Työnhakupalvelu haastaa työnantajat palkka-avoimuuteen – 10 syytä kertoa palkka työnhakijoille

Jaa

Duunitorilla on kunnianhimoinen tavoite: saada palkka jokaiseen työpaikkailmoitukseen. Perinteisesti palkkoihin on liittynyt salamyhkäisyyttä. Suomen suurin työnhakupalvelu tuo palkat näkyvästi työnhakukoneeseen ja rohkaisee työnantajia palkka-avoimuuteen, sillä se hyödyttää kaikkia.

Duunitori rohkaisee työnantajia kertomaan avoimen tehtävän palkkahaitarin ja tarjoaa hakijoille mahdollisuuden selata vain työpaikkailmoituksia, joissa kerrotaan palkasta euroina.
Duunitori rohkaisee työnantajia kertomaan avoimen tehtävän palkkahaitarin ja tarjoaa hakijoille mahdollisuuden selata vain työpaikkailmoituksia, joissa kerrotaan palkasta euroina.

Toisin kuin monessa muussa maassa, Suomessa ja varsinkaan yksityisellä sektorilla ei ole kovin yleistä, että avoimen työpaikan yhteydessä kerrotaan tehtävän palkka tai palkkahaarukka. Valtaosa työnhakijoista toivoo tähän muutosta.

Suomen suurin työnhakupalvelu Duunitori kannustaa työnantajia lisäämään tiedon palkasta, koska se on kaikkien osapuolten etu.

Miksi kertoa palkasta työpaikkailmoituksessa?

Duunitorin sisältö- ja viestintäpäällikkö Aino Salonen listaa, miksi rekrytoinnin palkka-avoimuus kannattaa:

  1. ”Selvä enemmistö osaajista haluaa tietää palkasta: 91 prosenttia Duunitorin palkkakyselyn (2021) yli tuhannesta vastaajasta toivoo palkan tai palkkahaitarin ilmoitettavan työpaikkailmoituksessa.”
  2. ”Työpaikkailmoitus on viestintää, ja niin on myös palkkatieto. Palkkataso kertoo osaltaan tehtävän vaativuudesta.”
  3. ”Tieto palkasta auttaa työnhakijaa tekemään päätöksensä. Duunitorin työnhakijatutkimusten mukaan palkka on yksi tärkeimmistä kriteereistä työpaikan valinnassa.”
  4. ”Rekrytointi ja työnhaku ovat molemmat aikaavievää puuhaa. Avoimuus rekrytointiprosessin alusta alkaen säästää sekä hakijan että työnantajan aikaa. On hyvä tietää varhaisessa vaiheessa, jos käsitykset ja toiveet palkasta eivät kohtaa.”
  5. ”Etenkin nyt, kun palkka-avoimuus ei ole vielä kovin yleistä, se on loistava tapa erottua työnantajien joukosta ja tavoittaa sopivimmat osaajat.”
  6. ”Tieto palkasta voi houkutella myös passiivisia työnhakijoita, eli niitä, jotka eivät ole juuri nyt aktiivisessa työnhaussa.”
  7. ”Tyypillisesti työnhakijalta pyydetään palkkatoivetta, kenties jo työhakemuksen yhteydessä. Usein hakijalla ei ole riittävästi tietoa palkkatoiveen määrittämiseen. Sen sijaan työnantajalla on yleensä enemmän tietoa roolin vaativuudesta ja myös rekrytointiin budjetoidusta rahasta. Näin ollen työnantajan pitäisi mielestäni osata avata palkkatasoa.”
  8. ”Avoimuus parantaa hakijakokemusta: työnantajana Duunitori on jo vuodesta 2020 asti kertonut palkkahaitarin omien rekrytointiensa työpaikkailmoituksissa, mistä on tullut runsaasti kiittävää palautetta työnhakijoilta.”
  9. ”Palkka-avoimuuden ei tarvitse johtaa tasapäistämiseen, jossa hyvästä työpanoksesta ei voida palkita. Palkkaerot pitäisi pystyä perustelemaan osaamisen, kokemuksen ja tulosten mukaan. Jos palkat eivät kestä päivänvaloa, on hyvä miettiä, ovatko ne oikeudenmukaisia.”
  10. ”Palkka-avoimuus ei poista neuvotteluja. Vaikka palkkauksesta kerrottaisiin työpaikkailmoituksessa, hakija voi silti neuvotella itselleen paremman palkan. Jos perustelut ovat pätevät ja esimerkiksi rooli muuttuu tekijän osaamisen mukaan, korkeampi toive voi toteutua joko rekryvaiheessa tai myöhemmissä palkkaneuvotteluissa.”

Onko tässä askel kohti laajempaa palkka-avoimuutta?

Duunitorin työnhakukoneessa voi nyt lisätä kätevästi työtehtävän palkan tai palkkahaitarin, kun syöttää työpaikkailmoituksen. Työnhakupalvelu kannustaakin ilmoituslomakkeen yhteydessä työnantajia avoimuuteen ja kertoo ilmoituksen jättäjille, millaista hyötyä siitä on.

Duunitorin työpaikkoja selaava työnhakija taas näkee palkkatiedon heti ilmoituksen alussa ja voi hakea vain ilmoituksia, joissa kerrotaan palkasta euroina.

Duunitori.fissä on tälläkin hetkellä noin 58 000 työpaikkailmoitusta ja sivusto kerää miljoonia vierailuja kuussa, joten se tavoittaa merkittävän osan suomalaisista työnantajista ja osaajista.

”Koska olemme suuri toimija, toivomme, että voimme aidosti muuttaa rekrytointia ja työelämää kannustamalla kertomaan palkasta. Työpaikkailmoitusten palkkahaitari on myös luonteva askel kohti laajempaa palkka-avoimuutta organisaation sisällä”, Salonen pohtii.

”Sen ei tarvitse tarkoittaa, että jokaisen työntekijän palkka on julkista tietoa kaikille. Yksi tapa on avata eri tehtävien palkkahaitareita sisäisesti henkilöstölle. Tämäkin edellyttää tietysti, että palkkaerot ovat perusteltavissa.”

Näyttää siltä, että moni työnantajan edustaja alkaa olla avoin muutokselle: 57 prosenttia Duunitorin Kansalliseen Rekrytointitutkimukseen (2022) vastanneista rekrytoijista ja johtajista ajattelee, että työpaikkailmoituksessa olisi hyvä esittää tehtävän palkkahaitari. Vain 15 prosenttia vastustaa palkkatietoja.

Teema on pinnalla myös politiikassa, sillä Euroopan unioni ja Suomen hallitus ovat pyrkineet edistämään palkka-avoimuutta, etenkin palkkatasa-arvon vuoksi. Euroopan komission direktiiviehdotus aiheesta sai hiljattain vihreää valoa Euroopan parlamentin valiokuntaäänestyksessä. Ehdotukseen kuuluu, että työnhakijoille pitäisi kertoa avoimen työtehtävän palkka työpaikkailmoituksessa tai ennen työhaastattelua.

Mitä jos palkkausta on vaikeaa avata?

Mitä jos palkan määrittely tuntuu vaikealta? Entä jos palkkaan kuuluu erilaisia lisiä ja tulososia? Aino Salonen vinkkaa, miten palkkauksesta kannattaa kertoa:

  • Etkö vielä tiedä tehtävän tarkkaa palkkaa? Kerro silti arvio siitä palkkahaitarin muodossa. Halutessasi voit täsmentää lisätiedoissa esimerkiksi, että tehtävän lopullinen palkka tarkentuu kokemuksen, osaamisen ja roolin vastuiden mukaan.
  • Hakijat haluavat tietää palkasta euroina, joten summan kertominen on hyvä idea. Lisäksi voit avata palkkausta sanallisesti lisätiedoissa.
  • Älä siis kerro palkasta viittaamalla esimerkiksi työehtosopimuksen palkkaluokkaan, vaan puhu euroista. Työnhakijat arvostavat sitä, ja esimerkiksi uraansa aloittelevat tai alanvaihtajat eivät usein ole perillä työehtosopimusten kiemuroista.
  • Kerro lisätiedoissa, jos ilmoittamasi bruttopalkka sisältää esimerkiksi lisiä tai suoritukseen perustuvia palkanosia tai ne tulevat pohjapalkan päälle.
  • Rakentuuko tehtävän palkka peruspalkasta ja tulospalkkiosta? Voit esimerkiksi kertoa palkkahaitarilla, mitä roolissa tyypillisesti tienaa, ja avata palkkamallia lisätiedoissa.
  • Avaa halutessasi myös, millaisia palkkakehityksen mahdollisuuksia tarjoatte esimerkiksi etenemisen tai lisäroolien kautta.

Kiinnostavatko eri ammattien palkkatasot?

Tutustu myös Duunitorin palkkavertailuun, joka kertoo yli 600 työtehtävän keskiarvopalkat.

* Duunitorin Kansallinen Rekrytointitutkimus 2022 julkaistaan 7. huhtikuuta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Duunitori rohkaisee työnantajia kertomaan avoimen tehtävän palkkahaitarin ja tarjoaa hakijoille mahdollisuuden selata vain työpaikkailmoituksia, joissa kerrotaan palkasta euroina.
Duunitori rohkaisee työnantajia kertomaan avoimen tehtävän palkkahaitarin ja tarjoaa hakijoille mahdollisuuden selata vain työpaikkailmoituksia, joissa kerrotaan palkasta euroina.
Lataa
Duunitorin avoimista työpaikoista voi hakea vain niitä, joissa kerrotaan tehtävän palkka.
Duunitorin avoimista työpaikoista voi hakea vain niitä, joissa kerrotaan tehtävän palkka.
Lataa
Duunitorin avoimista työpaikoista voi hakea vain niitä, joissa kerrotaan tehtävän palkka.
Duunitorin avoimista työpaikoista voi hakea vain niitä, joissa kerrotaan tehtävän palkka.
Lataa
Duunitorin sisältö- ja viestintäpäällikkö Aino Salonen. Kuva: Duunitori / Fredrik Bäckman
Duunitorin sisältö- ja viestintäpäällikkö Aino Salonen. Kuva: Duunitori / Fredrik Bäckman
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Duunitori Oy
Hämeentie 15
00500 Helsinki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme