Duunitori Oy

Työpaikkoja on auki yllättävän paljon – hurja kasvu suhteessa vuoden takaiseen

Jaa
Toinen koronakevät näyttää avoimien työpaikkojen näkökulmasta huomattavasti valoisammalta kuin vuonna 2020. Esimerkiksi maaliskuussa Duunitorilla julkaistiin 52 prosenttia enemmän työpaikkailmoituksia kuin vuosi sitten.

Kun katsoo Suomen suurimman työnhakupalvelun Duunitorin työpaikkailmoitusten määriä, tilanne näyttää huomattavasti viime vuotta lupaavammalta. Myös nuorille löytyy enemmän kesätyöpaikkoja kuin viime vuonna.

Koronan kolmas aalto ei näy työpaikkailmoituksissa

Juuri nyt Duunitorilla on yli 33 000 työpaikkailmoitusta. Työpaikkoja on todellisuudessa auki huomattavasti enemmän kuin sivustolla on ilmoituksia, sillä moni työnantaja hakee yhdellä ilmoituksella kymmeniä tai jopa satoja työntekijöitä.

Vuoden 2020 maaliskuussa koronakriisi iski Suomeen voimalla ja avoimien työpaikkojen määrä kääntyi jyrkkään laskuun. Ilmoitusten määrä oli koko vuoden alimmalla tasolla maalis- ja huhtikuussa.

Näin koronan kolmannen aallon aikana tilanne näyttää kuitenkin erilaiselta, sillä maaliskuussa 2021 työpaikkailmoitusten määrä nousi merkittävästi.

Miten työpaikkailmoitusten määrä vertautuu viime vuoteen?

  • Vielä tammikuussa 2021 työpaikkailmoituksia julkaistiin noin 2 000 kappaletta vähemmän kuin tammikuussa 2020, eli ennen koronakriisin puhkeamista Suomessa.
  • Helmikuussa 2021 ilmoitusten määrä kasvoi suhteessa tammikuuhun ja viime vuoteen: niitä julkaistiin yli 3 000 enemmän kuin viime vuoden helmikuussa.
  • Maaliskuussa 2021 työpaikkailmoitusten määrä kasvoi vielä voimakkaammin: ilmoituksia julkaistiin 49 340, kun viime vuoden vastaava määrä oli 32 480. Maaliskuun osalta työpaikkailmoitusten määrä kasvoi siis viime vuodesta 52 prosenttia.
  • Tammi–maaliskuussa 2021 Duunitorilla julkaistiin yhteensä 131 099 työpaikkailmoitusta. Viime vuonna samalla ajanjaksolla julkaistiin 112 758 ilmoitusta. Koko alkuvuoden aikana ilmoituksia oli siis 16 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Ensi viikolla julkaistava Kansallinen rekrytointitutkimus tukee havaintoja hyvästä suunnasta: 58 prosenttia Duunitorin tutkimukseen vastanneista rekrytoinnin ammattilaisista uskoo, että tänä vuonna rekrytoidaan enemmän kuin viime vuonna.

Miksi työpaikkailmoitusten määrä kasvaa?

”Avoimien työpaikkojen kasvu kertoo, että taloudessa menee nyt selkeästi paremmin. Uusi työpaikka on yritykselle usein investointipäätös. Kun tulevaisuuden näkymät ovat paremmat, työnantajat uskaltavat rekrytoida enemmän”, kommentoi Duunitorin toimitusjohtaja Thomas Grönholm.

”Viime vuonna moni organisaatio eteni säästöliekillä, kun tulevaisuus näytti epävarmalta. Nyt työnantajat uskaltavat katsoa pidemmälle tulevaisuuteen.”

Osittain rekrytointien määrän kasvu johtunee siitä, että vanhoja päätöksiä avata työpaikka on lykätty. Nyt patoutunut kysyntä purkautuu, Grönholm pohtii.

Hän uskoo, että taustalla vaikuttavat myös Euroopan unionin ja Yhdysvaltain massiiviset elvytykset ja niitä seuraavat odotukset kansainvälisestä talouskasvusta.

”Suomi on riippuvainen viennistä. Jos globaali talous elpyy, se rohkaisee myös suomalaisia yrityksiä katsomaan pidemmälle tulevaisuuteen ja rekrytoimaan”, Grönholm sanoo.

Luonnollisesti kaikilla aloilla ei mene koronakriisin aikana yhtä hyvin – esimerkiksi ravintola- ja matkailualan näkymät ovat heikot. Alan työpaikkailmoitusten määrä on merkittävästi alemmalla tasolla kuin ennen koronaepidemiaa, mutta ei onneksi ole nyt yhtä dramaattisen huonolla tolalla kuin alimmillaan huhtikuussa 2020.

Nuorille löytyy mukavasti kesätyöpaikkoja

Alkuvuodesta työpaikkailmoitusten määrää lisää kesätyönhaku, joka on ollut tänä vuonna yllättävän vilkasta.

Kesätyöpaikkojen määrä on kehittynyt samaan tapaan kuin muutkin työpaikkailmoitukset – niitä oli alkuvuodesta auki enemmän kuin viime vuonna, ja maaliskuussa ne kasvoivat dramaattisesti suhteessa vuoteen 2020.

Miten kesätyöpaikkojen määrä vertautuu viime vuoteen?

  • Vielä tammikuussa 2021 kesätyöpaikkailmoituksia julkaistiin hieman vähemmän kuin samaan aikaan vuonna 2020.
  • Helmikuussa 2021 kesätyöpaikkailmoituksia julkaistiin suunnilleen saman verran kuin viime vuoden helmikuussa, eli ennen kuin koronakriisi puhkesi Suomessa.
  • Maaliskuussa 2021 myös kesätyöpaikkailmoitusten määrä kasvoi merkittävästi: ilmoituksia julkaistiin 4 980, kun viime vuoden vastaava määrä oli 3 241. Maaliskuun osalta kesätyöilmoitusten määrä kasvoi siis viime vuodesta 54 prosenttia.
  • Tammi–maaliskuussa 2021 Duunitorilla julkaistiin yhteensä 15 644 kesätyöpaikkailmoitusta. Viime vuonna samalla ajanjaksolla julkaistiin 14 255 ilmoitusta. Koko alkuvuoden aikana kesätyöilmoituksia oli siis 10 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Kaikki sovitut kesätyöt eivät tietysti toteutuneet viime vuonna koronakriisin vuoksi. Duunitorin kesätyökyselyn vastaajista 17 prosenttia kertoi oman kesätyön peruuntuneen koronan vuoksi. Duunitorin kesätyösivustolla toteutettuun kyselyyn vastasi tammikuussa 2021 yli  2 700 kesätyönhakijaa.

Kesätyönhaku on perinteisesti vilkkaimmillaan alkuvuodesta ja alkaa hiljentyä huhtikuussa, joskin hyvällä tuurilla kesätyön voi napata vielä loppukeväästä tai jopa alkukesästä.

Tällä hetkellä eli huhtikuun alussa kesätyöpaikkoja on vielä hyvin tarjolla: juuri nyt Duunitorilla on auki yli  4 000 kesätyöpaikkailmoitusta.

”On hienoa nähdä, että työnantajat uskaltavat palkata kesätyöntekijöitä epävarmasta tilanteesta huolimatta. Se on yhteiskuntavastuun kantamista ja tärkeä teko, joka auttaa nuoria pääsemään kiinni työelämään ja ehkäisee syrjäytymistä”, sanoo Duunitorin sisältöpäällikkö ja nuorten kohderyhmän asiantuntija Aino Salonen.

”Nuorilla on myös paljon annettavaa, sillä he tuovat työpaikoille tuoretta näkökulmaa ja edustavat esimerkiksi monia yrityksiä kiinnostavaa kohderyhmää.”

Kaipaatko lisätietoa?

Haluatko tietää lisää työmarkkinoista tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä! Tutustu myös Duunitorin kaikille avoimeen työmarkkinapalveluun, joka kertoo esimerkiksi, mitkä alat kiinnostavat hakijoita ja millä aloilla on eniten avoimia työpaikkoja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Duunitorin toimitusjohtaja Thomas Grönholm / kuva: Duunitori / Fredrik Bäckman
Duunitorin toimitusjohtaja Thomas Grönholm / kuva: Duunitori / Fredrik Bäckman
Lataa
Duunitorin toimitusjohtaja Thomas Grönholm / kuva: Duunitori / Fredrik Bäckman
Duunitorin toimitusjohtaja Thomas Grönholm / kuva: Duunitori / Fredrik Bäckman
Lataa
Lähde: Duunitorin työmarkkinapalvelu
Lähde: Duunitorin työmarkkinapalvelu
Lataa
Lähde: Duunitorin työmarkkinapalvelu
Lähde: Duunitorin työmarkkinapalvelu
Lataa
Duunitorin sisältöpäällikkö Aino Salonen / kuva: Duunitori / Fredrik Bäckman
Duunitorin sisältöpäällikkö Aino Salonen / kuva: Duunitori / Fredrik Bäckman
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Duunitori Oy
Toinen Linja 7
00530 Helsinki

Duunitori.fi on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Duunitorin kaikille avoimiin ilmaisiin palveluihin kuuluvat muun muassa työpaikkavahti Duunivahti, ammatinvalintatesti Duunitestipalkkavertailu ja työmarkkinaseuranta, josta näkee avoimien työpaikkojen kysynnän ja tarjonnan. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye