Eläketurvakeskus (ETK)

Työeläkevakuutettu keskipalkka reilut 2 800 euroa

Jaa
Suurimmat ansiot ovat yksityisellä sektorilla työskentelevillä nelikymppisillä miehillä, keskimäärin 4 000 euroa kuukaudessa. Pienimmät ansiot ovat työuraansa aloittelevilla naisilla. Miesten ansiot ovat keskimäärin 800 euroa naisia suurempia.

Vuonna 2016 palkansaajien työeläkevakuutettu ansio oli keskimäärin 2 860 euroa kuukaudessa. Mediaani oli 2 610 euroa, käy ilmi Eläketurvakeskuksen uusista tilastoista.

Suurimmat tulot ovat nelikymppisillä. Eniten ansaitsivat yksityisellä sektorilla työskentelevät nelikymppiset miehet, noin 4 000 euroa. Yli 4 000 euroa kuukaudessa ansaitsi hieman alle viidennes työeläkevakuutetuista.

Vähiten ansaitsevat työuraansa aloittelevat, 20–30-vuotiaat naiset. Heidän keskimääräinen ansionsa oli reilut 1 500 euroa kuukaudessa.

Miesten työeläkevakuutettu keskiansio (3 260 €) oli 800 euroa eli neljänneksen suurempi kuin naisten (2 470€). Tuloero on selvä kaikissa tuloluokissa eli desiileissä ja kasvaa mitä suuremmat ansiot ovat.

– Naisten korkeimpaan tulokymmenykseen pääsee, jos kuukausiansiot ovat vähintään 4 200 euroa. Miehillä vastaava raja on noin 5 600 euroa, kertoo kehityspäällikkö Jari Kannisto Eläketurvakeskuksesta.

Yksityisellä sektorilla työskentelevät ansaitsevat keskimäärin kaksisataa euroa julkisen sektorin työntekijöitä enemmän.

Eläketurvakeskuksen tilastot perustuvat työeläkevakuuttamisen alaisiin ansiotuloihin. Käytännössä ne kattavat kaikki Suomessa ansaitut ansiotulot, myös tulospalkkiot, luontoisedut ja lomakorvaukset. Tilastokeskuksen Palkkarakennetilasto kuvaa kokoaikatyötä tekevien kokonaisansioita, jotka olivat viime vuonna keskimäärin 3 370 euroa kuukaudessa. Mediaani oli 3 000 euroa.

Noin 30 prosenttia työskentelee julkisella sektorilla

Työeläkejärjestelmässä oli 3,2 miljoonaa vakuutettua työntekijää tai yrittäjää vuoden 2016 lopussa. Heistä runsas 2,3 miljoonaa oli töissä. Naisia ja miehiä oli lähes yhtä paljon.

Yksityisellä sektorilla työskenteli runsas 1,7 miljoonaa ja julkisella sektorilla 670 000. Julkisen sektorin osuus työssä käyvistä oli siis vajaa 30 prosenttia.

Yksityisellä sektorilla työskentelevät olivat selkeästi nuorempia kuin kunnan, valtion ja kirkon palveluksessa työskennelleet. Yksityisellä sektorilla alle 40-vuotiaita oli lähes puolet ja julkisella sektorilla noin kolmannes.

Työeläkettä karttuu myös eräiltä palkattomilta ajoilta kuten työttömyys-, lapsenhoito-, sairaus- ja opiskeluajoilta.  Vuosittain näitä etuuksia rekisteröidään noin miljoonalle henkilölle.

Tiedotteen ansiotulot ovat palkansaajia koskevia bruttosummia, ja niihin sisältyy työntekijän eläkemaksu.

Lisätietoja:
Tilastopäällikkö Tiina Palotie-Heino puh. 029 411 2147, tiina.palotie-heino(at)etk.fi
Kehityspäällikkö Jari Kannisto, puh. 029 411 2232, jari.kannisto(at)etk.fi

Avainsanat

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Eläketurvakeskus (ETK)
Eläketurvakeskus (ETK)
Tukkutorinkuja 5
00065 ELÄKETURVAKESKUS

029 411 20http://www.etk.fi

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Eläketurvakeskus (ETK)

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye