Keskuskauppakamari

Työllisyysasteen nostaminen on otettava tosissaan - Keskuskauppakamari julkaisee työllisyystavoitelaskurin

Jaa
Keskustelut työllisyydestä ja työllisyysasteen nostamisesta ovat käyneet viime aikoina vilkkaina. Myös pääministeri Antti Rinteen hallitus sitoutui hallitusohjelmassa 75 prosentin työllisyystavoitteeseen. Keskuskauppakamarin julkaisema työllisyystavoitelaskuri tarkastelee kuukausittain sitä, kuinka hallituksen työllisyystavoite on tähän mennessä toteutunut.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa.

Keskuskauppakamari julkaisee tiistaina 20.8. verkkosivuillaan työllisyystavoitelaskurin, jossa tarkastellaan hallituksen työllisyystavoitteen toteutumista. Laskuri perustuu Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen ja sen tuloksia tarkastellaan kuukausittain. Sivustolla julkaistaan lisäksi ajankohtaisia artikkeleita mediasta, jotka liittyvät työllisyyskehitykseen.

”Suomen hallituksen työllisyystavoite on niin merkityksellinen kansantalouden pitkän aikavälin hyvinvoinnin kannalta, että olemme halunneet kiinnittää siihen erityistä huomiota lanseeraamalla sivuston, josta työllisyystavoitteen toteutumista voi seurata”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki.

Eduskuntavaalikeskustelujen aikaan kaikki eduskuntapuolueet sitoutuivat 75 prosentin työllisyystavoitteeseen. Tavoite konkretisoitui pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa. Edellinen pääministeri Juha Sipilän hallitus asetti tavoitteekseen yli 100 000 työllistä eli vähintään 72 prosentin työllisyysasteen. Sipilän hallitus saavutti tavoitteensa.

Keskuskauppakamari on myös esittänyt kunnianhimoisempaa työllisyystavoitetta: seuraavan vuosikymmenen loppuun mennessä työllisyysasteen tulisi olla 80 prosentissa. Tärkeät hyvinvointivaltiomenot voidaan rahoittaa ilman merkittäviä leikkauksia julkiseen talouteen vain, jos työllisyysaste nousee.

”Työmarkkinoiden toiminta ja työllisyysasteen kehitys on otettava tosissaan. Sekä yhteiskunnan sosiaalinen oikeudenmukaisuus että yritysten toimintakyky ovat riippuvaisia työmarkkinoiden toiminnasta”, Kotamäki sanoo.

Kotamäki muistuttaa, että työllisyysaste ja työmarkkinoiden toiminta on sekä yksilön tulojen, sosiaalisten suhteiden ja arjen rytmittämisen lisäksi elintärkeää. Työmarkkina on kansantalouden tärkein yksittäinen markkina.

”Suomi vanhenee vauhdilla, mikä lisää menopaineita muun muassa vanhuspalveluihin ja eläkkeisiin. Suomessa on myös liki 10 miljardin euron kestävyysvaje, mikä tarkoittaa sitä, että ennen pitkää menoja on leikattava tai veroja korotettava kestävyysvajeen verran. Silloin julkinen talous olisi pitkällä aikavälillä rahoituksellisesti tasapainossa”, Kotamäki päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta17.4.2024 09:01:43 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye