Työeläkevakuuttajat Tela

Työeläkealan it-kulut jatkoivat laskusuunnassa

Jaa
Suomalaisten työeläkevakuuttajien tietojärjestelmäkulut olivat vuonna 2021 yhteensä noin 223* miljoonaa euroa. Vuoteen 2020 verrattuna kulut laskivat kaikkiaan noin 15* miljoonalla eurolla eli vajaalla seitsemällä prosentilla. Tiedot käyvät ilmi Työeläkevakuuttajat Telan kokoamasta selvityksestä, joka tehtiin jo kymmenettä kertaa.

- It-kulut jatkoivat laskusuunnassa nyt toista vuotta peräkkäin. Työeläkevakuuttajat ovat onnistuneet yleisesti ottaen painamaan tietojärjestelmäkulujen kustannustasoa alaspäin, toteaa Telan kehityspäällikkö Mikael Kulikoff.

Selvityksen mukaan suurin osa (64,5 %) alan it-kustannuksista aiheutui tietojärjestelmien ylläpidosta ja tuotannon hoidosta. Noin kolmannes (32,5 %) kuluista kohdistui kehitysinvestointeihin ja vain pieni osa (3,0 %) lakimuutosten aiheuttamiin muutostarpeisiin.

- Euromääräisesti kustannukset alenivat erityisesti lakimuutoksista aiheutuneissa muutostöissä. Aikaisempina vuosina tulorekisterin käyttöönotto on aiheuttanut merkittäviä kustannuksia. Viime vuonna tulorekisteristä ei enää juurikaan aiheutunut muutostarpeita alamme it-järjestelmille, Kulikoff mainitsee. 

Infra sekä vakuutus- ja korvaustoiminta kolme suurinta menoerää

Jos it-kulujen jakautumista tarkastellaan liiketoimintajaottelun mukaan, on kolmen kärki melko tasaväkistä.

Kuluista 28,8 prosenttia aiheutui infrastruktuurista eli laitteista, tietoliikenteestä ja käyttöpalveluista. Vakuutustoiminnan osuus kuluista oli 26,8* prosenttia, sisältäen muun muassa työsuhdetietojen keräämisen ja rekisteröinnin sekä vakuutusmaksujen laskennan. Lähes yhtä suuri osuus, 25,9* prosenttia, aiheutui korvaustoiminnasta eli eläkehakemusten käsittelystä, päätösten tekemisestä, eläkkeiden maksatuksesta ja neuvonnasta.

Sijoitustoiminnasta aiheutuvien it-kustannusten osuus oli 10,0 prosenttia ja hallinnon sekä muun toiminnan osuus 8,5 prosenttia.

Tietojärjestelmät keskeisessä roolissa

Tietojärjestelmillä on keskeinen rooli kaikessa työeläkevakuuttajien toiminnassa. Järjestelmässä on tiedot kaikkien Suomessa töitä tekevien nykyisistä ja entisistä työsuhteista, ansaituista palkoista sekä kertyneistä ja myönnetyistä työeläkkeistä. Tarjolla ei ole valmisohjelmistoa, vaan järjestelmät ovat alan tarpeisiin räätälöityjä.

Vuosittain käsiteltävien tietojen määrä on myös mittava: vuonna 2021 työeläkevakuutettuja työntekijöitä ja yrittäjiä oli noin 2,6 miljoonaa ja työeläkkeensaajia reilut 1,5 miljoonaa.

Työeläkevakuuttajien it-kuluja on seurattu järjestelmällisesti jo vuodesta 2012 alkaen. Yhteinen tiedonkeruu mahdollistaa kattavan ja järjestelmällisen seurannan alan it-kulujen kehittymisestä. Telan kokoamaan selvitykseen on kerätty tiedot kaikilta lakisääteistä työeläketurvaa hoitavilta yksityisten ja julkisten alojen työeläkevakuuttajilta sekä Eläketurvakeskukselta. Selvityksen kattavuuden arvioidaan olevan noin 99 prosenttia alan it-kustannuksista.

Selvityksen luvut kootusti

  • Tietojärjestelmien kokonaiskustannukset koko työeläkealalla vuonna 2021 olivat yhteensä noin 223* miljoonaa euroa.
  • Kokonaiskustannuksista noin 200 miljoonaa euroa rahoitettiin vuosittain kerättävillä työeläkemaksuilla. Loppuosa (23* milj. €) oli sijoitustoimintaan liittyviä it-kuluja, jotka rahoitetaan sijoitustoiminnan tuotoilla.
  • Kuluista 64,5 prosenttia kohdistui ylläpitoon ja tuotantoon, 32,5 prosenttia kehitysinvestointeihin ja 3,0 prosenttia lakimuutoksista aiheutuneisiin muutostöihin.

Liiketoimintajaottelun mukaan kulut jakautuivat seuraavasti:

  • 26,8* prosenttia vakuutustoimintaan (vakuutusten hoito ja vakuutettujen tietoihin työsuhteen aikana liittyvät it-prosessit)
  • 25,9* prosenttia korvaustoimintaan (eläkkeensaajiin liittyvät it-prosessit kuten eläkehakemusten käsittely, päätöksenteko, eläkkeiden maksaminen ja neuvonta)
  • 10,0 prosenttia sijoitustoimintaan
  • 28,8 prosenttia infrastruktuuriin (laitteet, tietoliikenne ja käyttöpalvelut)
  • 8,5 prosenttia hallintoon ja muuhun.

***

* Tiedotteen lukuja on päivitetty 23.8.2023. Vuotta 2022 koskevien lukujen tarkistusten yhteydessä myös vuoden 2021 lukuihin tuli pieniä korjauksia. Korjatut luvut on päivitetty tekstiin mutta ei liitteeseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työeläkevakuuttajat Tela
Salomonkatu 17 B
00100 Helsinki

https://www.tela.fi/

Työeläkevakuuttajat Tela on kaikkien Suomessa toimivien työeläkevakuuttajien edunvalvontajärjestö. Telan jäseninä ovat kaikki lakisääteistä työeläketurvaa hoitavat työeläkevakuuttajat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkevakuuttajat Tela

Salaisuuksien jäljillä -sarja: Juho Saari ja eläkeuudistus – entä jos sukupolvi erottaa enemmän kuin yhdistää?20.3.2024 09:37:29 EET | Uutinen

Työeläkevakuuttajat Telan Salaisuuksien jäljillä -videosarjan uusi jakso pureutuu sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen, jonka nimissä on perusteltu tekeillä olevaa eläkeuudistusta. Mutta mitä sillä oikein tarkoitetaan, kun sukupolvien sisällä erot ovat jopa merkittävämmät kuin niiden välillä? Eri sukupolvien yhteiskunnalle maksamien maksujen ja siitä saatujen kokonaishyötyjen vertailu ei ole yksinkertaista, sanoo sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari Telan Janne Pelkosen haastattelussa.

Noin 83 prosenttia 56 000 yrittäjästä sai YEL-maksuunsa korotuksen lakiuudistuksen jälkeen10.1.2024 06:55:00 EET | Tiedote

Yrittäjien YEL-työtulotarkistukset vuodelta 2023 ovat valmistuneet. Työeläkevakuuttajien oli määrä tarkistaa viime vuoden aikana niiden yrittäjien työtulot, joilla työtulo oli alle 15 000 euroa. Tarkistamiset koskivat lopulta lähes 56 000 yrittäjää. Heistä noin 83 prosentilla työtulo nousi. Tiedot käyvät ilmi Työeläkevakuuttajat Telan joulukuussa keräämistä luvuista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye