Työeläkeyhtiö Elo

Työeläkeyhtiö Elon muutosneuvottelut johtavat 44 tehtävän lakkaamiseen

Jaa

Työeläkeyhtiö Elon 15.8. käynnistyneet muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Muutosneuvotteluilla tavoiteltiin organisaation selkeyttämistä ja tehostamista. Neuvotteluiden tavoitteena oli vastata Elon toimintaympäristön ja asiakkaiden käyttäytymisen muutokseen.

Muutosneuvotteluiden perusteella tehdään muutoksia organisaation rakenteeseen, työtehtäviin ja toimenkuviin ja 44 tehtävää lakkautetaan. Lisäksi merkittävä osa toimenkuvista tulee muuttumaan.

Osalle irtisanottavista voidaan tarjota uusia tehtäviä yhtiössä. Henkilöstövähennykset jakautuvat eri yksiköihin. Neuvottelujen alkaessa Elo arvioi vähennystarpeeksi enintään 50 henkeä.

– Irtisanomiset ovat meille raskas paikka. Tuemme parhaamme mukaan irtisanottavien uudelleentyöllistymistä ja olemme heidän tukenaan, sanoo Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson.

Pettersson kertoo neuvottelujen sujuneen poikkeuksellisen avoimessa ja rakentavassa ilmapiirissä.

– Katsomme tämän prosessin päätteeksi vahvasti tulevaisuuteen. Varmistamme tehdyillä toimilla sen, että vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin ja toimintaympäristön muutokseen, toteaa Pettersson.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Carl Pettersson, Elon toimitusjohtaja (haastattelupyynnöt viestinnän suunnittelupäällikkö Sara Salomaa p. 044 5505450)

Tietoja julkaisijasta

Työeläkeyhtiö Elo
Työeläkeyhtiö Elo
Revontulentie 7
02100 ESPOO

020 703 50http://www.elo.fi

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Elos resultat 2023: placeringsintäkterna uppgick till 6 procent och kostnadseffektiviteten var utmärkt16.2.2024 08:40:39 EET | Tiedote

Placeringarnas marknadsvärde översteg 30 miljarder euro. Nettointäkterna av placeringsverksamheten var 6,0 (-3,7) procent, avkastningen för det fjärde kvartalet var 3,3 (1,3) procent. Solvensnivån var 121,3 (121,4) procent och solvensställningen var oförändrad (1,5). Premieinkomsten uppgick till 4,4 (4,3) miljarder euro. Pensioner och andra ersättningar utbetalades till ett något större belopp på 4,5 (4,1) miljarder euro. Kostnadseffektiviteten förbättrades ytterligare och de driftskostnader som täcks med omkostnadsdelen var på rekordlåg nivå på 74,2 (81,6) miljoner euro. Siffrorna är oreviderade och jämförelsesiffrorna inom parentes är siffror per 31.12.2022.

Elon tulos 2023: Sijoitustoiminnan tuotto nousi 6 prosenttiin ja kustannustehokkuus ennätyksellistä16.2.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Sijoitusten markkina-arvo ylitti 30 miljardia euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotto oli 6,0 (-3,7) prosenttia, neljännen kvartaalin tuotto oli 3,3 (1,3) prosenttia. Vakavaraisuusaste oli 121,3 (121,4) prosenttia ja vakavaraisuusasema säilyi samalla tasolla (1,5). Vakuutusmaksutulo oli 4,4 (4,3) miljardia euroa. Eläkkeitä ja muita korvauksia maksettiin hieman enemmän 4,5 (4,1) miljardilla eurolla. Kustannustehokkuus parani edelleen ja hoitokustannusosalla kustannettavat liikekulut olivat ennätyksellisen alhaisella tasolla 74,2 (81,6) miljoonaa euroa. Luvut ovat tilintarkastamattomia ja suluissa olevat vertailuluvut ovat 31.12.2022 lukuja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye