Turun kauppakamari

Työllistämisen riskit ja pula osaajista suurimpia esteitä työvoiman rekrytoimiselle

Jaa
Suomalaisten yritysjohtajien mukaan työllistämiseen liittyvät riskit ja puute osaavasta työvoimasta ovat merkittävimmät esteet uusien työntekijöiden palkkaamiselle. Yleisellä tasolla yritysjohtajat kokevat, että Suomi on menossa viime vuosia parempaan suuntaan. Hallitus saa toiminnastaan kouluarvosanan 7+. Tiedot ilmenevät kauppakamarien Yritysparlamentti-kyselystä.
Kauppakamareiden Yritysparlamentti-kyselyyn vastanneet antoivat hallituksen toiminnalle kouluarvosanan 7+.
Kauppakamareiden Yritysparlamentti-kyselyyn vastanneet antoivat hallituksen toiminnalle kouluarvosanan 7+.

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaan mukaan yritysjohtajien myönteiset arviot heijastavat parantunutta taloustilannetta. Pula osaavasta työvoimasta ja työvoiman palkkaamiseen liittyvät riskit kuitenkin vaarantavat Suomen mahdollisuuksia ylläpitää talouskasvua pidemmällä aikavälillä.

“Työmarkkinoihin liittyvät rakenteelliset ongelmat ja jäykkyydet korostuvat, kun talous on vihdoin kääntynyt vahvaan nousuun ja työvoiman tarve kasvaa. Työntekijöitä jää palkkaamatta, vaikka tarvetta rekrytoinneille olisi”, toteaa Linnainmaa.

Peräti 60 prosenttia Yritysparlamentti-kyselyn vastaajista arvioi, että työllistämiseen liittyvät riskit kuten työehtojen joustamattomuus ovat suuri tai erittäin suuri ongelma työvoiman saamisessa yritykseen. Lähes 50 prosenttia vastaajista arvioi, että työmarkkinoilla ei ole saatavissa oikeaa osaamista. Osa koki myös työntekijöiden asenteen työntekoon esteeksi työvoiman saatavuudelle.

Varsinais-Suomen kasvun esteenä monipuolinen työvoimapula

Pula osaavasta työvoimasta korostuu erityisesti Varsinais-Suomen alueella. Turun kauppakamarin vt. toimitusjohtaja Kaisa Leiwo toteaa, että Turun seudun hyvän kasvun kaverina on valitettavasti varsin monipuolinen työvoimapula – kaikenlaisista osaajista ja tekijöistä kilpaillaan.

”Alueella on erityisesti teknisen osaamisen tarvetta. Pahimmillaan osaajapulasta muodostuu kasvun este, kun lisääntyvään kysyntään ei voida joustavasti reagoida”, Leiwo sanoo.

Hän muistuttaa, että osaajapulaa voidaan helpottaa monenlaisin keinoin. Työmarkkinoiden vapautta ja joustoja tulee lisätä ja kannustinloukkuja purkaa. Työvoiman liikkuvuuden ja koulutuksen kehittäminen ovat myös tärkeässä roolissa.

”Työvoiman liikkuvuutta voidaan edistää muun muassa asuntopolitiikan keinoin, liikkumista helpottamalla ja vetovoimatekijöitä lisäämällä. Koulutuksen joustavuutta tulee taas lisätä erityisesti kasvuyritysten tarpeita ajatellen. Nopea reagointi ja elinikäinen oppiminen ovat koulutussektorin suuria haasteita”, Leiwo huomauttaa.

Tiedot ilmenevät Keskuskauppakamarin toteuttamasta Yritysparlamentti-kyselystä, joka suunnattiin 461 yritysjohtajalle eri puolella Suomea. Kysely toteutetaan kaksi kertaa vuodessa. Kyselyyn vastasi 115 yritysjohtajaa, ja vastausprosentti oli 25. Vastaajat kuuluvat Keskuskauppakamarin valtuuskuntaan, Keskuskauppakamarin hallitukseen, alueellisten kauppakamarien hallituksiin tai Kansainvälisen kauppakamari ICC:n Suomen osaston valtuuskuntaan ja hallitukseen. Kysely toteutettiin 23.11.–1.12.2017.

Lisätietoja:

Esitys tuloksista: Kauppakamarien Yritysparlamentti-kysely, syksy 2017 (pdf)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Leena Linnainmaa
varatoimitusjohtaja, Keskuskauppakamari
leena.linnainmaa@chamber.fi
p. 050 356 1183


Kaisa Leiwo
vt. toimitusjohtaja, Turun kauppakamari
kaisa.leiwo@kauppakamari.fi
p. 040 556 6697

Kuvat

Kauppakamareiden Yritysparlamentti-kyselyyn vastanneet antoivat hallituksen toiminnalle kouluarvosanan 7+.
Kauppakamareiden Yritysparlamentti-kyselyyn vastanneet antoivat hallituksen toiminnalle kouluarvosanan 7+.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Turun kauppakamari
Turun kauppakamari
Puolalankatu 1
20100 Turku

http://www.turunkauppakamari.fi

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917 ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun kauppakamari

Varsinaissuomalaisia yrityksiä mukana valtakunnallisessa ilmasto-ohjelmassa22.2.2024 07:03:00 EET | Tiedote

Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on vahva halu tehdä ilmastotoimia. Keskuskauppakamarin organisoimaan ja LähiTapiolan mahdollistamaan ilmasto-ohjelmaan haki 300 yritystä, joista noin 200 valittiin mukaan. Ilmasto-ohjelmaan osallistuvat yritykset saavat koulutusta, työkaluja ja asiantuntija-apua organisaation hiilijalanjäljen laskentaan sekä opastusta vaikuttavien päästövähennystoimien tekemiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye