Aalto-yliopisto

Twitter-konferenssi tavoittaa puoli miljoonaa neurotieteestä kiinnostunutta

Jaa

Aalto-yliopiston tutkijat koordinoivat jo kolmatta Brain Twitter -konferenssia 14. maaliskuuta. Voit seurata kotisohvaltasi maailman johtavien tutkijoiden keskustelua uusimmista neurotieteen löydöksistä.

Twitter-konferenssi kokoaa yhteen aivokuvantamisen asiantuntijoita eri puolilta maailmaa. Kuva: Baran Aydogan.
Twitter-konferenssi kokoaa yhteen aivokuvantamisen asiantuntijoita eri puolilta maailmaa. Kuva: Baran Aydogan.

Tiedekonferenssien järjestäminen on kallista ja aikaa vievää, ja hiilijalanjälki on usein raskas. Vaihtoehtona matkustamiselle neurotieteilijät ovat jo kahtena aikaisempana vuonna järjestäneet Brain Twitter -konferenssin, johon voi osallistua seuraamalla @realBrainTC-käyttäjää Twitterissä. Tämänvuotinen konferenssi alkaa 14.3. klo 6.45 Suomen aikaa. Aikaisempina vuosina konferenssi on tavoittanut keskimäärin puoli miljoonaa Twitter-käyttäjää.

Brain Twitter -konferenssissa tutkijat esittelevät tutkimustuloksiaan twiittaamalla. Esityksiin voi sisältyä kuvia, tutkimustuloksia ja videoita, ja Twitter-yleisö voi esittää tutkijoille kysymyksiä ja osallistua keskusteluun. Esitykset valitaan vertaisarvioinnin perusteella. Yleisölle konferenssin seuraaminen ja keskusteluun osallistuminen on ilmaista.

”Tänä vuonna meillä on todella kiinnostavia pääpuhujia ja ennätysmäärä esityksiä. Esimerkiksi professori Alice Proverbion esitys käsittelee musiikin kuunteluun liittyvien tunne-elämyksien aivomekanismeja, ja tutkijatohtori Jay van Bavel kertoo sosiaalisesta neurotieteestä”, kertoo Aalto-yliopiston tutkija Sasa Kivisaari, joka on yksi tapahtuman järjestäjistä.

Tänä vuonna Brain Twitter -konferenssissa esiintyy 61 tutkijaa 12 eri aikavyöhykkeeltä. Tapahtuma alkaa torstaina 14.3. kello 6.45 Suomen aikaa ja kestää yhteensä 19 tuntia.

”Kansainvälinen yhteistyö ja vuorovaikutus ovat olennainen osa tieteentekoa. Twitter-konferenssin kasvava suosio osoittaa, että tutkijat ovat entistä tietoisempia hiilijalanjäljestään. Tiedeyhteisö tarvitsee uusia yhteistyömenetelmiä, jotka eivät vaadi lentämistä ympäri maailmaa”, selittää Tommi Himberg, yksi konferenssin perustajajäsenistä.

Australialainen tiedeorganisaatio Mostly Science esittää osan tämänvuotisesta Twitter-konferenssista suorana lähetyksenä Facebookissa. Tapahtuma sijoittuu aivotutkimusta tukevan Dana-säätiön aivoviikolle ja sen järjestävät Aalto-yliopiston tutkijat yhteistyössä ranskalaisen Lillen yliopiston ja yhdysvaltalaisen Harvardin yliopiston tutkijoiden kanssa.

Seuraa konferenssia Twitterissä: #brainTC, @realbrainTC. Konferenssin ohjelma löytyy täältä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tommi Himberg, @tijh
Tutkijatohtori
Aalto-yliopiston neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos
tommi.himberg@aalto.fi
puh. 050 313 9439

Sasa Kivisaari, @SasaKivisaari
Tutkijatohtori
Aalto-yliopiston neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos
sasa.kivisaari@aalto.fi
puh. 050 432 2828

Kuvat

Twitter-konferenssi kokoaa yhteen aivokuvantamisen asiantuntijoita eri puolilta maailmaa. Kuva: Baran Aydogan.
Twitter-konferenssi kokoaa yhteen aivokuvantamisen asiantuntijoita eri puolilta maailmaa. Kuva: Baran Aydogan.
Lataa
Kuva: Brain Twitter Conference.
Kuva: Brain Twitter Conference.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopisto
PL 18000
00076 AALTO

09 47001, viestinta@aalto.fihttp://aalto.fi

Aalto-yliopisto. Kohti parempaa maailmaa. Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Tunnistamme ja ratkaisemme yhteiskunnan suuria haasteita ja rakennamme innovatiivista tulevaisuutta. Yliopistossa on kuusi korkeakoulua, 12 000 opiskelijaa ja 400 professoria. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme