Työeläkeyhtiö Elo

Tutkimus osoitti: Elon sijoitukset huomioivat ilmastonmuutoksen erinomaisesti ja ovat linjassa Pariisin ilmastotavoitteen kanssa

Jaa
Työeläkeyhtiö Elon sijoitustoiminnan varautuminen ilmastonmuutoksen aiheuttamiin riskeihin arvioitiin jo toistamiseen tänä vuonna erinomaiseksi. Elon sijoitussalkussa ei ollut lainkaan sijoituksia kivihiiliyhtiöihin ja hyvin vähän muitakaan fossiilisia polttoaineita tuottavia yhtiöitä. Lisäksi Elon sijoituksissa oli huomattavan paljon uusiutuvaa energiaa käyttäviä yhtiöitä. Tulosten perusteella sijoitukset olivat linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kahden asteen tavoitteen kanssa.

Joulukuussa 2015 hyväksytyn Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteena on ilmaston lämpenemisen rajoittaminen alle kahteen asteeseen. WWF tutki, ovatko eläkesijoittajien sijoitukset linjassa kahden asteen tavoitteen kanssa. Tutkimuksessa arvioitiin osakesijoitusten määrää kivihiilikaivoksiin, hiilivoimaan ja uusiutuvaan energiaan ja verrattiin sijoituksia kansainvälisen energiajärjestön (International Energy Agency, IEA) kahden asteen ilmastoskenaarioon vuonna 2020.

Tulosten mukaan Elon sijoitukset olivat linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kahden asteen tavoitteen kanssa kaikilla valituilla mittareilla tarkasteltuna. Elon salkussa ei ollut yhtään kivihiiliyhtiötä ja hyvin vähän muitakaan fossiilisia polttoaineita tuottavia yhtiöitä. Elon salkussa oli tavoitteeseen nähden myös huomattavasti enemmän uusiutuvaa energiaa hyödyntäviä yhtiöitä. Vesivoimaa oli jopa neljä kertaa enemmän. Elo oli tulosten perusteella Euroopassa kuuden parhaan sijoittajan joukossa. Suomalaisista sijoittajista Elolla oli vähiten hiilivoimaa.

– Eläkesijoittajana Elon vastuut eläkkeiden maksamisesta ulottuvat vuosikymmenten päähän. Ilmastonmuutos ja siihen liittyvä hiiliriski on huomioitava osana sijoitusten riskiarviointia ja tuottonäkymiä. Tavoitteenamme on varmistaa, että sijoitustemme tuotot ovat kestävällä pohjalla, kertoo Elon sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo.

– Elon tavoitteena on, että yli 50 prosenttia sijoituskohteistamme, suorat osake- ja yrityslainasijoitukset sekä kaikki infra- ja reaalisijoitukset, olisivat vuoteen 2025 mennessä sellaisia, joilla on positiivinen vaikutus ympäristöön tai yhteiskuntaan. Tavoitteen saavuttamiseksi tulemme lisäämään sijoituksiamme muun muassa uusiutuvaan energiaan, kuten tuuli- ja aurinkovoimaan, metsään sekä yhtiöihin, jotka tuotteillaan edistävät kestävän kehityksen toteutumista, kertoo Elon vastuullisen sijoittamisen asiantuntija Kirsi Keskitalo

– Jatkuvana tavoitteena pyrimme varmistamaan, ettei sijoituksiimme liity liiallista ilmastoriskiä. Julkistamme sijoitustemme hiilijalanjäljen vuosittain Montréal Pledgen allekirjoittajana, Kirsi Keskitalo kertoo.

– Pyrimme arvioimaan sijoituskohteiden ilmastoriskejä monipuolisesti huomioimalla hiilijalanjäljen lisäksi muun muassa yhtiöiden fossiilisia polttoainevarantoja, liiketoiminnan muutoksia ja riippuvuutta fossiilisista polttoaineista. Lisäksi arvioimme tavoitteita ilmastoriskien suhteen. Kannustammekin yhtiöitä raportoimaan ilmastovaikutuksistaan ja pienentämään ilmastoriskejään, sanoo Keskitalo. 

Elon sijoitustoiminta sijoittui parhaaseen AAA-kategoriaan maailmanlaajuisessa ilmastonmuutosarvioinnissa

Aiemmin tänä vuonna Elo sijoittui kansainvälisen ilmastojärjestön AODP:n arvioinnissa parhaaseen AAA-kategoriaan ja oli sijalla 10 maailmanlaajuisesti 500 sijoittajasta. AODP:n arvion mukaan Elo on maailmanlaajuisesti parhaan kolmen prosentin joukossa ilmastonmuutoksen huomioimisessa sijoitustoiminnassaan. Tämän sarjan sijoittajat ovat osoittaneet parasta suoriutumista kaikilla osa-alueilla ilmastonmuutoksen huomioimisessa.

– Sijoituksemme parani merkittävästi viime vuodesta, jolloin Elo oli suomalaisista sijoittajista paras. Arvioitavina osa-alueina ovat ilmastonmuutosstrategia, ilmastoriskien hallinta sekä asetetut mittarit ja tavoitteet. Elo pärjäsi kaikissa osa-alueissa todella hyvin. Erityisen hyvin Elo sijoittui tavoitteiden ja mittareiden asettamisessa, missä olimme sijalla 6 maailmanlaajuisessa vertailussa, Elon arvopaperijohtaja Jonna Ryhänen kertoo.

AODP (Asset Owners Disclosure Project) on itsenäinen voittoa tavoittelematon organisaatio, joka arvioi vuosittain maailman 500 suurinta sijoittajaa niiden ilmastonmuutoksen riskeihin ja mahdollisuuksiin varautumisen perusteella. Kärkipaikoilla selvityksessä oli sijoittajia Australiasta, Iso-Britanniasta, Yhdysvalloista ja Hollannista.

Lisätietoja:

Elon arvopaperijohtaja Jonna Ryhänen, puh. 020 703 5707

 

Lue lisää:

WWF: Suomalaiset eläkeyhtiöt eurooppalaista kärkeä ilmastonmuutoksen torjunnassa

Elon ilmastostrategia

2degrees-investing.org

Asset Owners Disclosure Project

Taustatietoja:

Tutkimuksessa käytetyn 2°C portfolio assessmentin metodologian on kehittänyt ajatushautomo 2° Investing Initiative. Metodologia on Euroopan komission rahoittama ja siinä ovat olleet mukana mm. WWF, CDP (ent. Climate Disclosure Project), Climate Bonds Initiative ja Zürichin yliopisto. Tutkimuksessa on hyödynnetty kansainvälisen energiajärjestön (International Energy Agency, IEA) tekemiä ilmastonmuutosskenaarioita. Tutkimuksessa oli mukana 80 merkittävää sijoittajaa Euroopassa, joiden joukosta 5 maan sijoittajia analysoitiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäpäällikkö Hanna Saira
puh. 020 703 5671

Tietoja julkaisijasta

Työeläkeyhtiö Elo
Työeläkeyhtiö Elo
Revontulentie 7
02100 ESPOO

020 703 50http://www.elo.fi

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Elos resultat 2023: placeringsintäkterna uppgick till 6 procent och kostnadseffektiviteten var utmärkt16.2.2024 08:40:39 EET | Tiedote

Placeringarnas marknadsvärde översteg 30 miljarder euro. Nettointäkterna av placeringsverksamheten var 6,0 (-3,7) procent, avkastningen för det fjärde kvartalet var 3,3 (1,3) procent. Solvensnivån var 121,3 (121,4) procent och solvensställningen var oförändrad (1,5). Premieinkomsten uppgick till 4,4 (4,3) miljarder euro. Pensioner och andra ersättningar utbetalades till ett något större belopp på 4,5 (4,1) miljarder euro. Kostnadseffektiviteten förbättrades ytterligare och de driftskostnader som täcks med omkostnadsdelen var på rekordlåg nivå på 74,2 (81,6) miljoner euro. Siffrorna är oreviderade och jämförelsesiffrorna inom parentes är siffror per 31.12.2022.

Elon tulos 2023: Sijoitustoiminnan tuotto nousi 6 prosenttiin ja kustannustehokkuus ennätyksellistä16.2.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Sijoitusten markkina-arvo ylitti 30 miljardia euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotto oli 6,0 (-3,7) prosenttia, neljännen kvartaalin tuotto oli 3,3 (1,3) prosenttia. Vakavaraisuusaste oli 121,3 (121,4) prosenttia ja vakavaraisuusasema säilyi samalla tasolla (1,5). Vakuutusmaksutulo oli 4,4 (4,3) miljardia euroa. Eläkkeitä ja muita korvauksia maksettiin hieman enemmän 4,5 (4,1) miljardilla eurolla. Kustannustehokkuus parani edelleen ja hoitokustannusosalla kustannettavat liikekulut olivat ennätyksellisen alhaisella tasolla 74,2 (81,6) miljoonaa euroa. Luvut ovat tilintarkastamattomia ja suluissa olevat vertailuluvut ovat 31.12.2022 lukuja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye