Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tutkimus: Poikkeusaikoinakin pitää turvata päivystyskirurgian saatavuus

Jaa
Tampereen yliopistollisen sairaalan johtamassa tutkimuksessa selvitettiin, miten päivystykselliset leikkaustoimenpiteet muuttuivat kevään 2020 poikkeusaikana valmiuslakien käyttöönoton jälkeen. Tutkimuksessa selvisi, että poikkeusoloista huolimatta päivystysleikkauksien määrä ei juuri vähentynyt ja vakavissa tilanteissa hoitoon hakeuduttiin. Tutkimuksen tulokset on julkaistu British Journal of Surgery -tiedelehdessä.

Leikkausten määriä selvitettiin Taysin lisäksi Keski-Suomen keskussairaalassa ja Mikkelin keskussairaalassa. Vertailukohtana olivat leikkausmäärät ennen poikkeusaikaa sekä leikkausmäärät neljänä edeltävänä vuonna. Keskeisin löydös oli, että päivystysleikkausten määrät eivät vastoin ennakko-oletuksia muuttuneet oleellisesti aikana, jolloin ihmisten liikkuvuus oli pienempi ja yleisesti terveyspalveluiden käyttö vähäisempää kuin normaalisti.

— Heti poikkeuslakien käyttöönoton ja yleisten ohjeiden antamisen jälkeen käytännön työssä tuli vaikutelma, että päivystyskirurgian tarve oli vähäisempää erityisesti ortopediassa.  Tällä ennakko-oletuksella aloimme selvittää päivystyksellisten leikkausten määriä kolmen sairaanhoitopiirin alueella, tutkimuksen vetäjä, ortopedian ja traumatologian apulaisprofessori, ylilääkäri Ville Mattila toteaa.

Vastoin ennakkokäsitystä leikkausten määrässä ei kuitenkaan havaittu vastaavaa muutosta, joka on raportoitu muilta terveydenhuollon palveluiden aloilta. Leikkaustyypeissä kuitenkin havaittiin vaihtelua. Lonkkamurtumaleikkausten määrät putosivat poikkeustilan alkuvaiheessa kolmanneksella, mutta palasivat sitten normaalille tasolle. Tutkijat olettavat tämän johtuvan juuri vanhemman väestön kotikaranteeniohjeistuksesta. Lisäksi umpilisäkkeen poistoleikkausten määrä putosi niinikään kolmanneksella varsinkin heti poikkeusajan alussa, mutta nekin palasivat sulkutilaa edeltävälle tasolle. Tutkijoiden mukaan pandemian aikanakin vakavien syiden takia on hakeuduttu lopulta hoitoon.

— Koska koronavirus ei näiden kolmen sairaanhoitopiirin alueella aiheuttanut massiivista terveydenhuollon kuormitusta, tutkimus antaa hyvän käsityksen päivystyskirurgian tarpeesta poikkeusaikana, jolloin ihmiset välttävät tarpeetonta liikkumista, vanhemmat ihmiset ohjataan kotikaranteeniin ja yhteiskunta yleisesti sulkeutuu, jatkaa Ville Mattila.
— Poikkeusaikoinakin on turvattava riittävä kapasiteetti päivystyskirurgiaan, koska sen tarve ei oleellisesti muutu.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ortopedian ja traumatologian apulaisprofessori, ylilääkäri Ville Mattila
040 582 1356, ville.mattila@tuni.fi

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy ja Fimlab Laboratoriot Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye