Oulun yliopisto

Tutkimushanke: Syrjäseutujen omakotitalot energiaomavaraisiksi

Jaa

Oulun yliopisto ryhtyy vetämään kansainvälistä mikroenergia -projektia, jonka tavoitteena on kehittää bioenergiapohjainen sähkö- ja lämpöjärjestelmä syrjäseuduilla sijaitsevien omakotitalouksien tarpeisiin. Tarkoitus on tarjota ratkaisu sähkön saannille pienen mittakaavan rakennuksissa, joiden lämmitykseen käytetään jo nyt omavaraisesti saatavilla olevia biopolttoaineita kuten puuta, pellettiä, turvetta tai haketta.

Kuva: Ilpo Okkonen / Oulun yliopisto
Kuva: Ilpo Okkonen / Oulun yliopisto

Kolmevuotinen Micro Combined Heat and Power System for Households (H-CHP) -projekti on saanut kahden miljoonan euron rahoituksen Euroopan aluekehitysrahaston Northern Periphery and Arctic 2020 -ohjelmasta. Hankeen vetäjänä on Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutissa toimiva Tulevaisuuden tuotantoteknologiat (FMT) -tutkimusryhmä.

CHP-järjestelmän toteutuksen haaste omakotitalon kokoluokassa on järjestelmän pienuus; tekniset haasteet ovat likipitäen samat kuin suuremmissa järjestelmissä, mutta ne on kyettävä ratkaisemaan yhtä kustannustehokkaasti pienemmässä mittakaavassa.

Projektissa hyödynnetään tutkimuskonsortion monipuolista bioenergiaosaamista sekä arktisten ja syrjäalueiden olosuhteiden tuntemusta. Oulun yliopiston Tulevaisuuden tuotantoteknologiat (FMT) –tutkimusryhmä tuo hankkeeseen kansainvälisten hankkeiden koordinointiosaamisen lisäksi suunnittelu- ja valmistusosaamista. Suomesta hankeen toteuttamiseen osallistuu myös Oulun ammattikorkeakoulu, joka tuo hankkeeseen bioenergia- ja testausosaamista. Näiden lisäksi tutkimuskonsortioon kuuluu energia-alan tutkimus ja kehitysorganisaatioita sekä pk-yrityksiä Skotlannista, Irlannista, Ruotsista ja Islannista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

tutkimusjohtaja Kari Mäntyjärvi, Kerttu Saalasti Instituutti, Tulevaisuuden tuotantoteknologiat –tutkimusryhmä, Oulun yliopisto, kari.mantyjarvi(at)oulu.fi, p. 0400-843 050

viestintäpäällikkö Tapio Mäkinen, Oulun yliopisto, puh. 040 546 3413

Kuvat

Kuva: Ilpo Okkonen / Oulun yliopisto
Kuva: Ilpo Okkonen / Oulun yliopisto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000http://www.oulu.fi/yliopisto/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Pelinkaltainen palvelu soveltuu hyvin nuorten miesten aktivointiin17.10.2017 12:03Tiedote

Nuorten miesten, pelinkehittäjien ja liikuntatutkijoiden yhteistyönä kehitetyn MOPO-palvelun soveltuvuutta nuorten miesten liikkumiseen ja kuntoon tutkittiin lähes 500 miehen joukossa kuuden kuukauden ajan. Noin puolet miehistä sai käyttöönsä aktiivisuusmittarin ja sähköisen pelinkaltaisen hyvinvointipalvelun, jossa oli toimintoja muun muassa liikkumiseen, terveyteen, nuorten palveluihin ja sosiaaliseen aktiivisuuteen liittyen. Toisen ryhmän liikkumista mitattiin mittarilla, joka ei näyttänyt käyttäjälleen aktiivisuustietoja. Palvelu sisälsi Clans of Oulu -pelin, jonka oli toteuttanut oululainen LudoCraft Oy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme