Avain

Tuukka Sandström: Lastenkirjallisuus ja kuihtuva kritiikki

Jaa

"Kritiikissä ei ole tärkeintä se, tykkäsikö yksittäinen kriitikko jostain teoksesta vai ei. Yksittäinen kritiikki kertoo yhdestä teoksesta. Sen sijaan kokonaisuutena kritiikki kertoo ilmiöistä ja kulttuurin kehityksestä", pohtii kirjailija Tuukka Sandström lastenkirjallisuuden kritiikin nykytilaa Kustantamon kuulumisia -blogissa.

Kuvittaja Varpu Eronen ja kirjailija Tuukka Sandström tekevät lastenkirjoja yhdessä. Kuva: Varpu Eronen
Kuvittaja Varpu Eronen ja kirjailija Tuukka Sandström tekevät lastenkirjoja yhdessä. Kuva: Varpu Eronen

(Kirjoitus on julkaistu Avaimen Kustantamon kuulumisia -blogissa tänään torstaina 10.11.2022.)

Olen tehnyt yhdessä vaimoni Varpu Erosen kanssa neljä lastenkirjaa. Niistä viimeisin, lastenromaani Rontti-kissa noitakoulussa, ilmestyi äskettäin Avaimen kustantamana.

Neljännen lastenkirjan kohdalla osaan jo ennalta arvata jotakin teoksen vastaanotosta. Kirja saa luultavasti joitakin mainintoja mediassa. Ilmestyy muutama haastattelu, joissa minä ja Varpu kerromme kirjasta. Sen sijaan varsinaista kirjallisuuskritiikkiä teoksestamme ei juurikaan tulla kirjoittamaan.

Kyse ei ole siitä, että kyseessä on vasta neljäs kirjamme. Edes pitkän uran tehneen ja palkitun kirjailijan lastenkirjasta ei välttämättä ilmesty yhtäkään varsinaista kirjallisuusarviota, siis pohdittua tekstiä, jossa ammattilukija – kriitikko – arvottaisi teoksen, pohtisi sen tematiikkaa ja tyyliä sekä asettaisi osaksi laajempaa kontekstia.

Vaille arvosteluita jäänyt lastenkirja saattaa silti myydä hyvin ja saada paljon kirjastolainauksia. Siitä saatetaan jopa kohista sosiaalisessa mediassa. Se toisin sanoen voi löytää yleisönsä, vaikka perinteinen institutionaalinen vastaanotto olisi ohutta.

Totta on, että kustantajia lastenkirjakritiikin katoaminen ei välttämättä huoleta, jos kirjat edelleen käyvät kaupaksi ja niitä kuunnellaan äänikirjapalveluissa. Eivätkä kaikki kirjailijatkaan halua lukea omien kirjojensa arvosteluja.

Mutta kritiikkiä ei kirjoitetakaan kirjailijoille vaan lukevalle yleisölle. Kritiikissä ei ole tärkeintä se, tykkäsikö yksittäinen kriitikko jostain teoksesta vai ei. Yksittäinen kritiikki kertoo yhdestä teoksesta. Sen sijaan kokonaisuutena kritiikki kertoo ilmiöistä ja kulttuurin kehityksestä.

Jos kritiikki vähenee, kuten on käynyt lastenkirjallisuuden kohdalla, se vaikuttaa ainakin kahdella suunnalla.

Ensinnäkin tavallinen kulttuuria seuraava ihminen ei tiedä, mitä lastenkirjallisuudessa tapahtuu ja millaisia kirjoja nykylapset lukevat.

Toiseksi kritiikin katoaminen näkyy ennen pitkää kirjallisuudessa itsessään, sen sisällöissä ja muodoissa, vaikka nämä vaikutukset eivät olekaan niin helppoja havaita.

 

Ei pelkkä portinvartija

Katson kritiikkiä siinä mielessä ulkopuolisena, etten ole ikinä kirjoittanut yhtäkään varsinaista arvostelua mihinkään julkaisuun.

Kriitikkoja luonnehditaan usein ”portinvartijoiksi” aivan kuin kriitikko olisi jonkinlainen peto, jonka kanssa kirjailijan on heraklesmaisesti painittava päästäkseen sisään kirjallisuuden maailmaan.

Kun kritiikistä kohistaan, kyse on yleensä oikeuttomaksi koetusta lyttäyksestä. Joillekin jo sanat ”kritiikki” ja ”arvostelu” tuntuvat edustavan jotain nuivaa ja negatiivista, vaikka kohulyttäykset ovat hyvin marginaalinen ilmiö suhteessa kritiikin koko kenttään.

Kirjallisuushistoria näkee kritiikin roolin rakentavampana. Hyvä esimerkki on Päivi Heikkilä-Halttusen noin 20 vuotta sitten julkaistu teos Kuokkavieraasta oman talon haltijaksi: suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden institutionalisoituminen ja kanonisoituminen 1940–1950-luvulla.

Tutkimuksessaan Heikkilä-Halttunen kuvaa, miten lasten- ja nuortenkirjallisuutta alettiin sotien jälkeisenä aikana enenevässä määrin pitää taiteena eikä vain alaikäisten ajanvietteenä tai kasvatuksen apuvälineenä. Kehityksessä merkittävää roolia näytteli vaikutusvaltaisten kriitikoiden kuten Helsingin Sanomien Toini Havun kirjoittama lastenkirjakritiikki.

Kun lastenkirjallisuuden arvostus nousi, se alkoi kommunikoida aikuistenkirjallisuuden kanssa, mikä toi lastenkirjallisuuteen sekä uusia vaikutteita että kirjallisesti kunnianhimoisia tekijöitä. Hyvä esimerkki oli aiemmin aikuistenrunoilijana kunnostautunut Kirsi Kunnas, joka Tiitiäisen satupuullaan (1956) modernisoi kertaheitolla suomalaisen lastenlyriikan.

Lastenkirjallisuuden vakavasti ottava kritiikki toisin sanoen nosti sekä lastenkirjallisuuden arvostusta että tasoa. Kritiikki ei toiminut vain negatiivisena portinvartijana, joka torppasi joiltakin pääsyn pitopöytään, vaan se kattoi pöydän ja kutsui uusia tekijöitä uudistamaan lastenkirjallisuutta.

Kritiikillä oli valtaa, ja valtaa käyttäessään kriitikko saattoi sekä onnistua että epäonnistua, kuten on aina ollut vallankäyttäjien laita.

Valitettavasti onnistumiset tuppaavat unohtumaan nopeammin. Mainittu Toini Havukin muistetaan nykyään lähinnä ohilaukauksestaan, Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan lyttäyksestä, mikä on sopivasti stereotyyppinen tarina. Siinä sivistyneen ammattilukijan roolina on olla ummehtuneen muutosvastarinnan henkilöitymä, jota vastaan käymänsä painin kirjailija lopulta voittaa.

Pelkistyykö lastenkirja tuotteeksi?

Heikkilä-Halttusen kirja on perussävyltään optimistinen, sillä se on julkaistu vuosituhannen taitteessa. Tuolloin sekä lastenkirjallisuus että sen kritiikki nauttivat arvostusta.

Parikymmentä vuotta myöhemmin tilanne on toinen. Laajemmassa kulttuurikeskustelussa lapsille ja nuorille suunnattu kirjallisuus ei juuri näy. Lastenkirjallisuus ei ole näkymätöntä mediassa, mutta sitä käsitellään lähinnä menestyneiden tekijöiden henkilöhaastattelujen kautta tai parin virkkeen esittelyjen kautta.

Poikkeuksena on Lastenkirjainstituutin julkaisema Onnimanni, joka kuitenkin tavoittaa lähinnä lasten- ja nuortenkirjallisuuden niin sanotun ”sisäkentän”, ne ihmiset, jotka työkseen tai puoliammattimaisesti toimivat alalla – siis tutkijat, kirjailijat, kirjastoammattilaiset ja sen sellaiset.

Lehtikritiikin vähentyessä osa sen perinteisistä tehtävistä on siirtynyt nettiin, esimerkiksi kirjabloggareille. Kirjablogikulttuuri ei kuitenkaan tavoita yhtä laajoja kansankerroksia kuin perinteinen lehtikritiikki, ja blogien taso on vaihteleva.

Laadukkaidenkin julkaisujen, kuten Kiiltomadon tai Lastenkirjahyllyn, ongelma on sama kuin Onnimannin: ne tavoittavat varsin valikoidun yleisön, vaikka lastenkirjallisuus, jos joku, on koko kansan kirjallisuutta.

Lastenkirjakritiikin kuihtuminen johtaa pohtimaan, onko käynnissä kenties jonkinlainen deinstitutionalisoitumisen prosessi – siis ikään kuin sellaisten vastaanoton rakenteiden purkautuminen, joiden syntymisen Heikkilä-Halttunen on kuvannut.

On totta, että kirjallisuuskritiikki on laajemminkin vähentynyt ja yksiäänistynyt. Syynä on median murros, joka on iskenyt varsinkin pieniin maakuntalehtiin. Silti tätäkin taustaa vasten lastenkirjakritiikki näyttää vähentyneen aivan erityisesti.

Esimerkiksi muilta osin edelleen varsin tasokasta kritiikkiosastoa ylläpitävä Helsingin Sanomat on viime vuosina julkaissut varsinaista lastenkirjakritiikkiä kovin vähän. Tyypillisemmin on nähty esittelymäisiä koosteita. Muutaman virkkeen tilassa osaavakaan kriitikko ei pysty analysoimaan tematiikkaa tai tyyliä vaan korkeintaan lausahtamaan jotain ympäripyöreän myönteistä tai kielteistä.

Tällainen ei ole lastenkirjallisuuden vastaanottamista taiteena vaan lapsille suunnattuina kirjatuotteina. Lapsi ja lapselle lukeva aikuinen – sillä moni lastenkirja on tarkoituksellisesti kirjoitettu kaksoisyleisölle – nähdään kuluttajina, ei niinkään tuntevina ja ajattelevina lukijoina, joiden taidekokemuksella on merkitystä.

Väheksynnän kohteena ei siis ole vain lastenkirjallisuus itsessään vaan myös sen yleisö. Ja hieman paradoksaalista on, että lapsiyleisön lukemishaluista huolestuneille kolumneille sanomalehdistä kyllä löytyy tilaa...

Tuukka Sandström

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet

Avain, Suomen kirjastopalvelu Oy, viestintäjohtaja Vilja Kujanpää, vilja.kujanpaa@avain.net, puh. 040 755 3319

arvostelukappaleet: info@avain.net

Kuvat

Kuvittaja Varpu Eronen ja kirjailija Tuukka Sandström tekevät lastenkirjoja yhdessä. Kuva: Varpu Eronen
Kuvittaja Varpu Eronen ja kirjailija Tuukka Sandström tekevät lastenkirjoja yhdessä. Kuva: Varpu Eronen
Lataa
Tuukka Sandströmin kirjoittama ja Varpu Erosen kuvittama Rontti-kissa noitakoulussa on itsenäinen jatko-osa Rontti-kissan kummallinen kesä -kirjalle.
Tuukka Sandströmin kirjoittama ja Varpu Erosen kuvittama Rontti-kissa noitakoulussa on itsenäinen jatko-osa Rontti-kissan kummallinen kesä -kirjalle.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Avain
Avain
Työpajankatu 13 A
00580 Helsinki

09 5840 440https://avain.net/

Avain on suomalainen kirjakustantamo, joka kustantaa laadukasta kotimaista kirjallisuutta. Kustantamo on palkittu Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä.

Avain on osa Suomen kirjastopalvelu Oy:tä ja Booky Groupia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avain

Finlandia-ehdokas Ville-Juhani Sutinen: Pelastamisen arvoinen maailma18.11.2022 13:51:29 EET | Tiedote

"Teoksessani Vaivan arvoista. Esseitä poikkeuskirjallisuudesta (Avain 2022), joka valittiin tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi, kirjoitan pitkistä ja vaikeina pidetyistä kirjoista. Tarkastelen romaaneja etenkin siitä näkökulmasta, että merkittävänä taiteena ne luovat oman maailmansa ja sitä kautta synnyttävät merkityksiä todelliseen maailmaan. Jos näitä kirjoja ei olisi, minun maailmani olisi tyhjempi. Voi olla, että olisin hengissä ilmankin niitä, mutta ilman niitä minulla ei olisi elämää sellaisena kuin minä sen käsitän. Ihmiset tarvitsevat taiteen ja kirjallisuuden peiliä nähdäkseen sen, mikä on aidosti tärkeää", pohtii kirjailija Ville-Juhani Sutinen taiteen arvoa Kustantamo kuulumisia -blogissa.

Avaimen kevät 20233.11.2022 09:54:50 EET | Tiedote

Avaimen kevään kustannusohjelmassa on laaja valikoima kotimaista tietokirjallisuutta: oppaat huonekasvien hoitoon, itsensätyöllistämisen erityistaitoihin ja parempiin kohtaamisiin työpaikoilla. Kakkuja ja kirjallisuutta, Italian keskiaikaisia kyliä tai pieniä ötököitä rakastavat lukijat saavat omat teoksensa. Kustantamo julkaisee myös Tittamari Marttisen ensimmäisen aikuiselle lukijalle kirjoitetun romaanin Avoimesti sinun. Lapsille ja nuorille on luvassa humoristisia seikkailuita sekä lasten maailmaan sopivaa tietoa sota-ajan lasten ja perheiden arjesta, Euroopan kaupungeista sekä Pohjolan petoeläimestä sudesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme