Työeläkeyhtiö Elo

Työeläkeyhtiö Elon sijoitusten hiilijalanjälki laski reippaasti

Jaa
Elon noteerattujen osakesijoitusten hiilijalanjälki laski 25 % vuonna 2017. Osakesijoitusten hiili-intensiteetti oli 15 % alle vertailuindeksin. Suorien osake- ja yrityslainasijoitusten yhtiöistä jo kolmannes tuottaa kestävän kehityksen ratkaisuja.

– Onnistuimme vuonna 2017 vähentämään hiiliriskiä kaikissa omaisuusluokissa ja samanaikaisesti saavutimme Elon historian parhaan sijoitustuoton, kertoo Elon arvopaperijohtaja Jonna Ryhänen.

Elon tavoitteena on varmistaa, että sijoitustuotot ovat kestävällä pohjalla eläkevarojen turvaamiseksi ja sijoituksissa huomioidaan myös haasteet, joita ilmastonmuutos aiheuttaa rahoitusmarkkinoille ja sijoituskohteille.

Hiilijalanjälki kuvaa yritysten aiheuttamaa ilmastokuormaa eli sitä, kuinka paljon kasvihuonekaasuja yrityksen toiminnasta syntyy. Hiili-intensiteettiluku saadaan laskemalla hiilijalanjälki suhteessa yhtiön kokoon. Näin eri kokoisten yhtiöiden hiilijalanjälkeä voidaan vertailla keskenään.

– Vähensimme vuoden aikana sijoituksiamme hiili-intensiivisissä yhtiöissä. Osakesalkkumme hiili-intensiteetti laski kaikilla maantieteellisillä alueilla, mutta erityisesti kehittyvillä markkinoilla ja Yhdysvalloissa. Maailmanlaajuisesti hiilijalanjälkeä pienensi myös osakemarkkinoiden vahva nousu, joka vaikuttaa yrityskohtaisiin hiilijalanjälkilukemiin pienentävästi, kertoo Ryhänen.

– On muistettava, että hiilijalanjäljen lisäksi sijoituskohteiden arvioinnissa täytyy huomioida esimerkiksi yhtiön taseessa olevat fossiiliset polttoaineet, yhtiön liiketoiminnan riippuvuus fossiilisista polttoaineista ja yrityksen liiketoiminnan muutokset ja tavoitteet, Ryhänen jatkaa.

Positiivisten vaikutusten kautta ilmastonmuutosta vastaan

Vuonna 2017 Elon suorien osake- ja yrityslainasijoitusten yhtiöistä 34 % tuotti kestävän kehityksen ratkaisuja ympäristöön tai yhteiskuntaan. Vuonna 2016 vastaava luku oli osakesijoituksissa 24 % ja yrityslainasijoituksissa 22 %. Infra- ja reaalisijoituksissa positiivisen vaikutuksen ratkaisuja tuotti jo 44 % salkun sijoituskohteista. Vuoteen 2025 mennessä Elon tavoitteena on, että näiden omaisuusluokkien osalta yli puolet sijoituskohteista tuottaisi positiivisen vaikutuksen ratkaisuja.

– Esimerkiksi Elon metsäsijoitusten metsän vuotuisesta kasvusta tuleva positiivinen ympäristövaikutus eli hiilinielu kasvoi vuonna 2017 lähes 50 prosenttia edellisvuodesta ja metsien hiilinielu kompensoi noin 14 prosenttia kaikkien osakesijoitustemme hiilijalanjäljestä, kertoo Elon vastuullisen sijoittamisen päällikkö Kirsi Keskitalo.

Hiilijalanjälki pieneni kaikissa omaisuuslajeissa

Elon noteerattujen osakesijoitusten hiilijalanjälki vuonna 2017 laski edeltävään vuoteen verrattuna 25 %. Osakesijoitusten hiili-intensiteetti 230 oli 15 % pienempi kuin vertailuindeksillä. Hiili-intensiteetti oli kaikilla maantieteellisillä alueilla vertailuindeksiä pienempi. Hiili-intensiteetti pieneni 4 % vuodesta 2016. Elon yrityslainasalkun hiili-intensiteetti pieneni viime vuoteen verrattuna 15 %. Yrityslainasalkun hiilijalanjäljen laskennan kattavuutta lisättiin vuonna 2017 sisältämään suorien sijoitusten lisäksi myös rahastosijoitukset. Elon suorien kiinteistösijoitusten hiilijalanjälki pieneni 6 % edeltävästä vuodesta.

Hiilijalanjäljen laskenta kattaa jo lähes puolet Elon 23,1 miljardin euron sijoitusomaisuudesta. Laskenta kattaa kaikki listatut osakesijoitukset, myös passiiviset indeksisijoitukset. Yrityslainojen osalta laskenta kattoi vuonna 2017 myös yrityslainarahastot.

Lisätietoja:

Kirsi Keskitalo, vastuullisen sijoittamisen päällikkö puh. 020 703 5728 ja

Jonna Ryhänen, arvopaperijohtaja puh. 020 703 5707

Yhteyshenkilöt

Viestintäpäällikkö Hanna Saira
puh. 020 703 5671

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Työeläkeyhtiö Elo
Työeläkeyhtiö Elo
Revontulentie 7
02100 ESPOO

020 703 50http://www.elo.fi

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Elos resultat 2023: placeringsintäkterna uppgick till 6 procent och kostnadseffektiviteten var utmärkt16.2.2024 08:40:39 EET | Tiedote

Placeringarnas marknadsvärde översteg 30 miljarder euro. Nettointäkterna av placeringsverksamheten var 6,0 (-3,7) procent, avkastningen för det fjärde kvartalet var 3,3 (1,3) procent. Solvensnivån var 121,3 (121,4) procent och solvensställningen var oförändrad (1,5). Premieinkomsten uppgick till 4,4 (4,3) miljarder euro. Pensioner och andra ersättningar utbetalades till ett något större belopp på 4,5 (4,1) miljarder euro. Kostnadseffektiviteten förbättrades ytterligare och de driftskostnader som täcks med omkostnadsdelen var på rekordlåg nivå på 74,2 (81,6) miljoner euro. Siffrorna är oreviderade och jämförelsesiffrorna inom parentes är siffror per 31.12.2022.

Elon tulos 2023: Sijoitustoiminnan tuotto nousi 6 prosenttiin ja kustannustehokkuus ennätyksellistä16.2.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Sijoitusten markkina-arvo ylitti 30 miljardia euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotto oli 6,0 (-3,7) prosenttia, neljännen kvartaalin tuotto oli 3,3 (1,3) prosenttia. Vakavaraisuusaste oli 121,3 (121,4) prosenttia ja vakavaraisuusasema säilyi samalla tasolla (1,5). Vakuutusmaksutulo oli 4,4 (4,3) miljardia euroa. Eläkkeitä ja muita korvauksia maksettiin hieman enemmän 4,5 (4,1) miljardilla eurolla. Kustannustehokkuus parani edelleen ja hoitokustannusosalla kustannettavat liikekulut olivat ennätyksellisen alhaisella tasolla 74,2 (81,6) miljoonaa euroa. Luvut ovat tilintarkastamattomia ja suluissa olevat vertailuluvut ovat 31.12.2022 lukuja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye