Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Työsuojeluviranomainen katsoo, että Woltin ruokalähetit ovat työsuhteessa

Jaa

Työsuojeluviranomaisen näkemyksen mukaan Wolt Enterprises Oy:n ruokalähetit ovat työsuhteessa ja heidän tekemistään työtunneista tulee pitää työaikakirjanpitoa. Työsuojeluviranomainen eli Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue teki asiasta päätöksen 1.11.2021.

Päätöksessä velvoitetaan Woltia 14 päivän sisällä ryhtymään toimenpiteisiin työaikakirjapidon pitämiseksi tai tekemään toimenpiteistä selvitys työsuojeluviranomaiselle. Työsuojeluviranomaisen päätöksestä voi myös valittaa hallinto-oikeuteen.

Työsuojeluviranomainen teki päätöksen kokonaisarvioinnin perusteella. Työsuojeluviranomainen katsoo asiaa työlainsäädännön näkökulmasta, ja työnantajavelvoitteet on säädetty sopimussuhteessa heikomman osapuolen turvaksi. Arvioinnissa tuli esiin paljon seikkoja, jotka olisivat voineet puoltaa myös ruokalähettien katsomista yrittäjiksi.

”Lainsäädännöllisesti sitovasti asian voi ratkaista vain tuomioistuin. Osapuolten oikeusturvan ja asian yhteiskunnallisen merkityksen kannalta pitäisimme toivottavana, että tästä asiasta saataisiin tuomioistuimen ratkaisu. Työlainsäädäntö ei ole pysynyt työelämän murroksen ja teknologian kehityksen mukana, ja nykytilanteessa työelämän osapuolten on vaikea ennakoida, miten lakia tulkitaan”, kertoo johtaja Eerik Tarnaala Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.

Päätös perustui kokonaisarviointiin

Työsuojeluviranomaisen tekemässä kokonaisarvioinnissa työsuhteen puolesta puhuvat erityisesti seuraavat seikat, jotka liittyvät työn konkreettiseen suoritustapaan: Ruokalähetit ovat alisteisessa asemassa suhteessa Woltiin ja sen hallinnoimaan alustaan. Wolt määrittelee työn tekemistä muun muassa johtamalla ja valvomalla työtä alustan kautta sekä kontrolloimalla sijaisen käyttämistä. Läheteillä ei ole vaikutusmahdollisuutta palkkiotasoon ja korvauksen suuruuteen.

Työsopimuslaki on pakottavaa oikeutta, ja sopijapuolet eivät voi pätevästi sopia sen soveltamisesta keskenään. Tämän tarkoituksena on suojella työntekijää, joka on alisteisessa asemassa suhteessa työnantajaan.

Kokonaisarvioinnin perusteella ja työsopimuslain pakottavuus huomioiden työsuojeluviranomainen katsoo,että ruokalähettien työssä täyttyvät työsopimuslain 1 luvun 1 § mukaiset työsuhteen tunnusmerkit, ja näin ollen ruokalähettien työssä tulee noudattaa työaikalakia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtaja Eerik Tarnaala, p. 0295 016 370, etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Laaja tilojen käyttöä koskeva määräys on annettu Pohjois-Pohjanmaalle – voimaan 7.12.20213.12.2021 19:46:39 EET | Tiedote

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on eilen tehdyllä päätöksellä kieltänyt 3.12.2021 alkaen Pohjois-Pohjanmaan alueella sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä. Tänään on määrätty lisäksi, että 7.12.2021 alkaen asiakas- ja yleisötiloista vastaavien toimijoiden on järjestettävä tilojen käyttö siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa koronatartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Rajoitukset ovat voimassa 31.12.2021 asti. Koronapassi on vaihtoehto rajoituksille laissa määritellyissä tilanteissa.

Skärpta restriktioner för sammankomster och användning av lokaler i Nyland, även i Egentliga Tavastland införs restriktioner3.12.2021 15:59:39 EET | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Södra Finland har med ett beslut som gäller Nyland förbjudit offentliga tillställningar och allmänna sammankomster som ordnas inomhus och i vilka det deltar fler än 20 personer. Dessutom måste de som ansvarar för användningen av olika utrymmen för kunder och publik ordna användningen av utrymmena så att det går att förebygga den risk för coronasmitta som närkontakter mellan kunderna, de som deltar i verksamheten eller sällskap utgör. I Egentliga Tavastland förbjuds offentliga tillställningar inomhus i vilka det deltar fler än 50 personer. Restriktionerna träder i kraft den 4 december. Covidintyget är ett alternativ till restriktionerna i sådana situationer som anges i lagen.

Nya begränsningar för inomhussammankomster träder i kraft på självständighetsdagen inom Södra Österbottens, Mellersta Österbottens, Mellersta Finlands och Birkalands sjukvårdsdistrikt3.12.2021 14:22:21 EET | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland förordnade idag med stöd av 58 paragrafen i lagen om smittsamma sjukdomar nya sammankomstbegränsningar för fyra sjukvårdsdistrikts områden. De nya förordnandena träder i kraft på självständighetsdagen den 6 december 2021 och de är i kraft en månad. Regionförvaltningsverkets tidigare beslut om sammankomstbegränsningar hålls i kraft i Vasa sjukvårdsdistrikts område.

Sisätilojen uudet kokoontumisrajoitukset Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirien alueelle tulevat voimaan itsenäisyyspäivänä3.12.2021 14:21:11 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto määräsi tänään tartuntatautilain pykälän 58 nojalla uudet kokoontumisrajoitukset neljän sairaanhoitopiirin alueelle. Uudet määräykset tulevat voimaan itsenäisyyspäivänä 6.12.2021 ja ovat voimassa kuukauden. Vaasan sairaanhoitopiirin alueella pysyy voimassa aluehallintoviraston aiempi päätös kokoontumisrajoituksista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme