Jyväskylän yliopisto

Työriippuvuus koskettaa monia, mutta vastuu jää usein yksilölle – uusi tutkimushanke selvittää työriippuvuuden ja -stressin yhteyksiä

Jaa
Tutkimusten mukaan työriippuvuutta esiintyy 6–20 % työssäkäyvistä. Työriippuvuutta on kuitenkin sen yleisyydestä huolimatta tutkittu toistaiseksi vähän. Uusi kansainvälinen tutkimus pyrkii selvittämään työperäisen stressin yhteyksiä työriippuvuuteen.
Vaikka työriippuvuus on suhteellisen yleistä, on siihen liittyvää tutkimusta tehty toistaiseksi vähän. Kansainvälinen hanke selvittää työriippuvuuden yhteyksiä mm. työstressiin ja -uupumukseen. Kuvituskuva: Mostphotos
Vaikka työriippuvuus on suhteellisen yleistä, on siihen liittyvää tutkimusta tehty toistaiseksi vähän. Kansainvälinen hanke selvittää työriippuvuuden yhteyksiä mm. työstressiin ja -uupumukseen. Kuvituskuva: Mostphotos

Työriippuvainen ihminen saattaa muun muassa ajatella töitään koko ajan sekä kokea ahdistusta tai stressiä silloin, kun työn tekeminen estyy. Usein työhön saatetaan myös käyttää huomattavasti aikaa, ja toisinaan työnteko voi aiheuttaa haittoja terveydelle ja ihmissuhteille.

”Tiedämme työuupumuksen lisääntyneen ja yhä nuorempien ihmisten kokevan työuupumusta. Työriippuvuus on yksi sellaisista haitallisista tekijöistä, jotka voivat edesauttaa uupumuksen kehittymistä”, psykologian apulaisprofessori Virpi-Liisa Kykyri kertoo.

Uudessa Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa Kykyri, dosentti Mari Herttalampi ja projektitutkija Mikko Pohjola pyrkivät selvittämään, kuinka suuri osa työperäisestä stressistä ja siitä aiheutuvista kustannuksista liittyy työriippuvuuteen. Tutkimus on osa kansainvälistä hanketta, jossa on mukana yli 60 maata. Kansainvälistä hanketta johdetaan Katowicen ja Gdanskin yliopistoista ja sitä rahoittaa Puolan kansallinen tiedekeskus. Kyseessä on laajin tähän mennessä tehty työriippuvuutta koskeva tutkimushanke.

Työriippuvuus nähdään usein yksilön ongelmana

Työriippuvuudesta puhuttaessa esiin nousee usein tiukassa oleva käsitys siitä, että liiallinen sitoutuminen työntekoon on yksilön ongelma. Kykyri haluaisi, että ilmiön syyt tunnistettaisiin keskusteluissakin yksilön haastetta laajemmaksi ilmiöksi.

”Toki yksilön ominaisuudet voivat vaikuttaa työriippuvuuden syntyyn, mutta taustalla on myös paljon organisaatioon ja kulttuuriin liittyviä tekijöitä. Työssä voi olla altistavia piirteitä niin työyhteisössä, organisaatiossa kuin laajemmin nähtynä koko alalla”, Kykyri toteaa.

Kyselytutkimukseen etsitään osallistujia

Tällä hetkellä tutkijat etsivät vastaajia tutkimuksensa kyselyyn. Osallistujien tulisi olla täysi-ikäisiä Suomessa asuvia Suomen kansalaisia ja heidän tulisi olla työskennellyt nykyisessä työpaikassaan kokopäiväisesti vähintään vuoden ajan. Työllistävässä organisaatiossa on oltava vähintään 10 työntekijää. Aikaa kyselyyn vastaaminen vie noin 20–30 minuuttia.

”Osallistumalla henkilö saa nopean kartoituksen omasta tilastaan. Kyselyn vastaajat saavat vastaustensa perusteella palautteen, josta selviää ovatko omat riskit työriippuvuuteen koholla tai onko kenties jo tunnistettavissa jotain, johon hänen olisi tarvetta hakea apua”, Kykyri kertoo. Kyselyyn osallistuminen voi herättää tunnistamaan orastavia ongelmia ja auttaa ottamaan asioita puheeksi omassa työyhteisössä.

Tutkimuksen kyselyyn pääsee vastaamaan osoitteessa: https://bit.ly/3NGA4Jc

Lisätietoja:

Apulaisprofessori Virpi-Liisa Kykyri, virpi-liisa.kykyri@jyu.fi

Dosentti Mari Herttalampi, mari.a.herttalampi@jyu.fi

Projektitutkija, PsT Mikko Pohjola, mikko.j.pohjola@jyu.fi 

Kansainvälisen hankkeen verkkosivut: https://workaddiction.org/ 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vaikka työriippuvuus on suhteellisen yleistä, on siihen liittyvää tutkimusta tehty toistaiseksi vähän. Kansainvälinen hanke selvittää työriippuvuuden yhteyksiä mm. työstressiin ja -uupumukseen. Kuvituskuva: Mostphotos
Vaikka työriippuvuus on suhteellisen yleistä, on siihen liittyvää tutkimusta tehty toistaiseksi vähän. Kansainvälinen hanke selvittää työriippuvuuden yhteyksiä mm. työstressiin ja -uupumukseen. Kuvituskuva: Mostphotos
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Viidelle Jyväskylän yliopiston tutkijalle Suomen Akatemian rahoitus30.5.2023 16:30:41 EEST | Tiedote

Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt akatemiatutkijan rahoituksen viidelle Jyväskylän yliopiston tutkijalle. Rahoituksen tarkoituksena on edistää suomalaisen tieteen uudistumista ja monimuotoisuutta, sekä parantaa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta. Rahoituskausi on 01.09.2023 - 31.08.2027. Kaikkiaan BTY-toimikunta osoitti yhteensä lähes 41 miljoonaa euroa 73 akatemiahankkeelle, joissa on kaikkiaan 91 osahanketta. Noin 18,5 prosenttia hakemuksista sai rahoituksen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme