TYL Sulkavuori ei hyväksy työehtosopimusten vastaista toimintaa
Rakennusliitto on tuonut julkisuuteen epäilyjä, joiden mukaan Sulkavuoren keskuspuhdistamon rakennusteknisten töiden urakassa alihankkijoiden kumppaneina toimineiden yritysten palkanmaksussa olisi epäselvyyksiä.
Rakennusliitto on käynyt tarkastamassa kyseisen työmaan, jossa Kreate Oy:n ja Aki Hyrkkönen Oy:n muodostama työyhteenliittymä TYL Sulkavuori toimii pääurakoitsijana. Tarkastuksen jälkeen Rakennusliitto on pyytänyt asianosaisilta alihankkijoilta lisäselvityksiä niitä vaativissa kysymyksissä.
– Rakennusliiton pyytämä selvitystyö on vielä kesken, joten haluamme antaa asiaan liittyville yrityksille työrauhan asian selvittämiseksi. Ryhdymme mahdollisiin toimenpiteisiin selvityksen tulosten perusteella. Jokaisella on oikeus asianmukaiseen korvaukseen tehdystä työstä. Pääurakoitsijana meille on tärkeää toimia suoraselkäisesti ja puuttua mahdollisiin epäkohtiin nopeasti, toteaa TYL Sulkavuoren projektipäällikkö Jussi Kiuru.
TYL Sulkavuori eikä työyhteenliittymän kumpikaan osapuoli hyväksy lainsäädännön tai työehtosopimusten vastaista toimintaa.
TYL Sulkavuori on noudattanut lakeja, säädöksiä ja työehtosopimuksia, eikä sen laatimissa sopimuksissa tai toiminnassa ole löytynyt huomautettavaa. TYL Sulkavuori on omalla toiminnallaan edistänyt pyydettyjen selvitysten tekemistä ja edellyttää alihankkijoiltaan nopeaa reagointia asian selvittämiseksi.
TYL Sulkavuori ja sen muodostavat yhtiöt sekä tilaaja Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo eivät kommentoi aihetta enempää ennen kuin selvitys on valmistunut.
Tietoja julkaisijasta
Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli noin 238 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 400 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj
Kreate voitti yli 10 miljoonaan euron rataurakan mittavasta Helsinki–Riihimäki-hankkeesta4.5.2023 14:55:48 EEST | Tiedote
Kreaten panostukset ratarakentamisen vahvistamiseen alkavat näkyä voitettujen hankkeiden koon kasvamisena ja monipuolisuutena. Väyläviraston kanssa torstaina 4.5. allekirjoitettu sopimus Helsinki–Riihimäki-hankkeen Kytömaa–Ainola-välisestä rakennusurakasta vahvistaa Kreaten tilauskantaa reilulla 10 miljoonalla eurolla. Joulukuussa 2024 valmistuva rataurakka on osa mittavaa Helsinki–Riihimäki-hanketta, jossa parannetaan pääradan toimintavarmuutta, mahdollistetaan henkilöliikenteen lisääminen sekä edistetään tavaraliikenteen kilpailukykyä.
Kreatelle merkittävä väyläurakka Oulusta – rakentaminen vaatii monipuolista osaamista27.4.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Kreate on allekirjoittanut sopimuksen Mt 8155 Poikkimaantien parantaminen -hankkeesta Väyläviraston kanssa. Poikkimaantie on Oulun sataman vilkkaasti liikennöity pääväylä, jolla raskaan liikenteen määrän arvioidaan kasvavan sataman kehittymisen ja paperiteollisuuden tuotantosuunnan muutoksen myötä. Kreate yhdistää väylä-, silta- ja rataosaamisensa monipuolisessa hankkeessa, johon kuuluu muun muassa 4,5 kilometriä väylien parannusta sekä 10 uutta ja 5 korjattavaa siltaa. Lähes 30 miljoonan euron urakkakokonaisuus valmistuu lokakuun 2025 loppuun mennessä.
Kreaten siltaurakka Kirkkonummella etenee massiivisia tukiseiniä ja -muureja hyödyntäen – kannen rakentaminen Helsinki–Turku-radan yli käynnistyy huhtikuussa29.3.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Kreate uusii Kirkkonummen kunnan historian suurimmassa siltahankkeessa Kirkkonummentien ylikulkusillan, joka ylittää Helsinki–Turku-radan ja kaksi katua. Ennakoitua kivisemmät pohjaolosuhteet sekä maaston suuret korkeuserot ovat vaatineet rakentajilta useita kookkaita tukiseinä- ja tukimuuriratkaisuja. Sillan kannen rakentaminen vilkkaan junaradan yläpuolella alkaa huhtikuussa.
Kreate rakentaa ympäristöturvallisuutta lisäävän rantamuurin Nesteen Kilpilahden satamaan24.3.2023 10:31:12 EET | Tiedote
Kreate aloittaa rakennustyöt Nesteen Kilpilahden satamassa Porvoossa. Mittavaan urakkaan kuuluu kolmella eri tekniikalla rakennettava 520 metrin mittainen rantamuuri, bentoniittimattorakennetta, yleisvalaistuksen rakentamista sekä hule- ja sadevesien keruujärjestelmän rakentamista. Yhtenä rakennushankkeen tavoitteena on kohteen ympäristöturvallisuuden parantaminen.
Neuvottelut Sulkavuoren keskuspuhdistamolla kevytyrittäjinä työskennelleiden ukrainalaisten siirtymisestä työsuhteeseen etenivät3.2.2023 13:12:08 EET | Tiedote
Kreate tiedotti torstaina 2.2. TYL Sulkavuoren tehneen päätöksen kevytyrittäjyyden lopettamisesta Sulkavuoren keskuspuhdistamon hankkeella sekä alihankintayrityksen halukkuudesta palkata kaikki noin 20 kevytyrittäjää työsuhteeseen. Asiaa on käyty läpi perjantaina yhdessä ukrainalaisten kanssa, päätös asiaan saataneen alkuviikosta. Taustalla on Rakennusliiton julkisuuteen nostamat epäilyt, joiden pohjalta Kreate on käynnistänyt laajamittaisen selvitystyön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme