Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Tutkimusjulkaisu OmaStadin vuoden 2021 äänestyksestä julkaistiin

Jaa

Julkaisussa tarkastellaan OmaStadin äänestyksen tuloksia ja helsinkiläisten äänestysaktiivisuutta. OmaStadi on Helsingin tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointia.

Piirroskuva: Minna Alanko.
Piirroskuva: Minna Alanko.

Vuonna 2021 Helsingin kaupunki kohdisti 8,8 miljoonaa euroa asukkaiden ja kaupungin asiantuntijoiden yhdessä valmistelemien ehdotusten toteuttamiseen. Yksi viidesosa varoista jaettiin koko kaupungin hankkeisiin ja loput osoitettiin seitsemälle suurpiirille asukasmäärien mukaisina osuuksina.

Toteutettavat ehdotukset valittiin äänestyksellä, jossa äänioikeutettuja olivat kaikki äänestysvuonna 12 vuotta täyttävät tai sitä vanhemmat helsinkiläiset. Äänestys tapahtui OmaStadi-sivustolla tunnistautumalla mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla. Myös kaupungin eri palvelupisteillä työntekijät auttoivat äänestämisessä. Koululaiset saattoivat äänestää Wilma-tunnuksilla.

OmaStadissa äänesti 8,1 prosenttia äänioikeutetuista eli 47 064 helsinkiläistä. Äänestysprosentti vaihteli suurpiireittäin Itäisen suurpiirin ja Östersundomin 5,9 prosentin ja Kaakkoisen suurpiirin 12,3 prosentin äänestysaktiivisuuden välillä. Naiset äänestivät miehiä aktiivisemmin kaikissa suurpiireissä.

Postinumeroalueittain katsottuna 20 vuotta täyttäneiden helsinkiläisten äänestysaktiivisuus vaihteli selvästi. Edelliseen äänestykseen verrattuna alueelliset erot äänestysaktiivisuudessa kuitenkin tasaantuivat hieman.

Aktiivisimmin OmaStadissa äänestivät Keskisessä suurpiirissä asuvat lapset ja nuoret

Ikäryhmistä aktiivisimmin äänesti peruskouluikäisten ikäluokka, josta lähes viidesosa äänesti OmaStadissa. Seuraavaksi suurin äänestysprosentti oli 30–49-vuotiaiden ikäryhmällä. Pienimmäksi äänestysprosentti jäi 75 vuotta täyttäneillä helsinkiläisillä.

Vaikka lasten äänestysaktiivisuus oli ikäryhmistä vahvinta, se heikkeni edelliseen OmaStadin äänestykseen verrattuna huomattavasti. Lasten edelleen vahvaa äänestysaktiivisuutta selittää monessa koulussa tarjottu mahdollisuus äänestää koulupäivän aikana.

Kaupunkilaisten ideoista oli työstetty yhdessä kaupungin asiantuntijoiden kanssa 396 ehdotusta, joista toteutettavaksi äänestettiin 75 ehdotusta. Äänestäjät saattoivat äänestää sekä yhden valitsemansa suurpiirin ehdotuksia että koko kaupungin ehdotuksia. Ehdotuksia sai valita niin monta kuin alueen määrärahaan mahtui. Yhteensä ehdotuksille annettiin 403 474 ääntä.

Kaikkia ääniä kokonaisuutena tarkastellen eniten ääniä saivat liikuntaan ja ulkoiluun liittyvät ehdotukset. Edelliseen, vuoden 2019, OmaStadin kierrokseen verrattuna etenkin koko kaupungin yhteiset ehdotukset keräsivät aiempaa enemmän ääniä.

Yhdenvertaisia osallistumismahdollisuuksia monikanavaisesti

Helsingin tavoitteena on tuottaa kaupunkilaisille yhdenvertaisia osallistumisen mahdollisuuksia. Tästä näkökulmasta on tärkeää, että kaupunki ja muut hallinnon tasot tarjoavat erilaisia osallistumismahdollisuuksia monikanavaisesti, jotta asukkaat löytävät juuri heille sopivat tavat ja kanavat osallistua.

OmaStadin äänestysaktiivisuuteen vaikuttavien tekijöiden tarkastelua olisikin hyödyllistä jatkossa syventää, jotta mahdollisia osallistumisen esteitä voidaan madaltaa.

Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat päättävät julkisten varojen käytöstä. Toimintatavan mukaan asukkaat ideoivat sisältöjä ja äänestävät siitä, mihin osallistuvaan budjetointiin osoitettu tietty rahasumma käytetään.

Osallistuvaa budjetointia on käytetty maailmalla 1980-luvulta saakka. Suomen kaupungeissa ja kunnissa sitä on sovellettu 2010-luvulta lähtien.

Suomessa osallistuva budjetointi perustuu kuntalakiin kunnan asukkaiden oikeudesta osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan (kuntalaki 410/2015, 5 luku 22 §). Osallistuvaa budjetointia voidaan soveltaa monin eri tavoin. Helsingissä käytössä olevan mallin nimi on OmaStadi.

Äänestystulokset tarjotaan avoimena datana kaikkien tarkasteltavaksi Helsinki Region Infosharessa. 

Lue lisää

Linkki tutkimukseen 

Tutkimustiivistelmä 

Länk till version på svenska 
Link to version in English

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Helsingin kaupunki

Tutkimuskatsauksen sisältöä koskevat kysymykset:

Jenni Erjansola, Tutkija, Kaupunkitietoyksikkö, p. 040 1217414, s-posti: jenni.erjansola@hel.fi

OmaStadia koskevat kysymykset:

Kirsi Verkka, Kehittämispäällikkö, Osallisuus ja neuvonta -yksikkö, p. 040 3362281, s-posti: kirsi.verkka@hel.fi

Viestinnän yhteyshenkilö:

Nina Rintala, Viestintäasiantuntija, Viestintäosasto, p. 040 685 7690, s-posti: nina.rintala@hel.fi

Kuvat

Piirroskuva: Minna Alanko.
Piirroskuva: Minna Alanko.
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

MEDIAKUTSU: Taustatilaisuus Helsingin matkailun näkymistä keskiviikkona 1.6.2022 klo 10–1125.5.2022 09:00:00 EEST | Kutsu

Toimituksenne edustaja on tervetullut Helsingin kaupungin järjestämään taustatilaisuuteen Helsingin kansainvälisen matkailun tulevaisuuden näkymiä ja tulevaa tapahtumakesää koskien. Taustatilaisuus järjestetään Helsingin kaupungintalolla keskiviikkona 1. kesäkuuta klo 10–11. Paikkana on kokoustila Harvia, johon sisääntulo käy Aleksanterinkadun puolelta, osoitteesta Aleksanterinkatu 20.

MEDIAKUTSU: Kestävien kaupunkien tavoitteita ja oppeja kaikille avoimessa Sustainable Cities -keskustelufoorumissa 31.5.202224.5.2022 13:00:00 EEST | Kutsu

Helsingin kaupunki ja YK-yliopiston WIDER-instituutti (UNU-WIDER) toteuttavat pormestari Juhana Vartiaisen isännöimänä sarjan kestävää kehitystä käsitteleviä Sustainable Cities -keskustelufoorumeita. Sarjan ensimmäinen osa järjestetään Helsingin kaupungintalon tapahtumatorilla keskiviikkona 31.5.2022 klo 15.30–17. Tilaisuuden teemana on Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoite SDG8, joka koskee ihmisarvoista työtä ja talouskasvua. Tilaisuus on englanninkielinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme