Työsuojelurahasto

Työelämän tutkimiseen ja kehittämiseen 9,1 miljoonaa euroa vuonna 2017

Jaa

Työsuojelurahasto myönsi 9,1 miljoonaa euroa työelämän tutkimiseen ja kehittämiseen vuonna 2017.

Työsuojelurahasto vastaanotti yhteensä 454 hakemusta ja rahoitti 214 hanketta 6,2 miljoonalla eurolla. Rahasto myönsi tutkimus- ja kehityshankkeisiin yhteensä 5,2 miljoonaa euroa, tiedotus- ja koulutushankkeisiin 120 000 euroa ja henkilökohtaisiin stipendeihin 852 000 euroa. Työturvallisuuskeskuksen toiminnan tuki oli 2,9 miljoonaa euroa.

Suurin yksittäinen tutkimusmääräraha, 200 000 euroa, myönnettiin Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan Pirstoutuvatko työurat? -tutkimushankkeelle. Tutkimushankkeessa arvioidaan globaalin kilpailun ja teknologisen kehityksen seurauksena syntyneiden työn muutosten vaikutuksia työntekijöiden työuriin. Hankkeessa tutkitaan muutoksessa olleiden teknologian ja teollisuuden toimialojen palkansaajien työllisyyttä, tuloja, työpaikan ja toimialan vaihtoja sekä uudelleenkouluttautumista eri koulutustasoilla. Tutkimushankkeen vastuuhenkilö on tutkijatohtori Satu Ojala.

Työterveyslaitoksen Modernia turvallisuusoppimista rakennusalalle -tutkimushankkeelle myönnettiin 170 000 euroa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää virtuaalitodellisuuden (VR) oppimisympäristön vaikutuksia turvallisuusosaamiseen ja turvallisuusajatteluun. Hankkeeseen osallistuu noin 100 koehenkilöä eri rakennusalan yrityksistä. Koehenkilöt harjoittelevat interaktiivisessa VR-ympäristössä simuloituja työturvallisuustilanteita vuorovaikutuksessa oppimisympäristön kanssa, ja saavat välitöntä palautetta toiminnastaan. Hankkeen vastuuhenkilö on Maria Tiikkaja.

Turun ammattikorkeakoulun Tulevaisuuden vetovoimainen syöpäkeskus (VETÄVÄ) -tutkimushankkeelle myönnettiin 169 000 euroa. Tutkimushankkeen tavoitteena on lisätä ymmärrystä ja tuottaa uutta tietoa moniammatillisen yhteistyön ja ammatillisen voimaantumisen välisistä suhteista sekä niiden edistämisestä tulevaisuuden vetovoimaisille syöpäosaamisen huippukeskuksille. Tutkimus kohdistuu moniammatilliseen yhteistyöhön ja henkilöstön ammatilliseen voimaantumiseen syövän hoidon yksiköissä. Hankkeen vastuuhenkilö on lehtori Virpi Sulosaari.

Aalto-yliopiston Design+ inhimillisesti kestävää kasvua ja muutosta design-ajattelun keinoin tutkimushankkeelle myönnettiin 163 000 euroa. Hankkeessa tarkastellaan osallistamisen ulottamista dialogia pidemmälle konkreettiseen kehitystyöhön. Hankkeessa tutkitaan, miten abstrakteja ongelmia voi lähestyä design-ajattelua hyödyntäen. Design+ on Aalto Design Factoryn poikkitieteellinen tutkimushanke, jonka kumppaneina on suomalaisyrityksiä sekä Stanfordin yliopisto. Hankkeen vastuuhenkilö on professori Kalevi Ekman.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Kenneth Johansson, puh. (09) 6803 3311

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työsuojelurahasto rahoittaa työelämän tutkimus-, kehitys- ja tiedotustoimintaa, joka parantaa työyhteisöjen toiminnan turvallisuutta ja tuottavuutta.

Rahastoa hallinnoivat työmarkkinakeskusjärjestöt ja se saa varansa lakisääteisen tapaturmavakuutuksen maksutulosta. Rahaston toimintaa valvoo sosiaali- ja terveysministeriö. Rahasto rahoittaa Työturvallisuuskeskuksen toimintaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työsuojelurahasto

Millainen on hyvä sosiaalialan työntekijä – eroavatko työntekijöiden ja lähiesimiesten näkemykset?24.5.2018 10:30Tiedote

Sosiaalialan työntekijät tekevät vaativaa, kuormittavaa mutta myös palkitsevaa ihmissuhdetyötä. Julkisuuteen heidän työnsä nousee usein ikävien tapausten kautta, ja heihin kohdistetaan ulkopuolelta paljon ja vaativia odotuksia. Mutta mitä he itse ajattelevat? Millainen hyvän sosiaalialan työntekijän pitäisi heidän itsensä mielestä olla? Vastauksia antaa tuore Tampereen yliopiston raportti Kohtaavatko työntekijöiden ja lähiesimiesten näkemykset hyvästä työntekijästä? Monimenetelmällinen tutkimus hyveistä ja odotuksista vaativassa ihmissuhdetyössä. Työsuojelurahasto tuki vuosina 2016–2017 toteutettua hanketta tutkimusmäärärahalla.

Bisneskielellä kemikaaliriskit hallintaan26.4.2018 12:54Tiedote

Kun Työterveyslaitoksella tutkittiin kemikaaliriskien hallintaa, tutkijat havaitsivat liiketoiminnan kielen toimivuuden. Yrityksissä tulisi ymmärtää hyvän työympäristön ja hyvän tuottavuuden yhteys. Työterveyslaitoksen erikoistutkija Milja Koponen tutkijakumppaneineen paneutui kemikaaliturvallisuuteen Työsuojelurahaston tukemassa Kemtiku-hankkeessa. Hankkeen päähavainnot ovat Koposen mukaan paljolti yleistettävissä kaikkeen yrityksen turvallisuuskulttuuriin.

Mikä pilaa sisäilman – syyllisenä kosteus, homeet vai me itse?8.9.2017 09:00Tiedote

Mikä suomalaisissa rakennuksissa sairastuttaa ihmisiä? Helsingin yliopiston mikrobiologian emeritaprofessori Mirja Salkinoja-Salonen ravistelee vakiintuneita arvioita rakennusten terveyshaittojen syistä. Työsuojelurahaston tukeman laajan tutkimushankkeen tulokset Salkinoja-Salonen on koonnut kirjaan Diagnostisia työkaluja rakennusten patologiaan (2016). Raportti on runsaudensarvi, jossa näkökulmia ei ole yhtä tai edes kahtakymmentä vaan paljon enemmän.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme