Varma

Työkyvyttömyys kasvussa – selvitystä taustasyille tarvitaan

Jaa
Uudet työkyvyttömyyseläkkeet lisääntyivät Varmassa viime vuonna reilut 10 %.

Eläketurvakeskuksen koko työeläkealaa koskevien ennakkotietojen mukaan työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen lisääntyi viime vuonna noin 10 %. 

Työkyvyttömyys kasvussa sekä varttuneilla että nuorilla

Varman tilastojen mukaan merkittävintä uusien työkyvyttömyyseläkkeiden kasvu on yli 60-vuotiailla sekä alle 45-vuotiailla. Erityisesti alle 45-vuotiaiden miesten uudet työkyvyttömyyseläkkeet lisääntyivät, kasvua oli reilu kolmannes.

- Vanhimmassa ikäryhmässä vanhuuseläkeiän nosto voi vaikuttaa ihmisten halukkuuteen siirtyä ennenaikaiselle eläkkeelle, kun tavoite vanhuuseläkkeelle jäämisestä on siirtynyt kauemmas. Työntöä eläkkeelle voivat lisätä työelämän nopea muutos ja muuttuvat osaamisvaatimukset, sanoo ylilääkäri Jukka Kivekäs.

Nuorimpien kohdalla ei helposti löydy yksinkertaista selitystä. Taustalla voi vaikuttaa esimerkiksi viime vuosina paljon esillä ollut nuorten syrjäytyminen.

Suurin kasvu näyttää tapahtuneen niillä hakijoilla, jotka eivät enää viime vuosina ole juurikaan olleet työelämässä.

- Tässä on varmasti työvoimahallinnon tehostamistoimilla ja työttömyysturvan aktiivimallilla oma osuutensa. Tarkempi arviointi ei pelkällä työeläkeyhtiön aineistolla kuitenkaan ole mahdollista, Jukka Kivekäs toteaa.

Mielenterveyden häiriöt suurimpana syynä nuorilla

Uusissa työkyvyttömyyseläkkeissä kasvu on ollut nopeinta mielenterveyden häiriöissä.

- Alle 45-vuotiailla mielenterveyden häiriöt ovat suurin työkyvyttömyyden syy. Viime vuonna korostui nuorten miesten mielenterveyden häiriöiden lisääntyminen, kasvua oli 60 %.

Työkyvyttömyys lisääntyi eniten teollisuudessa ja sosiaali- ja terveysalalla

Toimialoittain työkyvyttömyyden kasvu on Varman tilastoissa ollut nopeinta teollisuudessa ja sosiaali- ja terveysalalla.

-Teollisuudessa rakennemuutos on vähentänyt työllisten määrää ja muuttanut jäljelle jääneiden työnkuvia. Sosiaali- ja terveysalalla sote-uudistuksen pitkittyminen aiheuttaa epävarmuutta, mikä voi näkyä lisääntyneenä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisenä, Kivekäs pohtii.

- Työkyvyttömyyden muutos on niin merkittävä verrattuna pitkään jatkuneeseen hyvään kehitykseen, että tarvitsemme nyt laajaa selvitystä taustalla olevista syistä erityisesti nuorten työkyvyttömyyseläkkeisiin liittyen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hanna LeskeläViestintäpäällikkö, Varman hallinto ja eläkepalvelut

Puh:+358 40 703 5164

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Varma
Varma
Salmisaarenranta 11
00180 Helsinki

010 2440http://www.varma.fi

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla 900 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2017 Varman maksutulo oli 4,9 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,5 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli syyskuun 2018 lopussa 46,9 miljardia euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varma

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye