S-Pankki Oyj

Tutkimus: S-Pankki finanssialan innovatiivisin yhtiö Suomessa

Jaa
Helsingin ruotsinkielisen kauppakorkeakoulun Hankenin tutkimuksen mukaan se, miten innovatiivisena asiakkaat pitävät yhtiönä, kytkeytyy myös asiakkaiden uskollisuuteen.
S-mobiili
S-mobiili

S-Pankki on suomalaisen finanssialan innovatiivisin yhtiö ja yksi Suomen kymmenestä innovatiivisimmasta yhtiöstä, arvioi Hanken Svenska handelshögskolan uudessa tutkimuksessaan.

Helsingin ruotsinkielisen kauppakorkeakoulun tekemä Finnish Innovation Index -tutkimus mittaa, miten innovatiivisina ja houkuttelevina kuluttajat pitävät yhtiöitä omien kokemustensa perusteella. Tutkimusmenetelmä on kehitetty yhteistyössä Bergenissä Norjassa toimivan NHH Norges Handelshøyskolen kanssa.

”Tämä on upea juttu ja olemme tietenkin kiitollisia asiakkaillemme tästä tunnuksesta. Lupaan, että teemme kovasti töitä täyttääksemme odotukset myös jatkossa”, S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula kommentoi selvityksen tuloksia.

17. kesäkuuta julkistettujen tulosten mukaan S-Pankki kuuluu Suomen 10 innovatiivisimman yhtiön joukkoon – ainoana finanssialan toimijana.

”Haluamme uudistaa pankkialaa yhdessä S-ryhmän kanssa kehittämällä uudenlaisia palveluita. Visiomme on tarjota asiakkaillemme ylivoimaista helppoutta ja hyötyä”, Ylihurula kertoo.

Kaikkein innovatiivisimpana yhtiönä suomalaiset kuluttajat pitävät Hankenin mukaan Fiskarsia. Muut kärkikymmenikköön yltäneet yhtiöt ovat Fazer, Finlayson, F-Secure, Lidl, Neste, Paulig, Valio ja Verkkokauppa.com.

Tutkimus pohjautuu kyselytutkimukseen, johon vastasi noin 2 500 suomalaista kuluttajaa elokuussa 2020. Vastaajat arvioivat kyselyssä 53 yhtiötä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

S-mobiili
S-mobiili
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

S-Pankki Oyj
S-Pankki Oyj
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

+358 10 767 9300https://www.s-pankki.fi

S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

S-Pankin uusi rahasto sijoittaa vähähiilisempään tulevaisuuteen8.11.2023 09:00:00 EET | Tiedote

S-Pankki Ilmastotavoite Maailma Osake -rahasto sijoittaa maailmanlaajuisesti painottaen yhtiöitä, jotka tuottavat ratkaisuja yhteiskuntien siirtymässä kohti vähähiilisempää tulevaisuutta. Rahasto sijoittaa myös yhtiöihin, joilla nähdään olevan keskimääräistä paremmat valmiudet vastata yhteiskuntien vähähiilisyystavoitteiden asettamiin haasteisiin sekä hyödyntää niiden mukanaan tuomat mahdollisuudet. Rahastoa hallinnoi S-Pankki-konserniin kuuluva S-Pankki Rahastoyhtiö Oy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye