Jyväskylän yliopisto

Työn arjessa oppiminen on nähtävä keskeisenä jatkuvan oppimisen muotona

Jaa

Työelämä muuttuu jatkuvasti. Jotta muuttuviin osaamistarpeisiin pystytään vastaamaan, työikäisten osaamista tulee kehittää ja päivittää koko työuran ajan. Muodollisten koulutusten lisäksi työn arjessa oppimisella on tärkeä rooli osaamisen ja taitojen kehittymisessä.

Uusimmassa Teollisuuden palkansaajat ry:n Edistys-analyysissä Jyväskylän yliopiston kasvatustieteilijät tutkijatohtori, KT Soila Lemmetty, projektitutkija, KM Marianne Jaakkola ja apulaisprofessori, KT Kaija Collin kokoavat yhteen tutkimukseen perustuvaa ymmärrystä työssä tapahtuvasta oppimisesta. Analyysi luo yleiskuvan siitä, mitkä tekijät mahdollistavat, edistävät tai rajoittavat työssä oppimista ja millaisia seurauksia työssä oppimisella on havaittu olevan yksilöille, organisaatioille ja yhteiskunnalle laajemmin.

– Koulutus on eräs konteksti, jossa oppimista voidaan edistää. Aikuisten työuran aikaisesta oppimisesta puhuttaessa se ei kuitenkaan ole ainoa tai joka tilanteeseen soveltuvin oppimisen ympäristö. Tutkimusten mukaan aikuisten työuran aikaisesta ja työn vuoksi tapahtuvasta oppimisesta vain noin 10–20 % toteutuu koulutuksissa ja seminaareissa ja loput 80–90 % työn tekemisen lomassa, tutkijat kertovat.

Työn arjessa oppiminen toteutuu erilaisissa ongelmanratkaisuun, vuorovaikutukseen ja toiminnan kehittämiseen liittyvissä tilanteissa. Työssä oppimista mahdollistavat työntekijän omat ominaisuudet, kuten motivaatio, aikaisempi osaaminen, persoonallisuus ja asenne, mutta myös monet kontekstiin liittyvät tekijät kuten organisaation visio, kulttuuri, rakenne, resurssit, yhteistyö ja johtaminen.

Työssä oppiminen lisää yksilön osaamista ja kehittää taitoja sekä parantaa tyytyväisyyttä. Organisaatioille henkilöstön oppiminen on merkityksellistä etenkin kilpailukyvyn ja tehokkuuden kannalta. Työssä oppiminen näyttää lisäksi edistävän aikuisten työllisyyttä, työhön sitoutumista sekä inhimillistä ja sosiaalista pääomaa, joiden kautta se tuottaa hyötyä laajemmin yhteiskunnalle.

Työelämän kasvavien vaatimusten vuoksi työssä oppiminen voi kuitenkin muodostua myös työhyvinvointia heikentäväksi. Siksi sen tukeminen tarkoituksenmukaisilla käytännöillä ja resursseilla on tärkeää.

– Oppimisen ollessa nykyaikana jatkuvaa ja työn lomassa tapahtuvaa, organisaatioiden toimijoiden, johdon, henkilöstötyöntekijöiden ja esihenkilöiden tulisi sekä ymmärtää oppimista ilmiönä että kehittää keinoja päivittäin tapahtuvan oppimisen tukemiseksi, tutkijat korostavat.

Teollisuuden palkansaajien julkaisusarjan Edistys-analyysi Jatkuva työssä oppiminen – Lähtökohtia, edellytyksiä ja seurauksia julkaistiin tiistaina 10.5.2022. Tutkijat esittelivät tilaisuudessa julkaisun. Tilaisuuden avasi opetusministeri Li Andersson. Kommenttipuheenvuorot esittivät projektipäällikkö Milma Arola Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksesta, ohjelmajohtaja Sanna Kulmala Työterveyslaitokselta, ja HRD-päällikkö Pauliina Heiskanen Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Varmasta. Tilaisuuden päätöspuheenvuoron piti Teollisuuden palkansaajien hallituksen vpj. Petri Vanhala.

Analyysi on ladattavissa verkosta.

Lisätietoja:

Tutkijatohtori Soila Lemmetty, 040 805 4737, soila.j.lemmetty@jyu.fi
Jyväskylän yliopisto

Pääsihteeri Merja Jutila Roon, 050 325 4427, merja.jutila-roon@tpry.fi
Teollisuuden palkansaajat ry

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

viestinnän asiantuntija
Kirke Hassinen
kirke.m.hassinen@jyu.fi
puh. +358 50 462 6920

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Lonkkamurtumasta toipuvien iäkkäiden potilaiden toimintakyky paranee pitkäkestoisella liikuntaharjoittelulla20.5.2022 09:00:00 EEST | Tiedote

Vuoden ajan kaksi kertaa viikossa tehdyllä kotiharjoittelulla voidaan parantaa lonkkamurtuman saaneiden ikääntyneiden fyysistä toimintakykyä tavanomaista hoitoa paremmin. Jyväskylän ja Helsingin yliopistojen ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin tekemän tutkimuksen mukaan kotiharjoitteluun osallistuneilla selviytyminen päivittäisistä askareista oli parempaa kuin harjoitteluun osallistumattomalla ryhmällä.

Riittääkö ruokatuotannossa sitkeys ja tahto? – tutkimus selvitti itäsuomalaisten tilojen muutoskykyä20.5.2022 07:15:00 EEST | Tiedote

Suomalainen maatalous elää kriisien sävyttämää murrosvaihetta, jossa ruuantuottajien muutoshalukkuus punnitaan. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa tehdyn tutkimuksen mukaan maatilojen resilienssi, eli halukkuus ja kyky sopeutua osana uudistuvaa järjestelmää, vaihtelee suuresti. Tutkimuksen mukaan jopa neljännes tiloista ei halua tai voi pysyä mukana vaaditussa kehityksessä, vaan saattaa lopettaa toimintansa tulevina vuosina.

SA:n luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta valitsi akatemiatutkijat ja tutkijatohtorit – Jyväskylän yliopistoon rahoitusta neljälle16.5.2022 12:03:00 EEST | Tiedote

Suomen Akatemia on myöntänyt akatemiatutkijan rahoituksen Kalle Auraselle ja Riccardo Marinille Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan. He saavat lähes 450 000 euron rahoituksen vuosille 2022–2027. Lisäksi toimikunta myönsi tiedekuntaan kaksi akatemian tutkijatohtorin rahoitusta Damian Dabrowskille ja Anton Nechaeville. Kolmivuotisen rahoituksen suuruus on noin 240 000–250 000 euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme