Tuulivoimatuotannon enimmäismäärää pienennetään länsirannikolla ajoittain lähikuukausien siirtokeskeytysten aikana
Suomen kantaverkkoyhtiö Fingridin tehtävänä on varmistaa sähköjärjestelmän vakaus. Kesällä ja syksyllä länsirannikolla 400 kilovoltin verkossa tehdään lukuisia muutostöitä ja rakennetaan uusia sähköasemia. Nämä työt edellyttävät sähkön siirtokeskeytyksiä, joiden hallittu toteutus puolestaan edellyttää toimenpiteitä sähköverkon vakauden varmistamiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Fingrid asettaa länsirannikon alueelle normaalia pienemmän sähköntuotannon enimmäismäärän, mikä vaikuttaa tuotetun sähkön määrään erityisesti korkean tuulivoimatuotannon ajanjaksoina.
Sähköntuotannon alueellinen mukauttaminen kestää joitakin viikkoja. Siirtokeskeytysten aikainen sähköntuotanto voi olla alueen tuulen voimakkuudesta riippuen hetkellisesti jopa 2 000 megawattia pienempi suhteessa asennettuun kapasiteettiin. Tuotannon enimmäismäärä asetetaan nyt pienemmäksi kuin aiemmin helmikuussa julkaistussa markkinatiedotteessa arvioitiin, mikä johtuu keskeytyksiin liittyvien selvitysten uusista tuloksista.
Taustalla voimakas tuotannon kasvu ja uusi teknologia
Tarve mukauttaa alueellisen sähköntuotannon enimmäismäärää siirtokeskeytysten aikana johtuu tuulivoimatuotannon voimakkaasta kasvusta länsirannikolla. Alueelle on syntynyt huomattava määrä puhdasta, uusiutuvaa tuotantoa. Tuotannon voimakas alueellinen keskittyminen voi haastaa normaalista poikkeavissa käyttötilanteissa siirtoverkon vakautta erityisesti, ennen kuin alueen uudet verkkoinvestoinnit valmistuvat vuosina 2025, 2027 ja 2028. Tuulivoimatuotantoa on liitetty länsirannikon alueelle siirtoverkon tyypillisten käyttötilanteiden mahdollistamissa rajoissa, ja uusia investointeja alueen siirtoverkkoon on samalla käynnistetty kiihtyvään tahtiin.
Tuotannon enimmäismäärään vaikuttaa verkon siirtokeskeytysten lisäksi myös tuulivoimalaitoksissa käytettävän teknologian toiminta. Niin sanotun suuntaajateknologian laajamittainen hyödyntäminen siirtoverkoissa on kansainvälisestikin uutta ja teknologian yleistyessä voimakkaasti uusia haasteita ja niihin liittyviä ratkaisuja nousee säännöllisesti esiin. Loppukeväästä valmistuneiden laskelmien perusteella kesällä toteuttavien siirtokeskeytysten vaikutukset sähköntuotannon enimmäismäärään länsirannikolla ovatkin alkuvuodesta arvioitua suurempia. Täsmentyneiden analyysien perusteella voimalaitosten jännitteensäädössä todettujen puutteiden vuoksi voi syntyä jännitteen heiluntaa ja mahdollisesti haittaa muille verkkoon liittyjille. Fingrid tekee aktiivisesti selvityksiä asiakkaiden ja voimalaitostoimittajien kanssa löytääkseen ratkaisuja jännitteensäädön toiminnan parantamiseksi ja mahdollisten haittojen välttämiseksi länsirannikolla keskeytys- ja häiriötilanteissa.
Poikkeustilanteet kuten tarvittavat keskeytykset ja mahdolliset häiriötilanteet edellyttävät siis nyt tuotannon enimmäismäärän asettamista, ja viime kädessä esimerkiksi häiriötilanteissa mahdollisesti myös hetkellistä tuotannon rajoittamista.
Lisätietoja:
Tuomas Rauhala, johtaja, Fingrid, puh. puh 030 395 5197
Timo Kaukonen, suunnittelupäällikkö, Fingrid, puh. 030 395 4228 (siirtokeskeytykset)
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Aiemmin tiedotettua aiheesta:
Fingrid varmistaa sähköjärjestelmän ja voimalaitosten toimivuuden rajoittamalla toistaiseksi uuden tuotannon liittämistä kantaverkkoon länsirannikolla
Fingrid-lehden artikkeleita aiheesta:
Aurinko- ja tuulivoiman suuri osuus vaatii toimia verkon stabiiliuden varmistamiseksi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Helsingin kaapelihanke on siirtynyt toteutusvaiheeseen29.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin, Helen Sähköverkon ja Fingridin yhteistyössä suunnittelema 400 kilovoltin maakaapeliyhteys on siirtynyt suunnittelusta toteutusvaiheeseen. Sähköä siirtyy Helsingissä tuplasti, kun uusi kaapeliyhteys valmistuu vuonna 2026.
Oikaisu Fingridin 25.5.2023 tiedotteeseen: Vuonna 2022 kantaverkkomaksut jätettiin perimättä joulukuulta, ei neljältä kuukaudelta26.5.2023 10:07:52 EEST | Tiedote
Fingrid vahvistaa aiemmin ilmoittamansa suunnitelman käyttää vuoden 2022 ennätyskorkeita pullonkaulatuottoja asiakkaidensa hyväksi ja jättää perimättä kantaverkkomaksuja kuudelta kuukaudelta vuoden 2023 aikana. Vuonna 2022 kantaverkkomaksut jätettiin perimättä joulukuulta. Vuoden 2023 osalta Fingrid on ilmoittanut tammikuun, helmikuun ja kesäkuun kantaverkkomaksujen perimättä jättämisen ja vahvistaa nyt lisäksi heinäkuun, marraskuun ja joulukuun kantaverkkomaksujen perimättä jättämisen. Tämä alentaa kantaverkkoasiakkaiden maksuja yhteensä noin 300 miljoonalla eurolla.
Fingrid uses congestion income to benefit customers and waives grid service fees25.5.2023 14:19:05 EEST | Press release
Fingrid is confirming its earlier plans to use the record-high congestion income from 2022 to benefit its customers and waive grid service fees for six months in 2023. In 2022, grid service fees were waived for four months. For 2023, Fingrid has announced that it will waive grid service fees for January, February and June and now confirms that it will waive grid service fees for July, November and December. This will reduce grid customers’ fees by altogether some EUR 300 million.
Fingrid käyttää pullonkaulatuottoja asiakkaiden hyväksi ja jättää perimättä kantaverkkomaksuja25.5.2023 14:18:34 EEST | Tiedote
Fingrid vahvistaa aiemmin ilmoittamansa suunnitelman käyttää vuoden 2022 ennätyskorkeita pullonkaulatuottoja asiakkaidensa hyväksi ja jättää perimättä kantaverkkomaksuja kuudelta kuukaudelta vuoden 2023 aikana. Vuonna 2022 kantaverkkomaksut jätettiin perimättä neljältä kuukaudelta. Vuoden 2023 osalta Fingrid on ilmoittanut tammikuun, helmikuun ja kesäkuun kantaverkkomaksujen perimättä jättämisen ja vahvistaa nyt lisäksi heinäkuun, marraskuun ja joulukuun kantaverkkomaksujen perimättä jättämisen. Tämä alentaa kantaverkkoasiakkaiden maksuja yhteensä noin 300 miljoonalla eurolla.
Sähkömarkkinoilla siirryttiin Suomessa 15 minuutin taseselvitysjaksoon24.5.2023 09:04:38 EEST | Tiedote
Suomessa siirryttiin 15 minuutin taseselvitysjaksoon maanantaina 22.5. klo 01.00. Käyttöönotto onnistui suunnitellusti ja nyt sekä taseselvitysyhtiö eSettin että vähittäismarkkinoiden tiedonvaihtopalveluja tarjoavan Datahubin järjestelmät toimivat vartin aikajaksoissa. Varttitaseen käyttöönotto on ensimmäinen askel kohti 15 minuutin kaupankäyntiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme