjelmaan viisi teknologiayhtiötä Pohjoismaista ja Baltiasta7.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Mastercardin kumppanuusohjelma Lighthouse MASSIV pyrkii auttamaan miljardia ihmistä elämään nykyistä vauraampaa ja turvallisempaa elämää vuoteen 2025 mennessä. Syksyllä ohjelmassa on mukana viisi startup-yritystä, jotka keskittyvät kestävään kehitykseen ja sosiaaliseen vaikuttavuuteen. Suomesta mukana on Tespack. Toisin kuin muut yrityskiihdyttämöt Mastercard Lighthouse MASSIV on ilmainen. Sen painopiste on auttaa teknologiayrityksiä saavuttamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteensa kumppanuuksien avulla. Tuomalla pohjoismaiset ja baltialaiset startupit yhteen suurten organisaatioiden kanssa ohjelma auttaa vastuullisia innovaattoreita saavuttamaan maailmanlaajuisen peiton ratkaisuilleen. Mastercard Lighthouse MASSIV on kilpailuohjelma startup-yrityksille. MASSIVin vuoden 2023 syksyn ohjelmassa on mukana yrityksiä Suomen lisäksi Virosta, Norjasta ja Tanskasta. Mastercard Lighthouse MASSIVissa syksyllä mukana: Tespack – Suomalainen Tespack on älykkäiden mikroverkkojen edelläkävijä, joka

Mastercard ottaa käyttöön digitaalisten tilausten hallintaratkaisun29.6.2023 09:00:13 EEST | Tiedote

Mastercard tarjoaa Subaioin kanssa yksinkertaisen ja turvallisen tavan tunnistaa ja peruuttaa toistuvat maksut pankkien luotettavien sovellusten ja verkkopalveluiden kautta. Kuluttajat tekevät nykyään erilaisia verkkotilauksia enemmän kuin koskaan ennen, olipa kyse sitten ruuan tilaamisesta tai vaikkapa suoratoistopalveluista. Pelkästään Yhdysvalloissa kuluttajilla on keskimäärin 12 media- ja viihdetilausta, ja milleniaaleilla keskiarvo on 17. Tilaustalous kukoistaa, ja sen arvon odotetaan nousevan 1,5 biljoonaan dollariin vuoteen 2025 mennessä. Kasvu tarkoittaa, että kuluttajien on yhä haastavampaa seurata - tai peruuttaa - monia toistuvia maksujaan. Jotta kuluttajilla olisi paremmat mahdollisuudet peruuttaa ei-toivottujen palveluiden tilauksensa, on Mastercard on aloittanut yhteistyön Subaion kanssa. Subaio on Mastercardin Start Path – ohjelmassa palkittu startup. Sen ratkaisu antaa kuluttajille näkymän tilauksiinsa ja toistuviin maksuihinsa digitaalisessa pankkialustassaan riippumat

Finanssiteknologian startup Econans voitti Mastercardin Lighthouse FINITIV -kumppanuusohjelman18.11.2022 17:30:00 EET | Tiedote

Ruotsalainen finanssiteknologiayritys Econans on tämän syksyn Mastercard Lighthouse FINITIV 2022 -ohjelman voittaja. Lighthouse FINITIV on avoin innovaatio-ohjelma finanssiteknologia-alan kumppanuuksien kasvattamiseksi Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomen-sarjan voittaja on FinanceKey ja Baltian-sarjan KWOTA. Tanskalainen vihreän teknologian yhtiö Klimate sai sijoittajapalkinnon. Mastercardin tämän syksyn Lighthouse FINITIV -ohjelman voittajaksi nousi ruotsalainen Econans, joka tarjoaa digitaalisia ilmasto- ja taloudellisen vastuun simulaatio- ja automaattineuvontapalveluja. Seuraavaksi Econons pyrkii pääsemään liiketoimintaideallaan mukaan Mastercardin globaaliin Start Path -startup-ohjelmaan. Mastercardin FINITIV-ohjelma kestää kolme kuukautta ja antaa pohjoismaisille ja baltialaisille finanssiteknologian startupeille mahdollisuuden yhteistyöhön Mastercardin ja SEB:n, Danske Bankin, DNB:n, Swedbankin ja OP Ryhmän kaltaisten suurien pohjoismaisten pankkien kanssa. Joka kevät ja syksy oh

Tanskalainen sosiaalisen vaikuttamisen startup-yritys EcoTree voitti Mastercard Lighthouse MASSIV -kumppanuusohjelman18.11.2022 17:30:00 EET | Tiedote

Yksinkertaisia ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja puun tai metsän omistajaksi ryhtymiseen tarjoava EcoTree on valittu Lighthouse MASSIV 2022 -kumppanuusohjelman syksyn ohjelmavoittajaksi. Mastercardin kumppanuusohjelman tarkoituksena on löytää huomispäivän yksisarviset ja auttaa niitä skaalaamaan toimintaansa. EcoTree palkittiin tänään Lighthouse-palkinnonjakotilaisuudessa Slushissa. EcoTree saa nyt jatkuvaa tukea Mastercardilta ja pääsee pitchaamaan Mastercardin maailmanlaajuisessa Start Path -startup-ohjelmassa. Tanskalainen luontopohjaisten ratkaisujen toimittaja Ecotree tarjoaa yrityksille ja yksityishenkilöille yksinkertaisen tavan edesauttaa uudelleenmetsittämistä ja luonnonsuojelua. EcoTree valikoitui voittajaksi, koska se keskittyy sekä yksityishenkilöiden että yritysten sitouttamiseen ilmastonmuutoksen ratkaisemiseen ja luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen. Sen toiminta on hieno yhdistelmä sosiaalista vaikuttamista ja kestävän kehityksen edistämistä. EcoTree osoitti myö

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye