Intrum Oy

Tutkimus: Vanhemmat ponnistelevat kasvattaakseen säästöjään

Jaa
Eurooppalaiset vanhemmat ovat tyytymättömämpiä säästökykyynsä kuin lapsettomat kotitaloudet, kertoo Intrumin vuotuinen kuluttajien maksutapatutkimus. Näin on myös Suomessa.

Vaikka Euroopan keskuspankin näkemykset osoittavat, että kotitalouksien säästäminen on saavuttanut ennätyksellisen tason koronapandemian aikana, tutkimuksemme* osoittaa toisenlaisen kuvan. Euroopassa, kuin myös Suomessa, vanhemmat ovat keskimäärin tyytymättömämpiä mahdollisuuksiinsa säästää verrattuna lapsettomiin kotitalouksiin.

  • 61% eurooppalaisista vanhemmista on tyytymättömiä mahdollisuuksiinsa saada rahaa säästöön, kun lapsettomista kotitalouksista näin kokee 53%.
  • Suomessa 67% vanhemmista on tyytymättömiä säästettävään summaan, kun vastaava luku lapsettomien kotitalouksien osalta on 56%.

Eroa voidaan selittää sillä, että koronapandemian aiheuttamat yllättävät taloudelliset seuraukset kuten tietyille toimialoille kohdistuva työttömyys ja lomautukset ovat kohdelleet ihmisiä epätasaisesti. Tämä asettaa joillekin kuluttajaryhmille taloudellisia lisäpaineita.  Kuluttajat, joiden taloudellinen tilanne ei ole suoraan kärsinyt pandemiasta, voivat paremmin tehdä harkittuja taloudellisia päätöksiä, kuin ihmiset, joihin pandemia on vaikuttanut suoraan. Haavoittuvassa asemassa ja muita alttiimpia tulojen muutoksille ovat esimerkiksi lapsiperheelliset.

Romanian, Kreikan, Viron ja Puolan kansalaiset ovat tyytymättömimpiä säästämiseensä - jopa 80 prosenttia romanialaisista sanoi, että he eivät ole tyytyväisiä mahdollisuuksiinsa säästää. Luvut ovat Euroopan korkeimmat. Näissä maissa myös lapsettomat kotitaloudet ilmaisivat suurta tyytymättömyyttä kykyynsä säästää.

Yllättäen suurin ero lapsiperheiden ja lapsettomien kotitalouksien tyytyväisyydessä säästämiinsä summiin on naapurissamme Ruotsissa, sekä Isossa-Britanniassa ja Tanskassa. 59% ruotsalaisista vanhemmista on tyytymätön säästöihinsä, kun lapsettomista kotitalouksista näin koki 36%.

  • Ero näiden kuluttajaryhmien välillä on Ruotsissa 23%, kun Suomessa se on 11%.
  • Ero vanhempien ja lapsettomien kotitalouksien välillä on tavanomaista korkeampi myös Isossa-Britanniassa (16%) ja Tanskassa (15%)

"Nämä luvut osoittavat, että koronan yllättävät vaikutukset ovat tuoneet perheille taloudellista painetta, joka joissain maissa vielä korostuu. Perheissä joudutaan tietysti tasapainottelemaan työn ja lastenhoidon välillä ja perhepolitiikassakin on maiden välillä eroja. On kuitenkin hienoa nähdä, että vaikka Suomessakin eroa näiden kahden kuluttajaryhmän välillä on, on ero kuitenkin lähempänä Euroopan keskitasoa kuin joissain muissa maissa”, Intrumin myyntijohtaja Juha Iskala sanoo.

Kansainvälinen perheiden päivä 15.5.2021

YK:n yleiskokous päätti vuonna 1993 luoda perheiden teemapäivän, jonka yhteydessä voitaisiin tarkastella, miten sosiaaliset, taloudelliset ja demograafiset menetelmät vaikuttavat perheisiin ja miten kansallisilla päätöksillä voidaan parantaa perheiden ja eri sukupolvien mahdollisuuksia toimia osana tervettä yhteisöä. Kansainvälistä perheiden päivää vietetään vuosittain 15. toukokuuta. 

*) Kuluttajien maksutapatutkimus 

Intrumin vuosittainen kuluttajien maksutapatutkimus (European Consumer Payment Report) antaa kattavan kuvan eurooppalaisten kuluttajien arjesta suhteessa rahaan; heidän kulutuskäyttäytymisestään, maksukyvystään sekä kotitalouksien taloudenhallinnasta ja taloudellisesta hyvinvoinnista.

Vuosittaisen raportin tuottaa ulkoinen tutkimuslaitos, joka kerää tietoja samanaikaisesti 24:stä Euroopan maasta. Vuoden 2020 tutkimukseen osallistui yli 24 000 kuluttajaa. Tutkimuksen kenttätyö on tehty 28.8.-5.10.2020 välisenä aikana ja Suomen tulokset julkaistiin 8.12.2020.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Intrum Oy
Intrum Oy
Hitsaajankatu 20
00811 Helsinki

09 229 111http://www.intrum.fi

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 24 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2022 liikevaihto oli 19,5 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Maksuviiveiden määrä laskenut, mutta konkurssien aalto kasvaa4.1.2024 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden 2023 viimeiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 5,6 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Suomen talous on kuluneen vuoden aikana ollut taantumassa ja se näkyy yritysten maksuvaikeuksissa. Lasku on suhteellisesti pienintä pienissä yrityksissä. Maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut lähes koko maassa. Suhteellisesti eniten maksuviiveitä on suhdanneherkillä majoitus- ja ravitsemisalalla sekä rakennusalalla. Konkurssien määrä on ollut merkittävässä kasvussa verrattuna aiempiin vuosiin.

Tutkimus: Yli puolet suomalaisista kuluttaa yhtä paljon kuin ansaitsee ja 22 prosenttia elää yli varojensa20.11.2023 08:54:28 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan 75 prosenttia kuluttajista sanoo kuluttavansa kuukaudessa joko yhtä paljon kuin saa tuloja tai elävänsä yli varojensa. Niillä 22 prosentilla vastaajista, joiden menot ylittävät tulot, ylitys on keskimäärin 226 euroa. Peräti 31 prosentilla kuluttajista ei ole lainkaan säästöpuskuria odottamattomien kulujen varalle. Hyvä uutinen on, että 40 prosentilla on säästöjä pahan päivän varalle vähintään kahden kuukauden palkan verran.

Tutkimus: Suomalaisten asenteet laskujen maksamiseen muuttumassa17.11.2023 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalainen kuluttajien maksutapatutkimus paljastaa, että kuluttajien asenteet ajoissa maksamiseen ovat muuttumassa. Suomessa 43 prosenttia kuluttajista on jättänyt yhden tai useamman laskun maksamatta ajallaan viimeisen vuoden aikana. Neljännes tuntee aiempaa vähemmän syyllisyyttä laskun maksamatta jättämisestä. 68 prosenttia sanoo, ettei ostaisi yritykseltä, jonka uskovat käyttävän vaikeaa taloustilannetta hyväkseen.

Yritysten maksuviiveet kääntyneet laskuun, konkurssien määrä kasvaa5.10.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden kolmannelta vuosineljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 7,8 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Vuosi sitten energian hinnan voimakas nousu lisäsi selvästi maksuviiveellisten yritysten määrää. Laskua on lähes koko maassa ja valtaosalla toimialoista. Poikkeuksena tukku- ja vähittäiskaupan ala, jossa maksuviiveellisten yritysten määrä on kasvanut hieman. Rakennus- ja kiinteistöalalla maksuviiveellisten yritysten määrä on säilynyt lähes samalla tasolla, mutta alan ahdinko näkyy konkurssien määrän jyrkkänä kasvuna.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye