Realia Isännöinti Oy

Tutkimus: Suomalaisista taloyhtiöistä harva on aloittanut valmistautumisen sähkö- ja hybridiautojen lataamiseen

Jaa
Realia Isännöinti selvitti IRO Researchin Tuhat suomalaista -tutkimuksella suomalaisten kiinnostusta sähkö- tai hybridiauton hankintaan sekä näkemyksiä sähköautojen latauksen järjestämisestä taloyhtiöissä. Tutkimuksen mukaan joka kolmas suomalainen on harkinnut hankkivansa sähkö- tai hybridiauton seuraavan viiden vuoden aikana. Valtaosassa suomalaisia taloyhtiöitä ei kuitenkaan ole vielä keskusteltu autojen latauspisteistä: vain 12 prosentissa taloyhtiöstä on herännyt keskustelua latauksen järjestämisestä. Myös näkemykset kustannusten jakamisesta vaihtelevat.

Sähkö- tai hybridiautojen hankkiminen kiinnostaa suomalaisia: tutkimuksen mukaan joka kolmas suomalainen on harkinnut hankkivansa sähkö- tai hybridiauton seuraavan viiden vuoden aikana. Keskimääräistä useammin näiden autojen hankintaa harkitsevat miehet sekä 34–44- ja 55–65-vuotiaat muualla kuin kaupungissa asuvat kuluttajat.

Sähkö- ja hybridiauton hankinnassa suomalaisia mietityttävät eniten auton hinta ja latauspisteiden saatavuus kodin ulkopuolella esimerkiksi pidemmillä ajomatkoilla. Pääkaupunkiseudulla asuvia mietityttävät hybridi- tai sähköautojen hankintaan liittyvät asiat keskimäärin vähemmän kuin muualla Suomessa asuvia. Pääkaupunkiseutulaisia mietityttävät kuitenkin muualla asuvia enemmän latausmahdollisuudet kotona.

”Kiinnostus hybridi- ja sähköautoihin kasvaa ja tutkimuksen mukaan 70 % taloyhtiöissä asuvista suomalaisista on sitä mieltä, että taloyhtiöillä tulee tulevaisuudessa olla valmius asukkaiden sähköautojen lataamiseen. Latauksen järjestämiseen liittyvät asiat nostavat siis yhä enemmän päätään myös taloyhtiöissä, ja taloyhtiöiden hallitusten ja isännöitsijöiden tulee valmistautua käsittelemään asiaa”, Realia Isännöinnin liiketoimintajohtaja Veli Huotari sanoo.

Pääkaupunkiseudulla käyty keskustelua latauspisteistä hiukan muuta Suomea enemmän

Tutkimuksen mukaan vain 12 prosentissa taloyhtiöstä on herännyt keskustelua latauksen järjestämisestä. Pääkaupunkiseudulla keskustelua on käyty hiukan muuta maata enemmän (22 %).

Yhtiökokoukseen asti aihe on koko maassa noussut 7 % taloyhtiöistä ja pääkaupunkiseudulla 13 % taloyhtiöistä.

Tutkimuksen mukaan tällä hetkellä taloyhtiöissä, joissa asukkailla on käytössään hybridi- tai sähköautoja, lataus on järjestetty yleisimmin tavallisista kotitalouspistorasioista, kuten lämmitystolpasta. Toisaalta 29 % vastaajista ei osannut sanoa, miten taloyhtiössä tällä hetkellä olevien hybridi- tai sähköautojen lataus on järjestetty.

”Kun sähköautoilija haluaa selvittää, onko omassa taloyhtiössä mahdollisuutta asentaa sähköautoille sopiva latausratkaisu, hänen tulee ensimmäiseksi olla yhteydessä isännöitsijään tai hallitukseen. Hallituksen tulee ensin selvittää myös muiden osakkaiden tarve ja kiinnostus lataukseen. Tämän jälkeen kartoitetaan, millainen taloyhtiön olemassa olevan sähköjärjestelmän kestävyys on ja sen jälkeen tulee tehdä erillinen lataustapakartoitus. Siinä kiinteistön sähköjärjestelmä käydään perusteellisesti läpi ja mahdolliset latausvaihtoehdot selvitetään”, Huotari selventää.

Asukkaiden näkemykset jakautuvat latausmadollisuuden järjestämistavasta

Vaikka latausmahdollisuuden tarpeesta taloyhtiössä ollaan hyvin yksimielisiä, reilu kolmannes (35 %) taloyhtiössä asuvista suomalaisista ei osaa ottaa kantaa siihen, miten sähköautojen lataus tulisi tulevaisuudessa järjestää taloyhtiössä. 34 % vastaajista on sitä mieltä, että lataus tulee järjestää asentamalla asukkaan autopaikalle latauslaite, jossa on käytössä varsinainen sähköautojen lataukseen tarkoitettu pistoke. 15 % vastaajista kannattaa latauksen järjestämistä tavallisesta kotitalouspistokkeesta, kuten lämmitystolpasta. 13 % puolestaan järjestäisi latauksen yhteiskäytössä olevasta taloyhtiön omistamasta latauslaitteesta.

”Jos taloyhtiön autopaikat ovat osakashallinnassa ja osakas haluaa asentaa latauspisteen itse, on kyse osakkaan muutostyöstä. Tällöin tarvitaan taloyhtiön lupa ja erillinen sopimus osakkaan kanssa. Jos autopaikat ovat yhtiön hallinnassa, voi yhtiö enemmistöpäätöksellä päättää kunnostaa sähköverkon ja järjestää latausmahdollisuuden, sillä tällaisen uudistuksen katsotaan nykyään olevan tavanomaista tasoa”, Huotari sanoo.  

Latausmahdollisuuden järjestämisen kustannukset kuuluvat joka toisen mielestä auton omistajalle

Latausmahdollisuuden järjestämisen kustannukset kuuluvat joka toisen vastaajan (52 %) mielestä autojen omistajille, mutta reilu neljännes (26 %) vastuuttaisi ne taloyhtiölle, erityisesti pääkaupunkiseudulla asuvat. Joka viides (22 %) ei osannut ottaa kantaa asiaan.

”Jos autopaikat ovat yhtiön hallinnassa, voidaan latausjärjestelmän kustannukset jakaa vastikeperusteella kaikkien osakkaiden kesken. Jos latauspiste asennetaan yhtiön luvalla osakkaan omana muutostyönä, vastaa hän lähtökohtaisesti itse aiheutuvista kustannuksista”, Huotari selventää.

Sähköautojen latauskustannukset (sähkö, siirtomaksut, verot) kuuluvat tutkimukseen vastaajien mielestä yksiselitteisesti autojen omistajille (79 %) eivätkä yhteisesti jaettaviksi.

Tutkimuksen tiedot:

IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearchin valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinpaikkakunnan tyypin sekä maakunnan mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä 1 000. Tutkimuksen tiedonkeruuaika oli 26.11.-3.12.2018. Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on maksimissaan n. + 3,2 %-yksikköä.

 

Yhteyshenkilöt

Veli Huotari
Liiketoimintajohtaja, Realia Isännöinti
veli.huotari@realia.fi
puh. 040 5095087

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Realia Isännöinti Oy
Realia Isännöinti Oy
Valimotie 17-19
00380 HELSINKI

http://www.realiaisannointi.fi

Realia Isännöinti on osa Realia Group -konsernia, joka on Pohjoismaiden suurin asuntojen, kiinteistöjen ja toimitilojen välitykseen sekä hallintaan erikoistunut asiantuntijapalvelukonserni. Realia Groupiin kuuluvat Huoneistokeskus, SKV Kiinteistönvälitys, Huom! Huoneistomarkkinointi, Realia Isännöinti, Realia Management ja Arenna. Baltian liiketoiminnoista vastaa Ober-Haus sekä Ruotsin toiminnoista Hestia. Realia Groupin vuotuinen liikevaihto (2017) on noin 139 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa työskentelee yli 1 900 henkilöä. Yhteistä kaikille yrityksille on asiakastyytyväisyyden korostaminen, jota rakennetaan räätälöidyillä tuotteilla sekä aktiivisella ja ammattitaitoisella palvelulla. www.realiagroup.fi | www.realiaisannointi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Realia Isännöinti Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye