Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Työpaineet sairaalahenkilöstön murheena – Pirkanmaalla näkyvät jatkuvuus ja myönteiset muutokset

Jaa

Työterveyslaitoksen uuden sairaalahenkilöstön hyvinvointitutkimuksen mukaan työhön panostetaan sairaaloissa paljon mutta se palkitsee yhä harvemmin.  Palkitsevuuden taustalla vaikuttavat muun muassa valtakunnalliset kilpailukykysopimuksen toimenpiteet leikkauksineen, arvioidaan Työterveyslaitokselta.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on yksi Työterveyslaitoksen tutkimussairaaloista. Myös Pirkanmaalla on havaittavissa työpaineiden kasvu. Pirkanmaa sijoittuu tutkimuksessa tälläkin osa-alueella sairaaloiden keskitasolle. Eniten työpaineita Taysissa on koettu päivystyksen, ensihoidon sekä tehohoidon ja anestesian toimialueella sekä kirurgian, gastroenterologian ja syövänhoidon toimialueella.

Muutokset koetaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä yleisesti enemmän myönteisinä kuin kielteisinä muihin organisaatioihin verrattuna. Työn epävarmuus on Pirkanmaalla muita pienempi. Myös päätöksenteko koetaan Pirkanmaalla oikeudenmukaisemmaksi kuin muissa tutkimuskohteissa.

Kehityskeskusteluja Pirkanmaalla käydään eniten kaikista tutkituista organisaatioista. Tutkimuksesta käy kuitenkin ilmi, ettei kehityskeskusteluja koeta eri organisaatioissa hyödyllisiksi. Sairaanhoitopiirin HR-johtaja Raija Ruorasen mukaan keskusteluihin on Pirkanmaalla yritetty saada yhdenmukaisuutta, jotta ne eivät olisi mitä tahansa satunnaisia keskusteluhetkiä.

Työterveyslaitoksen tutkimuksen perusteella noin 11 prosenttia henkilökunnasta kokee toistuvaa tai jatkuvaa kiusaamista tutkimussairaaloissa. Kunnissa se on vastaavanlaisen Kunta10-tutkimuksen perusteella noin yhdeksän prosenttia. Yli puolet sairaaloissa kiusaamista kokeneista on ilmoittanut siitä työnantajalle. Pirkanmaalla kiusaamisen yleisyys on 11,6 prosenttia.  

Sairaalahenkilöstön hyvinvointitutkimukseen vastasi viime syksynä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin työntekijöistä 74 prosenttia. 

Työterveyslaitoksen tutkimustiedote verkossa https://www.ttl.fi/epavarmuus-rassaa-sairaaloiden-ja-terveydenhuollon-henkilostoa/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja


HR-johtaja Raija Ruoranen
puh. 050 3294213
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä yli miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä 1.1.2018 alkaen Tays Hatanpäällä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy, Fimlab Laboratoriot Oy ja FinnMedi Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye