Varma

Työkyvyttömyyseläkehakemusten laskutrendi kääntyi nousuun vuonna 2022

Jaa
Varmaan tulleiden uusien työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä kasvoi noin seitsemän prosenttia vuonna 2022 edellisvuoteen verrattuna. Useimmin työkyvyttömyyseläkettä haki rakennus- tai kuljetusalan työntekijä tuki- ja liikuntaelinten sairauden vuoksi.

Uusia työkyvyttömyyseläkehakemuksia tuli Varmaan 5 370 vuonna 2022. Määrä kasvoi edellisvuodesta 6,8 prosentilla.

– Hakemusmäärän kasvu kohdentui eniten 60 vuotta täyttäneiden ikäryhmään, eläkejohtaja Jyrki Rasi kertoo.

Yli 60-vuotiaiden hakijoiden ikäryhmässä hakemusten määrä kasvoi peräti 30 prosenttia. Suhteessa koko hakijajoukkoon tarkasteltuna yli 60-vuotiaiden hakijoiden osuus nousi 3 prosenttiyksikköä. Alle 35-vuotiailla hakemusmäärän kasvu oli maltillista.

Työkyvyttömyyseläkkeelle jäätiin vuonna 2022 aiempaa myöhemmin. Myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden keskimääräinen alkamisikä oli 53,1 vuotta.

Miesten osuus myönnetyissä työkyvyttömyyseläkkeissä oli 58,5 prosenttia.

Eniten työkyvyttömyyseläkkeitä rakennus- ja kuljetusalojen työntekijöille

Eniten työkyvyttömyyseläkkeitä myönnettiin rakennus- ja kuljetusalojen työntekijöille. Näiden jälkeen eniten eläkkeitä myönnettiin hoiva- ja sosiaalialan sekä palvelualan työntekijöille.

Uusissa työkyvyttömyyseläkkeissä mielenterveyden häiriöt olivat keskeisin työkyvyttömyyden syy, osuus oli 34,4 prosenttia uusista työkyvyttömyyseläkkeistä. Naisilla osuus oli peräti 41,4 prosenttia, ja miehillä selvästi matalampi, 29,5 prosenttia. Miehilläkin mielenterveyden häiriöt olivat yleisin työkyvyttömyyden syy. Toiseksi yleisin työkyvyttömyyden syy oli tuki- ja liikuntaelinten sairaudet, 26,4 prosenttia.

Uusien työkyvyttömyyseläkehakemusten hylkäysosuus oli aiempaan tapaan varsin suuri, Eläketurvakeskuksen tilastointitavan mukaan 40,4 prosenttia.

– Hylkäysosuus on selvästi korkein mielenterveysperusteisissa hakemuksissa. Hoitojärjestelmän puutteiden vuoksi etenkin masennustiloista aiheutuvat sairauspoissaolot pitkittyvät huolimatta siitä, että mielenterveyshäiriöt eivät kaikissa tapauksissa ole vaikea-asteisia. Tähän vaikuttaa osin myös se, että taustalla on erilaisia muun muassa perhetilanteeseen, talouteen tai psykososiaaliseen kuormitukseen liittyviä ongelmia, joiden ratkaisemiseen ihmiset eivät saa riittävää tukea, ylilääkäri Jan Schugk taustoittaa.

Koronavirusinfektion jälkitilojen vuoksi työkyvyttömyyseläkehakemuksia tuli Varmaan edelleen hyvin vähän suhteessa sairastettujen tartuntojen määrään, vain joitakin kymmeniä. Vaikeiden koronainfektioiden aiheuttamat jälkitilat vähenivät edellisvuoteen verrattuna, kun taas lievempien infektioiden aiheuttamat pitkäaikaisoireet, ns. long covid -oireet, lisääntyivät hakemuksissa.

Hakemusmäärän maltillinen kasvu jatkunee tänä vuonna

Muutokset hakemusmäärissä heijastelevat noin vuoden viiveellä muutoksia Kelan sairauspäivärahatilastoissa. Vuosina 2021 ja 2022 sairauspäivärahaa saaneiden määrä lisääntyi molempina vuosina 3,5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

– Tämä näkyi pienenä kasvuna myös työkyvyttömyyseläkehakemuksissa vuonna 2022 ja todennäköistä on, että maltillinen hakemusmäärän kasvu jatkuu myös vuonna 2023, Jan Schugk kertoo.

Kuntoutushakemusten määrä jatkoi alkuvuonna 2022 kahden edellisen vuoden ajan jatkunutta vähenemistään, mutta hakemusten määrä kääntyi kasvuun loppuvuodesta. Kaikkiaan hakemuksia tuli Varmaan 9,2 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Kuntoutujien keski-ikä on nousussa: uusien kuntoutujien keski-ikä on nyt miehillä lähes 49 vuotta ja naisilla 47 vuotta. Miesten osuus uusista kuntoutujista oli 59 prosenttia.

– Kuntoutuksen tuloksellisuus pysyi viime vuonnakin korkealla tasolla. Kuntoutusohjelmaan osallistuneista kuntoutujista 82,4 prosenttia palasi työmarkkinoille, Jyrki Rasi kertoo.

Valtaosa Varman asiantuntijapalveluiden kautta tarjotusta työkykyjohtamisen tuesta yritysasiakkaille kohdentui vuonna 2022 organisaatioihin, joissa on tunnistettavissa kohonneita tai korkeita työkyvyttömyysriskejä.

– Varman tukea kaivattiin kuluneena vuonna ensisijaisesti yrityskohtaisten työkyvyttömyysriskien tunnistamiseen sekä näitä alentavien ja ennakoivien toimenpiteiden suunnitteluun. Lisäksi asiakastyössä perehdyttiin toimialakohtaisiin työkyvyttömyysriskeihin ja niiden ennakointiin, työkykyjohtaja Pia Kontti kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Varma
Varma
Salmisaarenranta 11
00180 Helsinki

010 2440http://www.varma.fi

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen eläkevarojen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla 945 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2021 Varman maksutulo oli 5,6 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 6,2 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli syyskuun 2022 lopussa 56,4 miljardia euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varma

Uudet tekoälyn eettiset ohjeet ohjaavat tekoälyn hyödyntämistä Varmassa27.3.2024 08:57:39 EET | Tiedote

Haluamme Varmassa tarttua rohkeasti tekoälyteknologian hyödyntämismahdollisuuksiin. Nopeaan kehitykseen liittyy kuitenkin myös eettisiä haasteita, jotka täytyy osata tunnistaa ja arvioida. Varman tekoälyn eettiset ohjeet tehtiin varmalaisten asiantuntijoiden työryhmässä, ja niissä kiteytyvät ne tavoitteet, toimintamallit ja rajat, joita tekoälyn eettisesti kestävä hyödyntäminen edellyttää.

Varma increasingly incorporates biodiversity in its sustainability considerations – enhanced due diligence of food and textile industry companies by portfolio managers22.3.2024 09:12:02 EET | Press release

Varma has updated its environmental policy. The new environmental policy is more comprehensive than the previous one, as the revised policy guidelines for Varma’s activities recognise the importance of environmental impacts throughout the value chain. Biodiversity preservation and climate mitigation are given equal weight.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye