Työeläkevakuuttajat Tela

Työeläkealan it-kulut pysyivät lähes ennallaan

Jaa
Suomalaisten työeläkevakuuttajien tietotekniikkaan ja -järjestelmiin kohdistuvat kulut olivat viime vuonna yhteensä noin 223 miljoonaa euroa. Vuoteen 2016 verrattuna it-kulut nousivat 1,2 prosenttia (2,6 miljoonaa euroa).

Tiedot käyvät ilmi Työeläkevakuuttajat Telan kokoamasta selvityksestä, joka tehtiin nyt kuudetta kertaa. Koko työeläkealan yhteinen tiedonkeruu mahdollistaa kattavan ja järjestelmällisen seurannan alan it-kuluista sekä niiden kehittymisestä.

- Kustannukset ovat laskeneet monta vuotta, ja nyt lasku taittui. Hienoiselle kulujen nousulle ei voi osoittaa yhtä selkeää syytä vaan se on usean asian summa. Kun katsotaan kokonaisuutta, niin it-kulut ovat olleet laskussa jo vuosia, kertoo Telan kehityspäällikkö Mikael Kulikoff.

Vuonna 2017 alan it-kustannuksista valtaosa (68,0 %) aiheutui tietojärjestelmien ylläpidosta ja tuotannon hoidosta. Reilu neljännes (26,5 %) kuluista puolestaan kohdistui kehitysinvestointeihin. Lakimuutoksista aiheutuvat pakolliset muutostarpeet muodostivat 5,6 % kaikista it-kuluista.

Isoista lakimuutoksista aiheutuu kuluja pitkälle ajalle

- Eläkeuudistus tuli voimaan vuonna 2017, ja siihen valmistauduttiin useampi vuosi. Eläkeuudistuksesta aiheutui yhä kuluja viime vuonna. Seuraava lakimuutoksesta aiheutuva iso tietojärjestelmähanke on tulorekisterin käyttöönotto vuonna 2019, sanoo Kulikoff.

Tulorekisterin ohella digitalisaatio asettaa työeläkealan palveluille uusia vaatimuksia, ja uudentyyppisten sähköisten palveluiden kehitys vaatii investointeja.

Työeläkealan it-kuluihin vaikuttaa järjestelmissä käsiteltävä suuri tietomäärä: järjestelmissä on tiedot kaikkien Suomessa töitä tekevien nykyisistä ja entisistä työsuhteista, ansaituista palkoista ja eläkkeistä. Vuoden 2017 lopussa työeläkevakuutettuja oli noin 2,6 miljoonaa jatyöeläkkeensaajia noin 1,5 miljoonaa. Vuoden 2017 aikana tehtiin yhteensä 157 000 eläkepäätöstä.

Selvitykseen on kerätty tiedot kaikilta Telan jäseniltä eli lakisääteistä työeläketurvaa hoitavilta yksityisten ja julkisten alojen työeläkevakuuttajilta sekä Eläketurvakeskukselta. Selvitys kattaa lähes kaikki it-kustannukset.

Lisätietoja: Kehityspäällikkö Mikael Kulikoff, puh. 040 722 1270

Selvityksen luvut pähkinänkuoressa:

  • It-kulujen jakautuminen toiminnoittain vuonna 2017:
  • It-kuluista kohdistui vuonna 2017 ylläpitoon ja tuotantoon 68,0 %, kehitysinvestointeihin 26,5 % ja lakimuutoksista aiheutuneisiin muutostarpeisiin 5,6 %.
  • It-kustannusten osuus oli 35,7 % kaikista työeläkevakuuttajien toimintakuluista vuonna 2017 (sisältää myös sijoitustoiminnan kulut).
  • Kokonaiskuluista noin 204,5 miljoonaa euroa rahoitettiin vuosittain kerättävillä työeläkemaksuilla. Loput 18,2 miljoonaa oli sijoitustoimintaan liittyviä it-kuluja, jotka rahoitetaan sijoitustoiminnan tuotoilla.
  • Tietotekniikan kokonaiskustannukset koko työeläkealalla olivat 222,7 miljoonaa euroa vuonna 2017.
    •        infrastruktuuri 28,7 % (laitteet, tietoliikenne ja käyttöpalvelut)
    •        vakuutustoiminta 24,5 % (vakuutusten hoito ja vakuutettujen tietoihin työsuhteen aikana liittyvät it-prosessit)
    •        korvaustoiminta 31,0 % (eläkkeensaajiin liittyvät it-prosessit, kuten eläkehakemusten käsittely, päätöksenteko, eläkkeiden maksaminen ja neuvonta)
    •        sijoitustoiminta 8,1 %
    •        hallinto ja muut 7,7 %.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työeläkevakuuttajat Tela
Salomonkatu 17 B
00100 Helsinki

https://www.tela.fi/
 

Työeläkevakuuttajat TELA ry on kaikkien Suomessa toimivien työeläkevakuuttajien edunvalvontajärjestö. Telan jäseninä ovat kaikki lakisääteistä työeläketurvaa hoitavat työeläkevakuuttajat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkevakuuttajat Tela

Matkalla eläkeuudistukseen18.4.2024 07:08:00 EEST | Blogi

Pääministeri Petteri Orpon hallitus ei puuttunut kehysriihessä työeläkejärjestelmän rakenteisiin, kuten esimerkiksi jäädyttänyt työeläkeindeksiä tai nostanut eläkeikää. Tämä oli hyvä uutinen, sillä kauempana eläketurvan horisontissa siintää haasteita, joiden ratkaisut vaativat pitkäjänteistä kehittämistä. Mikäli järjestelmän rakenteisiin olisi puututtu kehysriihessä, se olisi voinut häiritä käynnissä olevia neuvotteluja seuraavasta eläkeuudistuksesta.

Indeksileikkausten vaikutukset ovat monimutkaisemmat kuin miltä ne näyttävät10.4.2024 15:54:59 EEST | Artikkeli

Hallituksen kehysriihen alla vahvasti esiin nousseet työeläkkeiden indeksileikkaukset voivat uhata työeläkejärjestelmän pitkäaikaista ja harkittua kehittämistä. Ne saattavat näyttää sukupolvinäkökulmasta oikeudenmukaisilta, mutta todellisuudessa ne kohtelisivat eri ikäluokkia hyvin sattumanvaraisesti. Pitkällä aikavälillä leikkausten eläkkeeseen tuoma lovi voi olla merkittävästi suurempi kuin ensinäkemältä voisi kuvitella.

Kehysriihen indeksileikkausten sietämätön keveys9.4.2024 14:38:58 EEST | Blogi

Kehysriihen ympärillä vellovassa eläkekeskustelussa menevät sekaisin lyhyen aikavälin ja pitkän aikavälin uudistaminen. Hallitus on antanut työmarkkinaosapuolille tehtävän neuvotella pitkäjänteisestä eläkeuudistuksesta, jota ei kannattaisi nyt häiritä. Indeksileikkauksia pidetään usein helppoina ja nopeina keinoina julkisen talouden tasapainottamiseen, vaikka tämä ei ole ongelmatonta. Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kysymystä ei myöskään voi typistää pelkästään eläkkeiden indeksileikkauksiin.

Salaisuuksien jäljillä -sarja: Juho Saari ja eläkeuudistus – entä jos sukupolvi erottaa enemmän kuin yhdistää?20.3.2024 09:37:29 EET | Uutinen

Työeläkevakuuttajat Telan Salaisuuksien jäljillä -videosarjan uusi jakso pureutuu sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen, jonka nimissä on perusteltu tekeillä olevaa eläkeuudistusta. Mutta mitä sillä oikein tarkoitetaan, kun sukupolvien sisällä erot ovat jopa merkittävämmät kuin niiden välillä? Eri sukupolvien yhteiskunnalle maksamien maksujen ja siitä saatujen kokonaishyötyjen vertailu ei ole yksinkertaista, sanoo sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari Telan Janne Pelkosen haastattelussa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye