Finanssiala ryFinanssiala ry

Työnantajapuoli on pettynyt Vakuutusväen Liiton lakkoilmoitukseen

Jaa
Vakuutusväen Liitto (VvL) antoi tänään perjantaina 1.12. varoituksen vakuutusalaa koskevasta työtaistelusta. Finanssiala ry (FA) ja Palvelualojen työnantajat Palta ovat pettyneitä lakkoilmoitukseen ja siihen, että työntekijäpuolella ei ole valmiutta vastata vakuutusyhtiöiden asiakkaiden toiveisiin joustavammista palveluajoista normaalisti neuvottelemalla. Nykyään asiakkaat haluavat vakuutuspalveluja laajemmin kuin vain perinteisenä virka-aikana.

Vakuutusalalla on neuvoteltu uudesta työehtosopimuksesta syyskuun alusta lähtien. Työehtosopimuksen voimassaolo päättyi lokakuun lopussa. Vaikka neuvotteluja on käyty pitkään ja kohtuullisen hyvähenkisesti, niissä ei ole edelleenkään päästy ratkaisuhakuisesti keskustelemaan koko finanssialan murrokseen olennaisesti liittyvien työaikasäännösten joustavoittamisesta. Kyse on erityisesti viikonloppuna tehtävästä työstä. Jo ennen nyt ilmoitettuja lakkoja neuvotteluilmapiiriä on vaikeuttanut myös se, että Vakuutusväen Liitto ilmoitti perjantaina 24.11. ylityökiellosta.

”Työntekijä- ja työnantajapuoli ovat tehneet hyvää ja tuloksellista tulevaisuuden luotaamista niin sanotussa Hyvinvoiva finanssiala -hankkeessa. Yhteisenä johtopäätöksenä oli, että asiakastarpeet ja asiakkaiden käyttäytyminen ovat voimakkaassa muutoksessa muun muassa digitalisaation myötä. Asiakkaat toivovat entistä monipuolisempia palveluita kelloajasta ja viikonpäivästä riippumatta”, muistuttaa Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto.

Aarton mielestä on erittäin harmillista, että hyvä yhteisymmärrys ei ulotu tes-pöydässä konkretiaan.

”Työnantaja on halukas ratkaisemaan asiat neuvotteluteitse.  Ratkaisujen löytäminen on yhteinen intressi. Monipuolisemmat työajat toisivat joustavuutta myös työntekijöille, ei vain työnantajille. Maailma on muuttunut myös vakuutuspuolella. Tätä faktaa ei muuta tarrautuminen menneisyyteen tai uhkailu työtaistelutoimilla.”

”Vakuutusalan työehtosopimusten työaikakirjaukset on aika saattaa samalle viivalle muiden toimialojen kanssa. Monilla muilla aloilla on jo vuosikausia voitu tehdä työtä joustavasti eri viikonpäivinä”, Aarto sanoo.

Tänään ilmoitetut lakot on määrä toteuttaa 18.12.2017 klo 7 - 19.12.2017 klo 23 ja 28.12.2017 klo 7 - 29.12.2017 klo 23. Lakot koskisivat toteutuessaan kaikkia Vakuutusväen Liiton jäseniä.

Vakuutusalan työehtosopimuksen piirissä on noin 10 000 toimihenkilöä. Työehtosopimuksen työnantajaosapuolena ovat FA ja Palta. Palta edustaa neuvotteluissa molempia työnantajaliittoja FA:n kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen perusteella.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Palvelualojen työnantajat Palta on palvelualoja edustava elinkeino- ja työmarkkinajärjestö.

Rahoitus- ja vakuutusalan työehtosopimukset ovat FA:n ja Paltan nimissä. Palta hoitaa käytännön työmarkkinaneuvottelut ja niihin liittyvän jäsenpalvelun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Fivan päätös pitää asuntolainakatto ennallaan on perusteltu – huhtikuun tiukennusta pankkien lisäpääomavaatimuksiin olisi ollut syytä myöhentää28.3.2024 10:52:25 EET | Tiedote

Finanssiala ry (FA) pitää perusteltuna Finanssivalvonnan (Fiva) päätöstä pitää asuntolainakatto ja pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus ennallaan. Asuntolainojen lainakatto eli enimmäisluototussuhde pidetään lakisääteisellä perustasollaan 90 prosentissa muille kuin ensiasunnon ostajille. Ensiasunnon ostajien lainakatto on 95 prosenttia. Pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus pysyy 0 prosentissa. FA:n pettymykseksi Fiva ei myöhentänyt kansallisen järjestelmäriskipuskurivaatimuksen voimaantuloa. Vaatimus tulee voimaan 1.4.2024.

Pyörävarkauksien määrä jatkoi laskuaan, korvausmäärät kääntyivät nousuun – erityisesti kalliit sähköpyörät houkuttelevat rosvoja20.3.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Varastettujen polkupyörien korvausmäärät kääntyivät nousuun vuonna 2023. Vakuutusyhtiöt korvasivat varastettuja pyöriä 11 miljoonan euron edestä. Sekä poliisin että vakuutusyhtiöiden tietoon tulleet polkupyörävarkauksien lukumäärät jatkoivat laskuaan. Vakuutusyhtiöt korvasivat 13 900 varastettua polkupyörää. Poliisin tietoon pyörävarkauksia tuli 16 800 kappaletta.

FA vahvistaa EU-vaikuttamistaan Brysselissä – Miikkael Azaize uudeksi EU-lobbariksi13.3.2024 11:10:34 EET | Tiedote

Valtaosa finanssialan sääntelystä syntyy EU:ssa, ja Finanssiala ry (FA) vahvistaa edunvalvontaosaamistaan Brysselissä. Finanssiala ry:n EU-asiantuntijana aloittaa huhtikuussa Miikkael Azaize. Azaize työskentelee Brysselissä pohjoismaisten finanssiyhdistysten toimistossa. Ennen FA:ta Azaize on työskennellyt muun muassa Keskustan puoluetoimistossa kansainvälisten asioiden asiantuntijana.

FA: Suomalaiset eivät saa joutua löysän taloudenpidon maksajiksi EU:ssa – kansalaiskyselyn mukaan yhteisvastuuta pitää rajata ja talletussuojavarat suojattava12.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Finanssiala ry:n tavoitteena on, että Suomi edistää vahvaa ja yhtenäistä EU:ta, mutta huolehtii samalla Suomen ja suomalaisten edusta. FA on julkaissut tavoitteensa tulevalle EU-kaudelle. Finanssialalla on paljon annettavaa Euroopan vakauden ja taloudellisen turvallisuuden edistäjänä sekä vihreän siirtymän ja digitalisaation vauhdittajana. Kansalaiskyselyssä suomalaiset antoivat selvän tukensa FA:n tavoitteille Suomen kansallisten etujen paremmasta huomioimisesta ja taloudellisen yhteisvastuun rajaamisesta. Kansa suhtautui myös epäilevästi suunnitelmaan pankkiunionin yhteisestä talletussuojasta ja EKP:n kaavaileman digieuron tarpeellisuuteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye