Ilmarinen

Työelämä muuttuu - myös Ilmarisen Future Score -testi uudistui

Jaa
Ilmarisen Future Score -testi arvioi yksilön ja työnantajan valmiuksia kohdata tulevaisuuden työelämä. Työelämä kehittyy ja muuttuu kovaa vauhtia jopa yhdessä vuodessa, joten myös testi on uudistunut. Testi auttaa nyt entistä paremmin työyhteisöjä ja yksilöitä arvioimaan omaa uudistumiskykyään.

Ilmarisen Future Score -testi luo kuvan yksilön ja työnantajan muutoskyvystä ja valmiuksista suhteessa työelämän muuttuviin vaatimuksiin. Testi pohjautuu eri alojen asiantuntijoiden näkemykseen työelämän muutoksista. Työelämän muuttuessa työurat sirpaloituvat ja työn tekemisen tavat ovat murroksessa. Jopa itse työn käsitettä määritellään uudelleen. Vauhtia muutokselle antavat muun muassa digitalisaatio, globalisaatio, robotisaatio ja elinkeinorakenteen muutos. Tekoäly, koneoppiminen, Big Data ja muut iskusanat ovat jo osa elämäämme, ja hyödynnämme niitä joka päivä aivan huomaamattamme. Tulevaisuudesta tuli niin arkinen, ettemme edes huomaa olevamme jo osa sitä.

‒ Yhdessä vuodessa ehtii tapahtua paljon. Eri alojen asiantuntijoiden kanssa pidetyissä työpajoissa arvioimme muun muassa, että teknologia ei ole enää niin iso uhkakuva, paikallinen sopiminen kehittyy ja eläkkeellä tehdään myös töitä, mutta ei välttämättä enää omalla alalla. Pohdimme esimerkiksi, että onko samanhenkisten työntekijöiden muodostama ammatillinen heimo uusi siilo? Eli tehdäänkö tällaisissa heimoissa töitä omassa kuplassa. Muun muassa tällaiset pohdinnat ovat vaikuttaneet Future Score -testin taustalla olevaan tulevaisuusskenaarion päivitykseen vuodelle 2018, Ilmarisen työhyvinvointijohtaja Kati Huoponen sanoo.

Uudistuneessa testissä on edelleen mahdollista arvioida työnantajan ja yksilön työelämävalmiuksia. Lisäksi voit nyt luoda oman testin, jossa voit valitsemallasi joukolla arvioida joko organisaatiosi tulevaisuusvalmiutta tai tutkia työyhteisösi yksilöiden osaamisia ja valmiuksia. Tulokset saat omaan käyttöösi. Vuoden 2017 aikana testiä hyödynsivät jo tuhannet ihmiset sekä organisaatiot.

‒ Olen iloinen, että testiämme on hyödynnetty esimerkiksi osana kehityskeskusteluja. Mielestäni ihan jokaisen organisaation ja ihmisen kannattaisi pysähtyä pohtimaan tulevaisuutta. Nimittäin jos vielä luulet, että digitalisaatio ei muuta työtäsi tai vaikuta juuri sinun yrityksesi toimintaan, olet erehtynyt. Muutoksen ydin on teknologian tuoma muutos ihmisten vuorovaikutuksessa – siinä, miten toimimme yhdessä niin omissa työyhteisöissämme kuin globaaleissa, ajasta ja paikasta riippumattomissa verkostoissa.

Jatkuva oppiminen on avain uudistumiseen

Miltä uusi työelämä näyttää Future Scoren tulevaisuusskenaariossa? Uudessa työelämässä olemme yhä selkeämmin toistemme avustajia ja tukijoita. Työelämän murros ja digitalisaatio synnyttävät kokonaan uusia työrooleja, joissa usein korostuu oman osaamisen jakaminen. Työntekijän täytyy olla valmis päivittämään omaa osaamistaan ja työnantajien pitäisi tarjota työntekijöille mahdollisuudet oman osaamisen ylläpitoon.

‒ Jatkuva kyky uudistua on elinehto yritysten ja koko Suomen kilpailukyvylle. Osaamisen uudistaminen pitää kytkeä osaksi työpaikan arkea ja toiminnan kehittämistä. Keskeisiin työurataitoihin kuuluu kyky määritellä oma osaamisensa ja valita kuhunkin tilanteeseen parhaat keinot sen kehittämiseen, Kati Huoponen pohtii.

Teknologiataitojen lisäksi kyky hahmottaa monimutkaisia teknisiä ja sosiaalisia järjestelmiä on noussut keskeiseksi työelämän menestystekijäksi. Parhaimmillaan automatisaatio ja digitalisaatio siirtävät koneille juuri ne tehtävät, joita ihmisten ei kuuluisikaan tehdä, monipuolistavat työnkuvaa ja helpottavat yhteistä oppimista.

‒ Projektityö, erilaiset ansiotyömuodot, jakamis- ja vaihdantatalous arkipäiväistyvät. Vanhempien ja isovanhempien kertomukset elämänmittaisista työurista saman yrityksen palveluksessa ovat yhtä kaukaisia kuin vaarin sotamuistelot edelliselle sukupolvelle.

Työkaveria ei jätetä

Muutos tuo mukanaan uhkakuvia, mutta samalla uusia mahdollisuuksia. Ihminen nousee kaiken keskiöön – teknisten taitojen sijasta tärkeimmäksi menestystekijäksi tulevat yhteistyökyky ja verkostoitumistaito. Vaikka työyhteisöt ovat sirpaleisia ja töitä tehdään ajasta ja paikasta riippumatta, tarvitaan edelleen myös ihmiskontaktia.

‒ Nykyään työ perustuu pysyvien työsuhteiden ja hierarkkisten organisaatiomallien asemesta yhä useammin joustaviin ja jatkuvasti eläviin verkostoihin, joissa niin työntekijän kuin yrittäjänkin menestyksen ratkaisevat paitsi työn laatu, myös kyky toimia muiden ihmisten kanssa.

Parhaita työyhteisöjä yhdistää vahva yhteinen käsitys siitä, mitä ollaan tekemässä ja miksi, ja myös kyky tehdä tätä tarkoitusta aktiivisesti näkyväksi verkossa. Kovinta valuuttaa työmarkkinoilla on luottamus

‒ Epävarmuuden ajassa omien arvojen merkitys korostuu ja omien arvojen mukaan toimiminen tukee jaksamista, valintatilanteissa toimimista ja oman elämän viemistä haluttuun suuntaan. Jos työllä on tarkoitus ja missio, se tuo luottamusta ja työ koetaan mielekkääksi, Kati Huoponen summaa.

Tee Ilmarisen testi ja tarkista, kuinka valmiita sinä tai organisaatiosi olette tulevaisuuden työelämään. futurescore.ilmarinen.fi

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on yli 57 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Ilmarisen uudistettu suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui15.4.2024 12:25:04 EEST | Tiedote

Työntekijämäärä laski maaliskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus sekä rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka puolella Suomea. Uudistettuun suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat kattavat nyt valtaosan yksityisestä sektorista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye