Ammattiliitto Pro

Työehtosopimuksesta neuvottelutulos autoalan toimihenkilöille

Jaa

Ammattiliitto Pro ja työnantajajärjestö Autoalan keskusliitto ovat tänään saavuttaneet neuvottelutuloksen autoalan toimihenkilöiden uudesta työehtosopimuksesta. Neuvottelutulos on rakenteeltaan 2+1 vuotta. Toimihenkilöiden palkkoja korotetaan 1,6 prosentin yleiskorotuksella vuosina 2018 ja 2019. Kolmannen vuoden palkat sovitaan erikseen keväällä 2019.

Ammattiliitto Pro ja työnantajajärjestö Autoalan keskusliitto saavuttivat tänään perjantaina 3. marraskuuta 2017 neuvottelutuloksen alan toimihenkilöiden työehtosopimuksesta. Neuvottelutulos on rakenteeltaan 2+1 vuotta. Palkkoja korotetaan kahden ensimmäisen sopimusvuoden aikana yhteensä 3,2 prosentin yleiskorotuksella. Kolmannen vuoden palkat sovitaan erikseen keväällä 2019.

Ensimmäisenä vuonna palkkoja korotetaan 1,6 suuruisella yleiskorotuksella. Samoin myös toisena vuonna yleiskorotuksen suuruus on 1,6 prosenttia. Samalla tavalla korotetaan myös työehtosopimuksen ohjelukuja. Työehtosopimuksen ilta- ja yövuorolisiä korotetaan vuoden 2018 alussa 3,2 prosentilla.

Työehtosopimus määrittelee noin 4000 autoalan palveluksessa työskentelevän asiantuntijan ja esimiehen työehdot.

- Neuvottelutuloksessa sovituilla yleiskorotuksilla turvataan autoalan toimihenkilöiden ostovoimaa tulevalle sopimuskaudelle, kommentoi neuvottelutulosta sopimusalavastaava Jukka Hämäläinen Prosta.

Neuvottelukunta käsitteli tuloksen ja esittää Ammattiliitto Pron hallitukselle sen hyväksymistä. Työehtosopimuksen yksityiskohtaisesta sisällöstä tiedotetaan sen jälkeen, kun molempien sopijaosapuolten hallinnot ovat hyväksyneet ratkaisun.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jukka Hämäläinen
Sopimusalavastaava
jukka.hamalainen@proliitto.fi
050 383 2958

Tietoja julkaisijasta

Ammattiliitto Pro
Ammattiliitto Pro
Selkämerenkuja 1A
00180 HELSINKI

09 172 731http://www.proliitto.fi

Pro yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista

Ammattiliitto Pron jäseniä ovat yksityisen sektorin koulutetut esimiehet ja asiantuntijat, alaan katsomatta.

Pro on suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva ja vastuullinen vaikuttaja.

Pron perustehtävä on parantaa yksityisen sektorin jäsenten ja alalle kouluttautuvien, toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia.

Ammattiliitto Pro on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n suurin yksityisalojen jäsenliitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Pro

Kemian työehdoista neuvottelutulos toimihenkilöille7.11.2017 13:38Tiedote

Ammattiliitto Pro ja Kemianteollisuus ry saavuttivat tänään neuvottelutuloksen alan toimihenkilöiden työehtosopimuksesta. Neuvottelutulos on rakenteeltaan 2+1 vuotta. Sopimus pitää sisällään paikallisesti sopimalla toteutettavat 1,6 prosentin palkankorotukset sekä vuosille 2018 että 2019. Mikäli paikallista ratkaisua ei synny, palkkoja korotetaan kahden ensimmäisen sopimusvuoden aikana yhteensä 3,2 prosenttia liittojen sopimalla tavalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme