Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

Tutkimus työn imusta: Varhaiskasvatusta kuormittaa vähäinen kasvattajien määrä

Jaa
Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa tehtiin keväällä 2018 pilottitutkimus varhaiskasvatuksen henkilökunnan työn imusta. Tutkimuksen taustana ovat viimevuosina tehdyt lakimuutokset. Alaa rasittavat henkilökunnan jatkuva vaihtuvuus ja kuormittuneisuus, sairauspoissaolot ja vaikeudet palkata uusia, päteviä varhaiskasvattajia. Alaa kuormittaa myös uhka siitä, että henkilöstöryhmät eriytyvät uuden lain astuttua voimaan. Enemmistö vastaajista pitää resursseja riittämättöminä ja moittii työn yhteiskunnallisen arvostuksen puutetta, joka heijastuu matalana palkkatasona. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer osallistui kyselyn suunnitteluun.
Lähihoitaja päiväkodissa lasten kanssa
Lähihoitaja päiväkodissa lasten kanssa

Suurin osa kyselyyn vastanneista (88 prosenttia) ilmoitti suhtautuvansa kielteisesti lakiuudistukseen. Viesti kentältä on harvinaisen selkeä: riskinä on päivähoitohenkilökunnan jakautuminen kolmeen henkilöstöryhmään: lastenhoitajat, varhaiskasvatuksen sosionomit ja varhaiskasvatuksen opettajat.

Uhkana on näiden ryhmien eriytyvät työtehtävät ja intressiristiriidat. Lasta ei voi jakaa kolmeen osaan ja määrätä, mitä osaa kukin ammattiryhmän edustaja hoitaa tai kasvattaa. Työ päiväkodissa on kokonaisvaltaista ja tilanteet vaihtuvat koko ajan vaatien jokaisen henkilökunnan jäsenen sataprosenttista läsnäoloa. Vaaditaan myös valmiutta tarttua erilaisiin tehtäviin ja tilanteisiin heti. Juuri tästä syystä työ on niin vaativaa.

Päiväkotihenkilökunta kokonaisuudessaan kokee vahvaa työn imua. Työn imu tarkoittaa myönteistä tunne- ja motivaatiotilaa työssä. Tutkimuksesta käy ilmi, että henkilökunnan tärkeimmät energianlähteet ovat lapset ja hyvät suhteet työtovereihin. Päiväkodeissa työskentelee vahvasti työhönsä sitoutunutta henkilökuntaa. Kuitenkin suuri osa harkitsee vaihtavansa alaa.

Lastenhoitajista ja sosionomeista 55 prosenttia harkitsee alanvaihtoa ja kasvatustieteen kandeista alanvaihtoa harkitsee jopa 62 prosenttia. He, jotka suunnittelevat vaihtavansa alaa, kokevat enemmän kuormittuneisuutta ja kokevat vaikutusmahdollisuutensa huonommiksi. He kokevat myös työnsä emotionaalisesti kuormittavammaksi verrattuna heihin, jotka eivät ilmoita aikeita vaihtaa alaa. Suhde esimieheen tai johtajaan koetaan myös huonommaksi, kuten myös suhde työtovereihin verrattuna heihin, jotka eivät suunnittele alan vaihtoa.

Suuri osa varhaiskasvatuksen piirissä tapahtuvasta työstä on luonteeltaan tunteisiin perustuvaa. Erityisen kuormittavaksi koettiin vuorovaikutus huoltajien kanssa.

Meillä on Suomessa hyvin koulutettu, vahvasti sitoutunut varhaiskasvatushenkilökunta. Lakiuudistuksia on säädetty. Tärkeä jatkotyö, toimeenpanon seuranta myös henkilöstön näkökulmasta, on välttämätön kehitystehtävä, johon on panostettava.

Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa varhaiskasvatushenkilökunnan työn imua uusien lakien yhteydessä. Tutkimuksen taustana on viimevuosina tehdyt lakimuutokset (Laki varhaiskasvatuslain muuttamisesta 2016 ja Uusi varhaiskasvatuslaki 2018). Raportin tulokset perustuvat 545 henkilön vastauksiin.

Hankkeen tutkijat: professori Mirjam Kalland, KT Cecilia Heilala, KT Marina Lundkvist, KM Maria Forsius, Helsingin yliopisto

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085


Hankkeen johtaja Nina Santavirta, vt. professori, yleinen ja aikuiskasvatustiede, Helsingin yliopisto, nina.santavirta (at) helsinki.fi, 040 555 2431

Kuvat

Lähihoitaja päiväkodissa lasten kanssa
Lähihoitaja päiväkodissa lasten kanssa
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI

09 2727 910http://www.superliitto.fi

SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia20.3.2024 12:42:29 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola on huolissaan vanhustenhoidon vakavasta tilanteesta Suomessa. Ikääntyneet eivät saa tarpeenmukaista hoitoa ajoissa, odotusajat ovat liian pitkät. Lakisääteisen minimihenkilöstömitoituksen tarkoituksena on ollut turvata ympärivuorokautiseen hoitoon riittävä määrä koulutettuja hoitajia. Asiakkaat ovat siellä kaikkein hauraimmassa asemassa ja elämän loppuvaiheessa olevia kansalaisia. – Suomessa ollaan nyt paikoin hyvin epäinhimillisessä tilanteessa ikääntyneiden palveluiden saannin osalta koko vanhustenhoidossa, Paavola kertoo.

SuPerin Paavola: Lääkehoito on turvallisia tekoja14.3.2024 05:11:00 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtajan Silja Paavolan mielestä tämän vuoden valtakunnallisen lääkehoidon päivän tunnuslause, ”Lääkehoito on turvallisia tekoja”, on ajankohtaisempi kuin koskaan. Lääkkeiden käyttäjiä on iäkkäistä ja monisairaista pieniin pitkäaikaissairaisiin lapsiin päivähoidossa. Kaikkien turvallisen lääkehoidon toteutus perustuu ammattitaitoiseen hoitohenkilöstöön. Valtakunnallinen lääkehoidon päivä on 14. maaliskuuta.

SuPer sanoo edelleen EI hallitusohjelmalle6.3.2024 15:50:08 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola vetoaa pääministeri Petteri Orpoon ja maan hallitukseen, että se viimein ottaa työntekijöiden viestin tosissaan ja kuulee ne huolenaiheet, joita SuPer on nostanut esille. Julkisen sektorin naisvaltaisten alojen palkkakehitystä ei voi lukita vientivetoisella palkkamallilla. SuPer ilmaisee tukensa kaikkien palkansaajien puolesta kamppaileville. Osa liitoista on ilmoittanut tänään uusista poliittisista toimista. Pääministeri on kutsunut koolle keskeiset työmarkkinatoimijat perjantaina 8.3.

SuPerin Paavola: Hoitoalalla ja varhaiskasvatuksessa on oltava mahdollisuus kilpailla palkoilla työvoiman saatavuudesta22.2.2024 15:48:02 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola kritisoi vientivetoisen palkkamallin edistämistä ja sitä, että mallia perustellaan hyvin kapea-alaisesti. - Maan hallitus perustelee vientivetoista mallia sillä, että se vahvistaisi Suomen kilpailukykyä ja talouskasvua, mutta mitä se tekee palkkatasa-arvolle, jonka edistämiseen hallituskin on sitoutunut? Jos vientivetoinen malli toteutuu, naisvaltaiset alat ja muut julkisrahoitteiset alat jäävät entisestään jälkeen palkkauksessa ja työvoimapula syvenee, Paavola muistuttaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye