Palkansaajajärjestö Pardia

Työllistämispalveluihin lisäresursseja – aktiivimallista luovuttava

Jaa

Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Niko Simolan mielestä paras keino työttömyyden hoitoon on Tanskan mukaisesti panostaa reilusti ja kunnolla työllistämispalveluihin ja työvoimaviranomaisten resursseihin.

Pardian puheenjohtaja Niko Simola. Kuva: Nina Kellokoski
Pardian puheenjohtaja Niko Simola. Kuva: Nina Kellokoski


Suomessa ei voida soveltaa ns. Tanskan mallia ilman että panostetaan työllistämispalveluihin, työttömien tukitoimiin ja palkkatukeen nykyistä merkittävästi enemmän.

- Nyt Tanskan mallista on otettu käyttöön leikkuri, mutta porkkanat puuttuvat.

Työttömyysturvan aktiivimalli tarkoittaa työttömälle työttömyysturvan selvää leikkausta ja lisääntynyttä byrokratiaa.

- Aktiivinenkaan työtön ei voi vaikuttaa omaan työllistymiseensä, jos työ- ja koulutuspaikkoja ei riitä kaikille.

Simolan mielestä malli on kohtuuton ja kohtelee työttömiä hyvin epäoikeudenmukaisesti esimerkiksi asuinpaikan perusteella. Työttömien muuttaminen työn perässä ei ole yksinkertaista, eikä se useinkaan automaattisesti onnistu esimerkiksi perhesyistä.

Maamme hallituksen norminpurkutalkoot eivät mallissa ainakaan toteudu, vaan se lisää entisestään byrokratiaa.

- Työvoimapalveluihin on suunnattava merkittävästi lisäresursseja, jotta työttömällä on mahdollisuus asianmukaisiin palveluihin. Lisäksi työttömien mahdollisuuksia kouluttautua työttömyysturvalla on selkeästi parannettava varsinkin silloin, jos työtä kovasta yrityksestä huolimatta ei löydy.



Lisätietoja: Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Niko Simola, gsm 040 566 8517.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

viestintäpäällikkö Riitta Nieminen
gsm 040 773 6591
riitta.nieminen@pardia.fi.

Kuvat

Pardian puheenjohtaja Niko Simola. Kuva: Nina Kellokoski
Pardian puheenjohtaja Niko Simola. Kuva: Nina Kellokoski
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Palkansaajajärjestö Pardia
Palkansaajajärjestö Pardia
Ratamestarinkatu 11
00530 Helsinki

040 773 6591 toimisto@pardia.fi, etunimi.sukunimi@pardia.fihttp://www.pardia.fi

Palkansaajajärjestö Pardian kokonaisjäsenmäärä on 30 000 jäsentä, joista enemmistö työskentelee valtion virastoissa ja laitoksissa sekä merkittävä osa liikelaitoksissa, yrityksissä, yliopistoissa ja Kelassa. Pardia on STTK:n suurimpia jäsenliittoja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Palkansaajajärjestö Pardia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme